Siirry sisältöön
Emilian pesue

Asioita, joita kaipaamme Suomesta

28.02.2018

Joulun ja uuden vuoden aikaan podin ikävää Suomeen. Ilmastosyistä yritän välttää lentämistä, mutta ikävän myötä päädyin varaamaan minulle ja lapsille lennot Suomeen koulujen lomaviikolle. Viime viikolla h-hetki koitti. Emme ehtineet kokea kaikkia asoita, joita kaipaamme, emmekä tavata kaikkia ihmisiä, joita ikävöimme. Paljon ihania juttuja ja kohtaamisia viikkoon kuitenkin mahtui. Muun muassa seuraavat.

Lumi. Lapset hihkuivat jo lentokoneen ikkunasta: ”Lunta, lunta!” Tikkurilan asemalla tarjoutui ensimmäinen mahdollisuus lumessa möyrimiseen, ja seuraavana päivänä lumileikit jatkuivat Seinäjoella serkkujen kanssa.

Marjakeitot. Laiska kiisselin ystävä kiittää, kun valmista marjakeittoa voi ostaa kaupasta eikä aina tarvitse keittää sitä itse. Sopii hyvin myös evääksi!

Luistelu. Pääsee Englannissakin joissain paikoissa luistelemaan, mutta ei ilmaiseksi (en ainakaan minä tiedä) eikä meidän kodin lähellä.

Sauna. Tietenkin.

Uimahallit. Etenkin pukuhuoneet ja pesutilat. Suomessa vaatteet voi riisua suoraan kaappiin ja sen jälkeen viillettää alasti pesutilojen puolelle. Hyvästi säätö puku- ja suihkukoppien kanssa!

Sukulaiset ja ystävät. Vaikka monta läheistä jäi näkemättä, ehdimme tavata ilahduttavan monta sukulaista ja ystävää. Kuvissa näkyy vain osa kaikista ihanista tyypeistä, joiden kanssa vietimme Suomessa aikaa.

Lomaviikko oli tepsivä hoito Suomi-ikävään. Kotiinkin oli sen jälkeen mukava palata.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »