Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Retki Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle

01.09.2017

Kesällä teimme retken Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle. Aluksi harhauduimme väärälle puolelle Tammerkoskea ja osuimme Finlayson Art Area (FAA) -alueelle. Se on Finlaysonin puuvillakutomon vanhaa tehdasmiljöötä, joka on myös säilynyt ja nyt täynnä kaikenlaista kiinnostavaa taidepöhinää, mutta valitettavasti meillä ei tällä kertaa ollut aikaa tutustua siihen. Sinnekin pitää joskus mennä. Parhaiten jäi mieleen vastaan osunut Miina Äkkijyrkän  peltilehmä.

Museokeskus Vapriikki sijaitsee Tammerkosken itäpuolella Tampellan vanhassa tehdasmiljöössä. Löysimme sinne lopulta. Valtavassa rakennuksessa tehdasmenneisyys ja nykyinen kulttuurin ahjo kohtasivat upeasti. Kahvilaravintolan nimikin oli Valssi.

 

Keskuksessa on useita museoita, mutta pääkohteemme oli Kielletty kaupunki -näyttely, jossa on esillä mittaamattoman arvokkaita esineitä Qing-dynastian keisarien ajalta 1400-luvun alkupuolelta, jolloin länsimaat ja Kiina alkoivat olla vuorovaikutuksessa, mikä näkyy näyttelyn esineistössä. Pekingissä Kielletty kaupunki on valtava alue, jossa vierailee vuosittain 15 miljoona kävijää. Siellä on 9000 huonetta sekä kanavia, tekojärviä ja puistoja.

 

Tämän kaiken hienostuneisuuden ja oppineisuuden sekä rikkauden ja mahdin halusimme tyttärellemme näyttää. Tällaista on ollut syntymämaasi historia, tällaista historiaa kantaa kansa, josta olet syntynyt ja josta sinut on adoptoitu. Toki tämä on vain yksi puoli Kiinasta, mutta merkittävä kuitenkin.

 

Tyttö kierteli näyttelyä hetken ja epäilemättä se oli hänelle melkoisen outoa. Ei hän oikein jaksanut kiinnostua sen ihmeistä, vaikka yritinkin häntä innostaa ja tukea.

 

Toivottavasti edes jotain kuitenkin jäi mieleen: tunnelmaa, musiikkia, estetiikkaa.

 

Tarjolla oli myös ytimekästä informaatiota elämän eri osa-alueilta, josta nopeasti suodatin hänelle oleellisimman. Ei hänen ikäisensä ja luonteisensa oikein jaksa faktoihin keskittyä.

 

Minua puolestaan hämärä yleisvalo ja hyvä kohdevalaistus auttoivat kovasti tutkimaan yksityiskohtiakin. Näyttelytilan ulkopuolella pyöri videona historiatietoa Qing-dynastian ajasta, sen eri piirteistä ja vaiheista, mikä täydensi kokonaiskuvaa aiheesta.

 

Vapriikissa on useita sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Siellä toimii Suomen pelimuseo, Jääkiekkomuseo, Mediamuseo Rupriikki, Nukkekekkerit, Postimuseo, Kivimuseo ja Luonnontieteellinen museo. Lisäksi on useita vaihtuvia näyttelyitä.

Muu perhe kiersi lähes kaikki näyttelyt nopeahkossa tahdissa. Minä kävin harvemmassa, mutta viivyin pidempään. Nautin siitä, että ne oli rakennettu elämyksellisiksi ja tarjosivat mahdollisuuksia oppimiseen ja osallistumiseenkin. Tunnelmoin ja tutkin huolella Birckala 1017 viikinkiajan hämäläiskylässä, kuvittelin melutonta elämää luonnon ehdoilla. 1970-luvun kodit toivat paljon muistoja mieleen. Tampere 1917 -näyttelyssä eläydyin sodan kauhuihin ja kuuntelin herkällä korvalla kuolleiden omaisten kertomia muistoja ja kokemuksia.

 

Ainoa valitettava asia oli, että Ravintola Valssi sulki turhan varhain ruokalinjansa. Onneksi löysimme kaupungilta hyvän kiinalaisen ravintolan. Olimme tosi tyytyväisiä retkeen.

Kielletty kaupunki -näyttely on esillä 1.10. asti. Suosittelen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »