Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu 
Koska joulu pukinkontteineen lähestyy, inventoin kodin adoptiokirjallisuutta. Järkyttävä yllätys onkin, että kiintymyssuhdetta ja terapeuttista vanhemmuutta käsittelevät kirjat, jotka ovat todellisia must-teoksia ja joita olen lukenut ja joista olen tarkistanut asioita vähän väliä, ovat teillä tietymättömillä. Vieritän syyn rankalle syksylle, jolloin en ole aina muistanut kumpi on oikea ja kumpi vasen käsi. Vai jäivätkö kirjat mökille? Jäikö jokin matkalaukku purkamatta? Vai onko meillä vain liikaa kirjoja?
No, selaan lastenkirjapinoja. Niitäkin riittää.
Ja löydänkin kaikenlaista ihanaa. Hauskoja, iloisia ja opettavaisiakin adoptiokirjoja, joista osaa luimme jo odotusaikana. Ja sitten niitä , jotka kertovat kiintymyssuhteesta ja samalla vahvistavat sitä. Niitä meillä on luettu lapselle paljon varsinkin iltasatukirjoina, kuukaudesta toiseen, vuodestakin toiseen. Kun bioperheissä jo seikkailtiin paljon jännittävämmissä merkeissä iltaisin ja ehkä lapsi jo luki yksinkin, minä yhä vain kertasin hellänlempeällä äänellä pikku- ja äitipupun tarinoita, illasta toiseen, jotta lapsen turvallisuudentunne kasvaisi ja kiintymys vahvistuisi.
Uudempiakin kirjoja varmasti on ilmestynyt, mutta esittelen tässä muutamia oman adoptiotaipaleemme helmiä.
Ensimmäinen adoptiota käsittelevä lastenkirjamme oli Sarika, tyttö Intiasta, jonka hankin jo, kun vasta harkitsimme adoptiota. Siinä Sarika menee päiväkotiin ja esittelee siellä taustaansa sekä miettii mm. erilaista ulkonäköään. Kirja on alun perin ruotsalainen.
Adoptioperheet ry:n julkaisema Viivi tykkää koulusta puolestaan valmistaa adoptiolasta koulun aloitukseen ja koulumaailmassa eteen tuleviin asioihin ja ilmiöihin.
Luetuimmat adoptiotarinat meillä ovat ehdottomasti olleet Leena Virtasen kirjoittamat ja Salla Saarisen hauskasti kuvittamat Xing -kirjat. Niissä tehdään adoptiomatka ja sopeudutaan adoptioperheeksi Suomeen (Pikku Xing), totutellaan erilaisuuteen ja saadaan kavereita (Xing ja superkaverit) sekä aloitetaan koulu ja pohditaan kaksia sukujuuria Suomessa ja Kiinassa (Xing ja sukukaiset).
Xing-kirjoista tuli meillä supersuosittuja, koska ne ilmestyivät juuri adoptioprosessimme ja lapsen maahantulon aikoihin ja ne olivat hyvä apu käsitellä adoptiokysymyksiä sekä meille aikuisille että lapselle.
Kiintymyssuhdetta käsittelevistä lastenkirjoista rakkaimpia ovat olleet jääkarhuista kertova Nanook ja äiti sekä niin iki-ihanat pupukirjat Arvaa, kuinka paljon sinua rakastan ja Arvaa, mikä on maailman paras paikka. Ensimmäisen ostin kirjaston poistomyynnistä. Se on vähän repaleinen ja siitä puuttuu yksi lehtikin, mutta ei se haittaa ollenkaan. Tarina on niin kaunis. Se keskittyy pikku- ja äitipupun keskinäiseen rakkauteen ja jälkimmäisessä pikkupupu harjoittelee jo omia pikkuseikkailuja äitipupun ollessa saatavilla.
Lapsen nukutus kesti usein tunteja ja siihen minulle kirjat antoivat paljon voimaa ja motivaatiota. Lapsikin jaksoi kuunnella niitä illasta toiseen ja kirjoista oli paljon hyötyä kiintymyssuhteen rakentamisessa. Suosittelen.
Kirjojen kansikuvien tekijänoikeustiedot:
Sarika, tyttö Intiasta:
Original title: Pyret
Copyright: Text © Ingvor Goyeryd 2002
1996 Illustration © Leif E. Eriksson 2002, 1996
Original publishers: BonnierCarlsen Bokförlag, Stockholm
Kustannus Oy Pieni Karhu, Kärkölä
Viivi tykkää koulusta:
© Adoptioperheet ry ja Mak Media Oy
Kirjoittanut Maire Soiluva
Kuvittanut Jutta Varjus ja lapset
Taitto Tuija Törmä/Mak Media Oy
Pikku Xing:
Teksti © Leena Virtanen, 2004
Kuvat © Salla Savolainen, 2004
Xing ja superkaverit:
Teksti © Leena Virtanen, 2006
Kuvat © Salla Savolainen, 2006
Xing ja sukulaiset:
Teksti © Leena Virtanen, 2010
Kuvat © Salla Savolainen, 2010
Nanook ja äiti:
Hollanninkielinen alkuteos Omdat ik zoveel van je hou
© Clavis Uitgeverij Amsterdam-Hasselt
Arvaa, kuinka paljon sinua rakastan:
Englanninkielinen alkuteos
Guess How Much I Love You
Teksti © 1994 Sam McBratney
Kuvitus© 1994 Anita Jeram
Arvaa, mikä on maailma paras paikka:
Englanninkielinen alkuteos
Guess How Much I Love You Here, There and Everywhere
Teksti © 2012 Sam McBratney
Anita Jeramin tyylillä kuvittaneet Andy Wagner ja Debbie Tarbett
Meilläkin iltasadun lukeminen oli rutiinia, jota kaipasivat niin lapset kuin aikuisetkin. Monista kirjoista tuli niin rakkaita, että ne säilytetään yhä. Tällaisen tavis-perheen näkökulmasta kuitenkin joskus mietin tuota äidin korostunutta roolia tarinoissa: äiti on juuri sellainen lämminsylisen turvapesä, joka suojaa kaikelta pahalta. Joissakin harvoissa tarinoissa onneksi isäkin saattoi olla sellainen, kuten mm. Pikkukarhun tarinoissa. Isien kannalta aika karua siis.
Vielä lisään, että adoperheessä on varmasti erilainen tilanne.
Hei Raakel. Vastaan molempiin kommentteihin samalla. Olet ihan oikeassa, että äidin roolia on usein ylikorostettu kirjoissa, mutta nämä kirjat, jotka mainitsin, ovatkin aika vanhoja. Mahtaakohan muuten tilanne olla muuttunut? Luulisin, että on. Toivottavasti. Ei se raja välttämättä kulje ado- ja bioperheiden välillä, kaikki perheet ovat omankaltaisiaan ja toisissa on varmasti paremmat/huonommat mahdollisuudet joustaa esim. työelämästä kuin toisissa, se riippuu niin ammatistakin. Yleisesti ottaen adoptio on tasa-arvoisempi, kun molemmat vanhemmat saavat lapsen samalla lailla syliinsä ilman synnytystä.
Kiitos tästä tärkeästä ja koskettavasta kirjapostauksesta Tuula! Uskon, että näiden kirjojen lukemisesta hyötyvät ihan kaikenlaiset perheet. Edelliseen keskusteluun liittyen: Lastenkirjallisuus on onneksi viime vuosina kehittynyt tasa-arvoisempaan suuntaan. On ihanaa ajatella, että nyt on jo tarjolla paljon sellaisiakin kirjoja, joissa vanhemmat ja lapsi eivät välttämättä näytä ulkosesti toistensa kopioilta. Itse huomaan aina uutta kirjaa selaillessani arvioivani näitä piireitä: Onko sukupuolistereotypioita? Kuvataanko hahmot kuin yhdestä muotista? Ottaako kirja kantaa ydinperhemalliin? Jne.
Hei Maija ja kiitos sinulle kommentista! Minäkin uskon, että kaikenlaiset perheet ja ihmiset ylipäänsä hyötyvät näistä(kin) kirjoista! (Yleisesti voi sanoa, että jokaisen lukijan kannattaisi välillä kokeilla jotain vaikka kuinka erilaista.)
On mielenkiintoista ja kuvaa varmasti hyvin tapahtunutta muutosta, että yksinhuoltajana adoptoinut Leena Virtanen kirjoitti adoptoijiksi pariskunnan, joita valtaosa adoptioivista toki on – nyt ei ehkä välttämättä tehtäisi niin. Toki se takaa edelleenkin omakohtaista kosketuspintaa suuremmalle joukolle aoptiolapsia.
Jääkarhuista ja pupuista yms. puheen ollen, ainakin nukutustilanteessa ja lukutaidotomalle luettaessa isä voi aivan mainiosti korvata äiti-sanan isä-sanalla.
Kiitos, Tuula! Vähän isommille adoptoidulle on tarjolla vertaistukea antavia kirjoja, esim. Anu Myllärin ja Reetta Kurjosen kirjat. Adoptiolasta odottaville on olemassa iki-ihana Anna Pihlajaniemen teos. Kaikkia saa tilata hyvin edullisesti minulta. Jos kiinnostaa, katso http://www.adoptioplus.fi.
Kiitos, Seija, että otit esiin näitä “isompienkin kirjoja”. Minäkin voin niitä sydämestäni suositella! Anu Myllärin kirja on todella koskettava ja ihailen kovasti hänen selviytymistään, hänhän menetti adoptioäitinsä 8- ja adoptioisänsä 18-vuotiaana. Reetan kirjaa en ole lukenut mutta olen perusteellisesti keskustellut hänen kanssaan hänen elämäntarinastaan ennen kuin kirja julkaistiin. Voin siis suositella. Ja Kiinasta adoptoineen Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka-kirjan mukana pääsee todelliselle matkalle adoptioon.