Siirry sisältöön
Kun silmät katsoo ohi

Leiki, lapseni, leiki!

13.12.2017

Miksen anna Rialle mallia leikkimällä auto- tai junaradan kanssa? Jos olisin miespuolinen terapeutti, tekisinkö niin automaattisesti, ilman epäilyn häivää?

Loppujen lopuksi, ei kai ole väliä, oppiiko Ria leikkimään nukeilla vai junaradalla. Hänet on saatava leikkimään. Harjoituskansiossa harjoittelu toistoineen, mallinantamisineen, kehotuksineen ja yllytyksineen menee kohtaa Simple Play – yksinkertainen leikki.

Siis merkintä siitä, miten Ria päivä päivältä, viikko viikolta kehittyy tai ei kehity perusleikeissä muiden lasten kanssa.

Rian kehityksen ero muihin lapsiin tupsahtaa vastaan kuin tuuli vasten kasvoja astuessamme kuhisevaan luokkahuoneeseen muiden lasten pariin. Rian ikätoverit temmeltävät keskenään – kaksi tyttöä leikkii keittiönurkkauksessa äitiä ja isää laittamalla lautasia ja ruokaa pöytään ja juttelemalla toisilleen kuin aikuiset. Toisen leikkihyllyn luona on meneillään lääkärinvastaanotto: toinen mittaa verenpaneitta, yksi kuuntelee sydäntä. Yksi laittaa käärettä käsivarren ympärille.

Olemme nyt siinä vaiheessa, etten istuudu päiväkodin liian pienelle lastentuolille tarkkailemaan ja tekemään muistiinpanoja siitä, miten Ria suhtautuu, kun muut lapset tulevat pyytämään häntä mukaan? Enkä seuraa vain sitä, tuleeko Rialta minkäälaista reaktiota  muita kohtaan vai meneekö hän omaan maailmaansa höpötellen itsekseen jotakin, jota minä en edes ymmärrä?

Kului viikkoja ennen kuin sain Rian leikkimään vauvanukeilla.

Olemme edistyneet! Olen edistynyt! Taputan itseäni selkään. Edistys voi johtua siitä, että Ria on paiskattu iltapäivätunneiksi näiden lasten joukkoon, jotka eivät ole erityislapsia. Ehkä hän matkii heidän käyttäytymistään, ja menee jo vapaaehtoisesti lapsiryhmän luo  ja tekee kömpelön yrityksen lähestyä heitä ja heidän leikkejään. Ria ojentaa yhdelle palomiehenlakin, joka on hänen suosikkihattunsa. Muut ryhmässä eivät innostu Rian läsnäolosta, koska hän tekee jotain muuta, kuin mistä leikissä oli kyse.

Nyt minun on noustava tuolilta ja puututtava peliin. Muistutettava Riaa, että jos joku kysyy häneltä jotain, hänen on vastattava siihen. Tai otettava esimerkiksi muovilautanen ja muki hyllystä, ja laitettava se leikkipöytään, jos hän haluaa leikkiä “kotia” tyttöjen kanssa.

Rian keskittymiskyky tai “kärsivällisyys” ei vielä kestä minuuttia, kahta kauempaa. Sen ajan hän “leikkii” muiden kanssa kunnes menee taas yksin lukemaan kirjoja tai leikkimään puisilla liikennemerkeillä, joille hän kyllä juttelee ilmeikkäästi.

Pieni voitto on myös se, että Ria on alkanut hoivata vauvanukkeja. Hän jopa teeskentelee, että ne itkevät tai että niillä on ikävä äitiä. Hän heijastelee nukkiin omia tunteitaan, mikä on hienoa.

Minun kanssani hän myös leikkii, mutta se ei riitä. On otettava iso harppaus sitä kohti, että Ria menee mukaan muiden leikkeihin ja on niissä mukana täysin rinnoin, niin kuin muutkin lapset.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »