Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Meren mahti

12.07.2017

 

Olemme Pohjanmaalla sukuloimassa. On viimeinen ilta. Ukki valmistautuu nukkumaan menoon. Olemme käyneet mummin haudalla, tällä nopealla, lyhyellä matkalla, jolla on hoidettu virallisia asioita, viety kukkia haudalle, istuttu heti tultua sukulaisten pihaterassilla pitkään, pitkään.

Matka tänne kestää melkein koko päivän, takaisin toisen, aika täällä on lyhyt ja intensiivinen, sukulaiset on hengästyneesti nähty jälleen kerran, kuten aina noin puolivuosittain. Olen käynyt täällä jo 26 vuotta. Täällä paikan päällä on ihan oma maailmansa, samat rakkaat ihmiset, maantieteellisesti kaukana, mutta arjessamme mukana puhelimen sovelluksissa. Lapselleni nämä peukuttajat ovat elintärkeitä ihmisiä.

Niin lyhyt tapaaminen. On toinen, viimeinen ilta.

Mies haluaa ajella vielä kylillä. Kello on paljon, ilta pitkällä. Kaikki on pian nähty pienessä paikassa. Meitä on neljä, takapenkillä tytär ja kälyni.

Ajetaan Kalajoen hiekoille!, mies heittää idean, johon kaikki innostuvat ihan heti. Olemme kuin teinilauma, me kolme aikuistakin. Vielä pitää iltaa pitkittää, vielä pitää kokea jotain hauskaa, vielä pitää olla hetki yhdessä, vielä pitää elää!

Ja me saamme sen, mitä kaipaamme! Meren pauhun! Aallot vyöryvät ja jylläävät laakeaan hiekkarantaan ja päin aallonmurtajaa, rikkoutuvat pärskyen korkealle. Kiipeän sinne, aallonmurtajan päälle ja metsästän katseellani suurimpia aaltoja. Sieltä ne tulevat, kaukaa, rannattomalta mereltä, täynnä jyhkeää, vastustamatonta voimaa, nousevat harjanteeksi ja vyöryvät sortuen itsensä ylitse valkoiseksi vaahdoksi.

Navakka tuuli on viileä, mutta me vain katselemme ja kuuntelemme aaltoja. Niiden pauhu toistuu tasaisena uudelleen ja uudelleen, aina vaan. Niemen kärjessä on lomamökkejä. Jos tuo ääni ei saa nukahtamaan, niin mikä sitten, sanoo kälyni. Aivan totta. Miten suurta rauhaa meren jymisevässä pauhussa onkaan!

burst

On valoisaa, tytär tanssii hiekassa, riisuu kenkänsä viileydestä välittämättä. Hänelle tämä on toinen maailma, vapauden, ilon ja rakastettuna olemisen maailma. Täältä hän ammentaa voimaa elämäänsä.

Puolen yön aikoihin tilaan lapselleni iltaruuaksi tukevan annoksen suuresta ketjuravintolasta. Meri-ilma toi nälän. Odotamme annosta pitkään, toiset autossa, minä selailen sisällä lehtiä. Kuulen vieläkin meren pauhun, ja autossa, kun palaamme, nukahtaessa, ja vielä seuraavana päivänäkin, kun ajamme pitkää matkaa vuorotellen.

En halua koskaan unohtaa pauhaavaa merta. En karkuretkeä muistuttanutta lähtöä, vapauden ja elossa olon tunnetta. En onnellista lasta, joka tanssii hiekalla kuohuvan meren rannalla.

5 vastausta artikkeliin “Meren mahti”

  1. Mukanakulkija sanoo:

    Upea kuvaus. Kuulen pauhun, meren tuoksun, tunnelman kaikkineen. Tästä saa voimaa yhä uudelleen.

  2. Rake sanoo:

    ”…rakastettuna olemisen maailma…”
    Sitä me kaikki tarvitsisimme. Hyvin sanottu!

  3. Yksi on sielunkumppani sanoo:

    Ja viimeinen kappale kaikkineen, aivan huoneentauluksi sopiva! Kumpa kaikki löytäisimme itsestämme tuon joka meissä kaikissa kuitenkin asuu: onnellisen lapsen, joka tanssii hiekalla kuohuvan meren äärellä! <3

  4. Katri sanoo:

    Niin kaunis kirjoitus ❤️

    1. Tuula sanoo:

      Kiitos kaikille kommentoijille! Meri on ihana, kesä on ihana!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *