Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Ensimmäinen kesäni äitinä – kolme naispolvea yhdessä

26.09.2017

Kun ajattelen lastani ja hänen mummuaan, äitiäni, näen mielessäni heti valokuvan, joka on otettu ensimmäisenä yhteisenä mökkikesänämme. Siinä mummu istuu tuolilla kesämökin rannassa, kauniisti kaartuvien leppien alla sylissään pieni mustatukkainen nelivuotias, jolla on keltainen lippalakki päässä ja sortsit jalassa, polvet kippurassa ja peukku suussa. Tyttö katsoo kameraan totisena. Äiti sen sijaan hymyilee. Kuva on yksi kauneimmista, jonka tiedän. Se kuva on maalla ja katson sitä aina, kun käyn siellä. Otan sen käteeni ja silitän lasia tai edes kehyksiä, tunnen hellyyttä molempia kohtaan. Äitikin sai odottaa niin kauan mummuksi tuloa. Ja adoptoidulle koko Suomen kesä oli vielä silloin niin uutta ja ihmeellistä.

Sinä kesänä mieheni oli, ikävä kyllä, kaupungissa töissä viikot ja vietti kanssamme vain viikonloput. Myös isäni ehti olla hyvin vähän mökillä. Ensimmäisenä äidiksi tuloni jälkeisenä kesänä asuimme siis me kolmen sukupolven naiset kolmisin mökillä suurimman osan kesää. Äiti, tyttö ja minä adoptiomummu, adoptoitu ja adoptioäiti.

Äidillä oli jo silloin muistisairaus ja hänen puuhiaan, varsinkin hellankäyttöä, piti vahtia. Tytöllä oli matala uima-amme pihassa, siinä vesi lämpeni jonkin verran. Se oli ahkerassa käytössä. Siellä hän läträsi värikkäässä uima-asussaan ja lorotteli vettä kannusta, uitti laivaa ja poliisivenettä, jonka kummi toi. Totutin lasta myös päättäväisesti järviuintiin ja sinä kesänä oli kuumiakin päiviä. Tytölle oli rakennettu oma matala ranta, jossa ahkerasti päivittäin polskimme, tyttö renkaan tai käsivarsikannattimien avulla. Hän seurasi minua reippaasti veteen, kun minä otin käyttöön entisen talviuimariasenteeni: järveen vain hymy huulilla. Jee, tämä on ihanaa ja ihan lämmintä! Ja kyllä hän nauttikin kunnon uimisesta!
Ruuanlaitosta vastasin enimmäkseen minä, mutta kyllä mummukin siihen osallistui. Tyttö oli uskomattoman vilkas, mutta ei vielä silloin pystynyt liikkumaan kovin nopeasti. Hän vaati kuitenkin jatkuvaa silmälläpitoa ja ennen kaikkea seuraa.

Välillä olin ylettömän väsynyt. Siitä seurasi yleensä harmia. Siivotessani pudotin käsistäni heiveröiseen pahviin pakatut Iittalan mukit. Kaikki säpäleiksi! Lattia oli valkoisen posliinimurskan peitossa voi että harmitti!

Toisen kerran siivosin saunaneteistä ja luiskautin käsistäni saunaolutpullot lattialle. Siinähän sitä oli kaljavaahdon seassa sankasti lasisirua! Oli vastenmielistä siivota viilteleviä lasinpaloja kuohun seasta. Harvoin on kalja haissut yhtä pahalta!
Vielä tuskallisempaa oli pestä perinteisesti käsin varilla (kiehuvalla vedellä) mansikkatahraa tytön juhlamekosta. Olin vielä niin noviisi adoptioäiti, että luulin voivani pitää tytön juhlavaatteet aina siisteinä ja puhtaina.

Peretin myös autolla rakkaan kumiveneemme rikki. Se oli tuotu pihalle aurinkoon vedenlämmitysaltaaksi tytön allasleikkejä varten. Ja samalla reissulla hukkasin mummulassa autonavaimet, niitä etsittiin kolme pitkää tuskallista tuntia ja ne löytyivät loppujen lopuksi hyvin kummallisesta paikasta varapatjojen takaa lattialta. Myös mökillä hukkasin autonavaimet. Automaattisesti kartoitin heti mielessäni olemassa olevat ruokavarat, kuinka kauan ne riittävät. Leikkasin mökin kuistilla tytön otsahiukset kerran ja totesin, etten tee sitä toiste. Pää pyöri niin paljon.

Suuria juhlahetkiä olivat viikonloput, kun mieheni ja isäni tulivat mökille. Silloin tyttöä hyppyytettiin korkealle! Leikittiin, saunottiin, paistettiin makkaraa. Viikonloppuisin teimme myös retkiä oman perheen kanssa muualle Suomeen.

Ensimmäisenä kesänä isäni rakensi entistä isomman laiturin ja se näytti suorastaan tanssilavalta, kun se kaiteettomana odotti sijoittamistaan paikoilleen. Tytölle se tarjosi aivan mahtavan pottapaikan!

Sinä kesänä opin ennen kaikkea sitä, miten löyhentää odotuksiaan täydellisestä, rauhallisesta pikkutytön äitiydestä, josta olin haaveillut paljon. Mutta hänpä olikin oma vahva itsensä, nopea ja kekseliäs. Luovuin kaikesta ylimääräisestä höpöhöpöhienostelusta ja haaveistani, miten hommat hoidetaan. Laskin omien odotusteni rimaa, ja vietimme onnellisen kesän ja paljon, paljon yhteistä aikaa keskenämme.

Kaikessa oli mukana myös äiti, tavalla tai toisella. Hänkin nautti mummuna olostaan, vaikka lapsi ei ollut sellainen perinteinen, kiltti, näkymätön olento kuin ennen vanhaan lapsilta edellytettiin. Äiti kyllä ehdoitta rakasti puuhakasta, tomeraa touhottajaa, joka piti ääntä, näkyi ja kuului ja sekin kuului, mistä hän ei pitänyt ja mistä hän todella piti!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »