Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Meidän perhe viettää viikonloppua

11.10.2017

 
Viime lauantaina meidän perheellä oli tarkoitus siivota tytön huonetta ja kasata hänelle sinne uusi työpöytä. Tyttö muutti kuitenkin aamupäivällä mielensä ja halusikin lähteä kavereiden kanssa ulos. Sovittiin, että vaihdetaan homma sitten sunnuntaille ja pidetään vapaata lauantaina.

Lähdimme miehen kanssa iltapäivällä ulkoilemaan. Kotiin palatessa ostimme kaupasta hyvää ruokaa: mies pihvejä paistettavaksi, minä uutta alkoholitonta punaviiniä kokeiltavaksi. Meillä on tapana syödä kolmisin yhdessä pitkään ja hyvin lauantai-iltaisin saunan jälkeen aina, kun olemme kaikki kotona eikä ole vieraita. Yhteinen kokkaaminen ja ruokapöydässä istuskelu on hyvä tapa rentoutua.

Kun tulimme kotiin, eteisen matto oli märkä… ja koko eteinen. Myös tuulikaapista löytyi märkä matto, kun se hoksattiin tarkistaa. Selvisi, että eteisen vessa se vasta märkä olikin. Osa kavereista oli vielä paikalla, osa jo lähtenyt.

Asian perkaamisessa meni aikaa. Johtopäätösten tekemisessä ja seuraamuksista sopimisessa myös. Ja kuivaamisessa vasta aikaa kuluikin. Siinä vaiheessa vapaailtafiilis oli aika mennyttä ja mies ilmoitti jo jättävänsä koko pihvien paiston. Sauna teki kuitenkin ihmeitä ja hän muutti mielensä.

 

 
Teimme yhdessä ruokaa. Fiilis alkoi olla hyvä, sytyttelin pöydän päähän rykelmän tuikkuja ja kynttilöitä tunnelmaa luomaan ja katoin oikein kauniisti. Istuimme tytön kanssa jo pöydässä. Mutta. Juuri, kun mieheni kantoi pöytään vastapaistetut pihvit ja aikoi istuutua syömään, selvisi, että tuolinpehmuste oli kissanpissassa. Voi ei! Se oli pestävä heti. Asia harmitti ja suututtikin minua eniten koko iltana, koska lasten hälistessä, kirkuessa ja roiskiessa eteisen vessassa kissat, joiden oma pissaboxi on juuri siinä samassa eteisen vessassa, olivat olleet niin hätää kärsimässä ihan konkreettisestikin , että eivät olleet päässeet edes pissalle. Viattomat, kiltit luontokappaleet. Koskaan ennen ne eivät ole semmoista temppua tehneet.

Kun syömistä taas jatkettiin, pihvit olivat tietysti menettäneet mehukkuutensa. Alkoholiton viini, jota olin innostunut ostamaan, olikin kauhean makuista ja kaadettiin viemäriin. Se lauantain ilta-ateria oli siis pettymyksiä täynnä, mutta oli siinä hyvääkin: syntyi hyviä keskusteluja tytön kanssa siitä, miten toimia kavereiden kanssa, sekä eläinten haavoittuvuudesta ja suojelun tarpeesta. Ja ”viinin” makua kuvaamaan kehittelimme hauskoja adjektiiveja.

Illalla odottelin unta, laskin vuosia ja mietin niitä lukemattomia edessä olevia perjantai- ja lauantai-iltoja, jotka tulen kyyköttämään kotona kätykyttänä pääsemättä minnekään. Murrosikä näytti kauhealta ja loputtomalta.

Sunnuntaiaamupäivänä panimme toimeksi ja tyttö siivosi erään toisen kaverinsa kanssa huonettaan minun opastuksellani. Urakka oli melkoinen, siistiä ei meinannut syntyä eikä loppua näkynyt. Vähitellen hermoni alkoivat kiristyä ja se alkoi kuulua äänensävyssä. Onneksi mies tuli jeesaamaan ja piti homman hauskan puolella.

 

 
Aloitimme tyhjennetyssä huoneessa huonekalun kokoamisen. Tytöt eivät malttaneet olla puuhasta poissa, vaan toivat omat pahviaskareensa ahtaaseen huoneeseen, mikä hankaloitti työtä, kun kalusteen kokokin kasvoi kokoamisen edistyessä. Monta tuntia kului, kun asettelimme, sovittelimme ja ruuvasimme. Koko päivän uurastuksen jälkeen saimme uuden työpöydän kasaan ja paikoilleen ja huoneen uudestaan siistiksi.

Tyttö oli todella tyytyväinen ja onnellinen. Kuten me muutkin. Koko perhe. Loppujen lopuksi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *