Hyppää sisältöön

Isä huonon huumorin perinteensiirtäjänä

Isät ovat avainasemassa, kun pieruhuumoria siirretään seuraavalle sukupolvelle.
Julkaistu
Isä huonon huumorin perinteensiirtäjänä

”Joka pakenee huonoa makua, lipeää liukkaalla jäällä”, sanoo Pablo Neruda. Yritetään olla lipeämättä!

Sukujuhlat 80-luvun alussa. Setä nousee pöydästä hakeakseen lisää täytekakkua. Hän nostelee mennessään polvia korkealle ja pieraisee joka askeleella. Täti paheksuu äänekkäästi ”hyii!” Vasta myöhemmin tajuan, kuinka onnistuneesti täti pidätteli naurua.

Koska oikeastaan haluaisin kirjoittaa huonosta huumorista tieteellisen julkaisun, määrittelen ensin käsitteen. Huono huumori on huumoria, jolle minun ei aikuisena olisi sopivaa nauraa, mutta joka silti naurattaa. Huumorin tekee tässä tarkoitetussa mielessä huonoksi se, että se on ristiriidassa sovinnaisuuden tai ahtaasti ymmärretyn, asiallisen aikuisuuden kanssa. Eli nyt ei puhuta sopimattomasta huumorista, sellaisesta joka loukkaa, nolaa, väheksyy tai ilkeilee. Nyt puhutaan harmittomasta huumorista, jonka vakava aikuisuus sysää marginaaliin.

”Mitä Jeesus sanoi, kun sai sukset? Jee, sukset!”

Eskarilainen tuli koulusta ja huusi eteisestä: ”Iskä, mitä Jeesus sanoi, kun sai sukset? Jee, sukset!” Sutkaus – ja erityisesti pojan into – nauratti. Jos olisin kertonut tämän vitsin 80-luvulla kotona, vastaanotto olisi ollut vaivaantunut, jopa jäätävä.

Samainen poika sanoi viisivuotiaana ilmoitusasiana, että ”mä oon pierassu kaks kertaa pulkassa”. Tuollaisen lauseen voi sanoa vain lapsi tai runoilija.

”Miten lady Gaga vastasi puhelimeen? Lady Gagalla.”

Puujalalla koreasti

Puujalkavitsit on yksi kielenkehityksen vaihe, joka joillain (miehillä) jää päälle. Koululaisvitsit pelaavat pitkälti puujaloilla, ja ne näyttävät siirtyvän sukupolvelta toiselle pääasiassa ilman isien apua. Puujalkavitsien huonous tämän postauksen tarkoittamassa mielessä liittyy niiden kömpelyyteen ja tekemällä-tehtyyteen.

Alaluokkia käyvät pojat ahmivat koululaisvitsikirjoja ja kerryttävät huomaamatta pääomaa, joka voi avuksi myöhemmin esimerkiksi parinmuodostuksen yhteydessä. Aneeminen puujalka tai julkisesti pieraiseminen voivat olla tarpeellisia testejä, jotka kertovat puolisoehdokkaan toleranssista.

Joskus kyselin lapsilta vitsejä yhteen lehtijuttuun. 7-vuotias Milla heitti seuraavan, yksinkertaisuudessaan nerokkaan: ”Miten lady Gaga vastasi puhelimeen? Lady Gagalla.” Ei sais nauraa! 11-vuotias Loviisa sanoi, että häntä naurattavat yleensä huonot vitsit, ja antoi esimerkin: ”Mummo ja pappa pelas tennistä. Pappas hävis. Etsinnät jatkuvat edelleen.” Ja isät naureskelevat.

Puujalkavitsien parhaimmisto-huonoimmistoa ovat Fingerporin lisäksi NEN sarjakuvat.

Kaverini Mikko on haka puujalkavitseissä. Pidän tavattomasti tästä: ”Autiotuvassa ei ollut polttopuita eikä kynttilöitä, joten poltimme hengellistä kirjallisuutta ja mietimme elämäämme Jumalan sanan valossa.” Että vitsin henkilöt samaan aikaan sekä polttavat Raamatun että pitävät sitä Jumalan sanana – tämä eleetön dissonanssi tulee lähelle parhaiden juutalaisvitsien rabbien paradokseja (kuten tällaisia: ”Parasta mitä ihmiselle voi tapahtua, on jäädä syntymättä. Mutta monellako on näin hyvä tuuri? Korkeintaan yhdellä miljoonasta!”). Eli tämä kappale ei oikeastaan kuuluisi tähän postaukseen.

”Kirjoitat juttua huonosta huumorista ja pyydät siteerata mun puujalkaa, olen otettu”, Mikko kommentoi vinosti, kun kysyin lupaa vitsin julkaisuun.

Puolalais-neuvostoliittolainen yhteistyö: lehmä seisoo maiden rajalla, syö Puolan puolelta ja lypsää Neuvostoliiton puolelle.

Huumori on valtava inhimillinen resurssi. Filosofi Arthur Schopenhauer piti huumoria ihmisen ainoana jumalaisena ominaisuutena. Huumori auttaa selviytymään nälänhädästä (”on niin nälkä, että nauraa pittää”, sano savolainen) tai totalitarismista. Neuvostovitsit ovat ”suullisen kansanperinteen maailmanennätys”. Tiesittekö, että Puolan ja Neuvostoliiton molemminpuolista kumppanuussuhdetta symboloi maiden rajalla seisova lehmä, joka söi heinää Puolan puolelta ja jota lypsettiin Neuvostoliiton puolella? Ei mutta taas liukastuttiin ulos huonon maun kaidalta polulta!

Vitsi vai ei-vitsi?

Aikuinen-lapsi -asetelmassa piilee vallankäytön mahdollisuus. Joskus isä viilaa lapsia linssiin kertomalla tämäntapaisia vitsejä: ”Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen kilpailivat siitä, kenellä on pisin lipputanko. Norjalainen sanoi, että hänen lipputankonsa on 15 metriä pitkä. Ruotsalainen sanoi, että hänelläpä on 20-metrinen tanko, mutta suomalainen sanoi, että hänen lipputanko on 25 metriä pitkä!” Isä (teko)nauraa täysillä ja lapset ovat kahden vaiheilla: oliko tässä oikeasti vitsi vai yritetäänkö meitä vedättää?

Tällainen eettisesti arveluttava perinne on sukua tavalle, jolla lapsia teuraspäivänä ennen juoksutettiin naapuriin hakemaan vaikka saparonsuoristinta. Naapuri tajusi jutun juonen ja sanoi, että se on lainassa toisella naapurilla, käypä kysymässä sieltä, ja niin edelleen.

Vitsin ja ei-vitsin rajapintaan osuu tämä, jota omat lapseni ilokseni ovat alkaneet kertoa selkeästi artikuloiden.

”Mitä Batman sanoi Robinille ennen kuin tämä nousi autoon? Nouse autoon, Robin.”

”Mitä Batman sanoi Robinille ennen kuin tämä nousi autoon? – Nouse autoon, Robin.”

Minä pidän tätä läppää aidosti hauskana. Vitsi on samantapainen kuin Chaplin-filmissä, jossa Chaplin ei liukastukaan banaaninkuoreen.

Palataan vielä pieruihin. Saunassahan ei pierrä, kuten Pasi on aiemmin kirjoittanut. Mutta eräs isä kertoi opettaneensa kerran saunassa omille pojilleen, miten kainalopieru tehdään. Isä kertoi, että hetkessä oli hartautta ja juhlavuutta: näin se perinne siirtyy.

Itse olen siinä määrin estynyt, etten piereskele sukujuhlissakaan. Mutta nauran kyllä sujuvasti huonolle pieruhuumorille ja flatulisti*-sedälleni, joka saattoi pieraista trillin värisyttämällä jalkaa. Ja tietysti piereskelen, mutta lähinnä kotitarpeiksi ja omaksi ilokseni. Tiedättekö sattumalta sen tunteen, kun radiosta tulee pönäkkä sinfonia tyyliin Brahmsin D-duuri, ja saat pierusi osumaan loppusoinnulla d:lle?

Topi Linjama

*flatulisti, pierutaiteilija < lat. flatus, puhallus, tuuli; sivistyssanoilla ja kirjallisuusviittauksilla pidän tässä postauksessa yllä mielikuvaa omasta sivistyneisyydestäni