Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Taas saapuu joulun taika

18.12.2017

 
Taas on aika siivota ja tuukata. Taas on aika koristella kotia, lisätä pikku hiljaa tunnelmaa jouluvaloin. Taas on aika juosta hikipäässä viimeisillä lahjaostoksilla, jonottaa kärsimättömänä kassajonoissa ja vannoa, että ensi vuonna kyllä teen tämän kaiken ajoissa.

Taas kukkii amaryllis ikkunalaudalla, taas istahdan tuoliin ja unohdun katselemaan sen upeutta ja uljasta kauneutta, kun taas valvon yömyöhään käärimässä lahjapaketteja. Taas kiinnitän saapuneet joulukortit seinään kokoelmaksi ja ajattelen lämmöllä kaikkia lähettäjiä.

Jälleen mietimme, mitä kaikkea syödään, ja jälleen saapuu isäni, tänä vuonna sytytettyään äidin haudalle pitkään palavat kynttilät, jotka olen hänelle jo vienyt.

Ja sitten se on ihan pian jo saapuu Joulu, jouluaatto. Kannetaan kuusi sisään, laitetaan tähti latvaan ja taiteillaan oksille kynttilät. Kuusen koristelu on kaikkien yhteinen, aina yhtä mukava ja juhlava puuha. Tärkeimmät koristeet ovat Kiinasta ostetut pallot, jotka ripustetaan mahdollisimman tasaisesti joka puolelle kuusta.

Joulu, joulun rauha, on todellinen lämmin tuulahdus ja helpotuspaikka keskellä kylmää ja pimeää talvea. Lämmin punainen keidas.

Ensimmäistä yhteistä joulua lapsiperheenä vietimme yhdeksän vuotta sitten, kun tyttö oli kolmevuotias. Kuusen alusta oli aivan kukkuroillaan lahjapaketteja! Siitä hetkestä me olimme mieheni kanssa niin unelmoineet ja sitä odottaneet!

Kun istahdimme lahjakasan äärelle, mitään ei oikein tapahtunut. Lapsi katseli ympärilleen tyytyväisenä ihmetellen, ihasteli lahjapapereiden värivuorta, rusetteja, kauniita kortteja. Hän ei tuntunut ollenkaan ymmärtävän, mistä oli kysymys. Autoimme avaamaan yhden paketin sieltä sattui tulemaan lasten sakset. Niitä hän sitten pyöritteli käsissään puolisen tuntia. Leikkaaminen niillä oli jännää mutta aika hankalaa. Mitään kiirettä ei ollut.

Ehkä tämä lastenkodissa asunut lapsi ei ollut eläissään saanut eikä nähnyt kenenkään muunkaan saavan yhtään lahjaa.

Muistan, kuinka itsekin rauhoituin tyytyväisen, mutta vakavan lapsen kanssa ihmettelemään lahjavuorta. Me molemmat vanhemmat rauhoituimme. Ei tässä olekaan mitään kiirettä. Yli puolet paketeista jäi sinä aattona avaamatta. Niitä availtiin sitten seuraavana päivänä isovanhempien kanssa.

 
Tänä vuonna olen jo saanut todella ihanan lahjan. Se on ehkä paras joululahjani! Näin nimittäin valokuvia tyttäreni lastenkodista, joka on muuttanut uusiin tiloihin. Niin avaraa, valoisaa, puhdasta ja kauniin värikästä. Uudet puhtaat, puiset pinnasängyt, raikkaita tekstiilejä, kauniita kalankuvia ja vesiruohoa seinäpiirroksina, katosta roikkuu värikkäitä koristeita. Lapset askartelevat, leikkelevät väripaperia lastensaksilla. Aivan eri maailma kuin se, josta minun tyttäreni lähti.

Se on suurenmoinen lahja! Mutta vielä minä toivon muutakin. Toivon, että hoitajien määrää eli heidän aikaansa per lapsi on lisätty ja ettei heidän enää tarvitsisi käsin pyykätä ja laittaa pikkuisiakin töihin. Toivon myös, että heidän työaikaansa on lyhennetty eivätkä he joudu jättämään lapsilaumaa ilman aikuista ja että he jaksavat olla läsnä lapsille.

Enkä minä tyydy vieläkään. Olen kyltymätön ja vieläkin toivon, toivon sitä, että kaikille lapsille löytyisi oma isä ja/tai äiti, oma ihminen tai omat ihmiset, adoptiokoti, jossa heistä pidetään hyvää huolta ja rakastetaan ihan omina lapsina.

Niitähän adoptiolapset ovatkin.

Ihanaa ja rauhallista Joulua kaikille ja lämmintä joulumieltä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »