Siirry sisältöön
Emilian pesue

Kun turvallisuus järkkyy

20.06.2018

Herään torstaiaamuna herätyskelloon vähän ennen seitsemää. Olen jo aiemmin saatellut esikoisen olohuoneeseen katsomaan lastenohjelmia. Puoliso on noussut ennen minua vessaan. Hiippailen unisena keittiöön tekemään aamupalaa. Jokin ei ole kunnossa. Yht’äkkiä tajuan, että keittiön sivupöytä on tyhjentynyt. Kamera, läppäri, kännykät, lompakot ja jotain muutakin on poissa. Juoksen yläkertaan kysymään puolisolta, onko hän siirtänyt tavaroita. Palaamme molemmat alakertaan. Meidät on ryöstetty.

Puolison järki leikkaa nopeammin. Pitää soittaa poliisille. Hän kaivaa taskustaan kolikoita. Minä pengon esiin pankin yhteystiedot. Vetaisen takin yöpuvun päälle ja lähden kävelemään kohti lähintä puhelinkoppia. Täällä niitä vielä on. Soitan ensin ryöstöstä poliisille. Sitten pankkiin, että saan mitätöityä varastetut pankkikortit.

Jossain välissä kuopuskin on herännyt. Syömme aamupalan, ja valmistaudun viemään esikoisen kouluun. Puolisolla on onneksi joustava työaika. Hän jää aamupäiväksi kotiin selvittämään kanssani asioita.

Kun palaan koululta, talon ulkopuolella on poliisiauto. Poliisi listaa varastetut tavarat ja tutkii rikospaikkaa. Yhdessä kurkimme puutarhan aidan taakse, jos siellä näkyisi jälkiä varkaasta. Ihan kuin joku olisi raivannut tiensä pusikon läpi. Takaovi on luultavasti unohtunut yöksi auki, ja varas on voinut vain hipsiä keittiöön. Mukaansa hän on ottanut myös takaoven avaimen. Liekö halunnut antaa meille sinisilmäisille opetuksen tai suunnitellut jatkavansa ryöstöhommia myöhemmin.

Lukkoseppä pääsee onneksi paikalle vielä samana päivänä. Hän laittaa takaoveen vaikeasti murrettavan lukon, ja lisäksi etsimme oveen sopivan lisäpönkän. Voisin siis nukkua yöni rauhassa. Silti illalla sängyssä kuuntelen, onko takapihalla liikettä. Nousen kurkkaamaan verhon raosta, näkyykö ulkona ketään. Sama tunne on yhä aamulla. Herään aikaisin enkä enää pääse uneen, kun kuulostelen ääniä pihalta.

Nyt ryöstöstä on kulunut jo lähes viikko. Joka ilta olen vähän vähemmän epäluuloinen. En usko, että meidät ryöstetään uudelleen. Silti tietty sinisilmäisyys on kadonnut. Tarkistan illalla monta kertaa, että molemmat ovet ovat varmasti lukossa. Emme pidä laitteita niin selvästi näkyvillä. Lukitsen myös pyörät, vaikka niidenkin varastamiseksi jonkun täytyy kiivetä korkean aidan tai portin yli.

Ja kuitenkin. Ei tämä ole ollut niin vakavaa. Ylimääräistä säätöä on toki tullut, mutta olemme kaikki kunnossa. Lapset eivät säikähtäneet juuri lainkaan. Esikoinen ainoastaan innostui suunnittelemaan varkaille ansoja. Valokuvien varmuuskopiot ovat tallella. Ja eilen vakuutusyhtiöstä selvisi, että saamme ihan kelvollisen korvauksen varastetuista tavaroista. Jossain vaiheessa saatte siis katsella taas muitakin kuin lasten pokkarikameralla otettuja kuvia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »