Siirry sisältöön
Kun silmät katsoo ohi

”Mitä väliä?”

06.12.2017

Maanantaina kysyn Rialta, miten hänen viikonloppunsa meni? Mitä hän teki? Jotain erityistä, jotain jännää ja hauskaa? Sosiaalinen kommunikointi, vastaaminen kysymyksiin tai puheenparsiin yhteisesti hyväksyttävällä tavalla, ei avaudu autistisille lapsille. Terve lapsi oppii ne kertaheitolla. Hän sosiaalistuu jo vauvasta alkaen vastaanottamiensa koodien perusteella ja suuntautuu ulospäin, kohti ympäröiviä ihmisiä ja tilanteita.

Autistinen lapsi uppoaa omaan maailmaansa, josta hänen on vaikea tulla ulos, riippuen autismikirjon asteesta, tottakai.

Hän saattaa ajatella mielessään, ”että mitä väliä?”

Mutta minähän en varmuudella tiedä, mitä autistisen lapsen aivot rekisteröivät tai jättävät rekisteröimättä ympärillä olevasta todellisuudesta sekä muista ihmisistä, meneillään olevista tilanteista.

Mietin  usein, että mikä autistisen lapsen aivojen toiminnassa mättää, kun sosiaaliset käyttäytymismallit ja säännöt eivät mene perille?

Kun maanantai aamuna siis kysyn tavatessamme, että mitä kuuluu (how are you?), Ria kuulee tai luulee minun esittävän englannissa ääntämykseltään lähellä olevan ”how old are you?”-kysymyksen.

”Five”. ”Viisi.”

Hän on oppinut monen erheen ja toiston kautta vastamaan oikein näihin sosiaalisiin kysymyksiin.

”Mikä on nimesi?” ”Miten vanha olet?” ”Missä asut?”

Keinona on käytetty yllytystä sekä kehotusta. Niitä on toistettu terapian aikana moneen kertaan. Joko terapeutti on näyttänyt kuvaa numerosta viisi, näyttänyt viittä sormea tai sanonut ääneen numeron ”viisi.” Sitten kehotus on pikku hiljaa häivytetty ja Ria osaa nyt vastata oikein.

”Viisi.”

Mutta kysymykseen ”mitä kuuluu” eli ”how are you” hän ei osaa vastata, vaikka olen harjoitellut sitä on hänen kanssaan viikon.

Ystävä pyytää Riaa mukaan leikkiin, mutta Ria menee menojaan.

Joskus ajattelen, että olisipa hienoa, ettei minun tarvitsisi aina vastata ”mitä kuuluu”-kysymykseen. Jos ei nimittäin huvita tai en ole muuten juttutuulella.

Joskus ajattelen, että autistiset lapset saavat elää ja olla ajoittain autuaalissa olotilassa, sillä monet sosiaaliset tilanteet  eivät lähtökohtaisesti merkitse heille mitään.

He leikkivät sitä leikkiä, mikä milloinkin huvittaa. Ja useinmiten yksin.

Kaveruus siis puuttuu, ainakin Rian kehityksessä meneillään olevassa vaiheessa.

Muistan kuulleeni radiossa autismista kirjaa kirjoittavan miehen haastattelun. Hän kertoi osallistuneensa autismia käsittelevään konferensiin, jossa tapasi monia autismikirjolla olevia aikuisia. Hotellin aamiaisbuffettijonossa hän törmäsi mieheen, jonka kanssa oli jutellut innokkaasti edellisenä päivänä. Hän tervehti tätä ja kysyi, että ”nukuitko hyvin?”

Mies kääntyi häneen päin ja sanoi:

”Mitä sillä on väliä?”

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *