Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Pokejahtia Helsingin keskustassa

22.03.2017

Olin jo pitkään luvannut viedä tyttäreni pokejahtiin Helsingin keskustaan. Oli tullut aika lunastaa lupaus, kun mieskin oli viikonlopun töissä. Pidin pitkän selostuksen siitä, kuinka keskustassa pitää varoa autoja, ympärilleen on katseltava, vaikka kuinka hyvä pokemon tai vaikka sata palloa olisi saatavilla. Sama selostus kaverille, joka tuli mukaan. Ja sitten lähdettiin.

Tytöt olivat sekunnissa tipotiessään, kun jäin Kaisaniemenrannassa pähkimään pysäköintimerkin yksityiskohtia. No, olkoon, onhan tässä muitakin autoja.

Kansaa oli paljon kävelyllä.  Minä olin jotenkin hajamielinen ja surumielinen, tunsin itseni yksinäiseksi ja vähän onnettomaksi. Parhaista hanskoistanikin katosi toinen tai ainakin huomasin sen juuri silloin. Ei sitä ainakaan löytynyt mistään. Vaikka oli kaunista ja aurinkoista, viima oli kova. Onneksi löysin laukustani sinne jotenkin eksyneet villasukat. Laitoin säilyneen vasemman hanskan käteeni ja pujotin oikean käteni kissankarvaiseen sukkaan ja panin sen taskuun piiloon. Joka kerta tuntui vähän nololta, kun jouduin nostamaan sukkakäden esiin. Oli hankalaa, kun sukan kanssa ei voinut kuvata ja paljas käsi oli jäätyä.

Vihdoin tytöt tulivat innoissaan. He olivat olleet Kasvitieteellisessä puutarhassa, josta palloja ja pokeja oli löytynyt paljon. Huokaisin helpotuksesta: autoton alue. Lähdimme kohti Rautatientoria, josta suunnittelin menoa Kruununhakaan päin. Minusta olisi ollut mielekästä suunnitella ensin reitti sen mukaan, missä pokestoppeja todennäköisesti olisi paljon. Tyttöjä kiinnosti lähinnä seuraava stoppi, heille riitti, jos niitä näkyi edessäpäin muutamakin. Sillä menetelmällä ajauduimme Töölönlahdelle päin. Siellä heitin suunnistamisen kokonaan heidän huolekseen. Oli päästy autoista, talsin omissa surullisissa mietteissäni tyttöjen perässä.

 

Muistelin myös vanhoja aikoja ja seutua silloin, kun asuin Töölössä. Siihen aikaan kävelin usein Töölönlahden ympäri. Tytöt löysivät lahden etelärannasta leikkipaikan, johon juututtiin. Jätin kylmän metallisen kameran laukkuunsa olkapäälleni ja tyydyin kamerakuviin. Innostuin kuvaamaan leikkiviä tyttöjä, mutta samalla jäädytin käteni tosi pahasti. Oli pakko lopettaa.

 

Matka jatkui Linnunlaulun kautta Eläintarhanlahden jäälle ja siitä Siltasaareen. Tytöt olivat innoissaan jäällä kulkemisesta. Ja oli se minustakin mukavaa. Elämään saa erilaisen näkökulman uudesta paikasta. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja annoin tyttöjen ilon onnistuneesta retkestä tarttua itseeni. Parhaat hanskani, joita olin huolella vaalinut pitkään, saivat mennä, surumieleni sai mennä. Nyt kotiin syömään.

Keskustassa liikennettä oli vähän ja ajoin alkumatkan kotiin päin ihan hiljaa, jotta tytöt saivat kerättyä peleihinsä matkaa. Takapenkillä pulputettiin ahkerasti pokekieltä. Minä mietin jo uusia asioita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »