Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Rytminvaihdoksia

28.07.2017

On ilta. Paistettavat kalat tirisevät pannulla. Isä lukee lehteä ja vahtii samalla kaloja. Minä kökötän keittiön pöydän ääressä työni kimpussa. Jääkaapin seinä paukkuu, kun tyttö ampuu uudella jousipyssyllään kumikärkinuolia siihen. Pauketta ja paapatusta.

Äiti, milloin sä tuut trampalle? Mmm, tää pitäis olla valmis huomenna, mutisen.  Sä lupasit. Niin lupasin, mutta kun tää päivä ja ilta meni siellä kaupassa ja syömässä, ei vain muistettu sopia uutta aikaa, työt on tehtävä kummiskin. Pam, pam, pam, pam, pam uusi sarja, nyt ulkoapäin ikkunaan, joka on aivan vasemman korvani juuressa.

Kyllä, tämä on hiukan stressaavaa. Onneksi olen aika hyvä keskittymään. Ainakin, jos on pakko. Jatkan sitkeästi kököttämistä.

Ja kyllä, tyttö on huomion tarpeessa. Tiesin, että näitäkin hetkiä tulee, vaikka olenkin saanut aika hyvin työt lomiteltua muun touhun sekaan. Nykyään saan jo kirjoittamiseen omaa rauhaakin. Niin nytkin, vihdoin. Tyttö menee riippukeinuun pötköttämään herkkuruokansa ja puhelimensa kanssa.

Enimmäkseen maalla on rauhallista. Uimme, kalastamme, saunomme, keräämme kukkia ja marjoja, ajelemme mäkisiä ja mutkaisia tiepahasia. Ei ole kiire minnekään. Se on todellista luksusta! Puut humisevat, sade ropisee, laineet liplattavat.

Kun piipahdimme kaupungissa, huomasin, kuinka olin hiljentänyt tahtia täällä maalla. Kaupungissa kaikki tuntui olevan nopeampaa ja kiireisempää. Liikenne oli vikkelämpää, aluksi piti aivan tsempata sekä jalankulkijana että autoliikenteessä, ettei jäänyt kenenkään alle eikä törmännyt toisiin, oli paljon vaikeampaa kuin ennen arvioida auton leveyttä ja pituutta ahtaissa paikoissa. Päälle tulvivien virikkeiden määrä oli moninkertainen ja koko liikkumisen ja olemisen tempo vaati sydämeltä ja hermostolta paljon enemmän kuin elämä maaseudun rauhassa. Koskaan ennen en muista huomanneeni samaa. Nuorempana kai sopeutuu, vaihtaa rytmiä helpommin, automaattisemmin, itsekään vaihtoa huomaamatta. Tai sitten se oli toisin päin: silloin maalla tuntui ensin tylsältä, tapahtumaköyhältä ja pitkäveteiseltä. Olenko minä siis tulossa vanhaksi?


Tyttö näyttää viihtyvän riippukeinussa hyvin. Kohta ehdin varmaan trampallekin. Minähän lupasin. Lapselle annettua lupausta ei saa pettää. Hän kaipaa sitä, että äiti viihtyy hänen seurassaan ja haluaa olla ja tehdä jotain yhdessä juuri hänen kanssaan. Huomio on hellyyttä.

Niinpä me sitten hypimme ja temmellämme trampalla pitkän tovin. Itsellekin tulee ihan hiki, kun kerta toisensa jälkeen ryömin hänen altaan, kun hän taivuttautuu ylösalaisin olevaksi v-kirjaimeksi. Tyttö näyttää kaikki uudet temppunsa. Kannustan ja kehun: Hyvä yritys, ja toinen ja tuokin! Melkein nappiin, jeee! Ja tuo ­­ hieno voltti, jeee! Voi että, olet harjoitellut paljon, se näkyy!

2 vastausta artikkeliin “Rytminvaihdoksia”

  1. Katri sanoo:

    Samaistun tuohon kaupungin kiireeseen. Näitä mökkipostauksia lukiessa on tullu ihan hirvee hinku päästä mökkeilemään; se kesätouhuamisen rento fiilis on välittyny niin hyvin. Rakkaita ihmisiä ympärillä paistamassa makkaraa niemenkärjessä kesäiltana – mikäs sen paremaa?

    1. Tuula sanoo:

      Toivottavasti sinäkin pian pääset mökkielämän makuun! 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »