Siirry sisältöön
Adoäidin elämää

Aurinkoinen puuhapäivä

05.07.2017

 

Ensimmäinen kunnolla lämmin ja aurinkoinen päivä koitti oltuamme mökillä jo viikon. Olin ehtinyt odotella aurinkoa ja lämpöä eli sellaista mökkipäivää, jollaisena kesät aina jälkeenpäin muistan. Olin pettynyt jo monta kertaa, ja nyt ilo ja helpotus täyttivät mieleni, kun aurinko vihdoin lämmitti kunnolla.

Nopean aamupalan jälkeen menin heti isäni luo, joka oli jo rannassa. Tyttö jäi parvelle eikä halunnut mukaan.

Isä keräsi liekoja rantavedestä veneestä käsin. Menin hommaan mukaan. Saimme nousemaan monta pienempää ja muutaman ison puun salmen pohjamudasta. Se oli hidasta hommaa: veneen saaminen oikeaan kohtaan oli työlästä, kun kevytkin tuuli käänteli sitä, ja samenneen näkyvyyden palaamista piti odotella, jos nosto epäonnistui, ja niin tapahtui usein.


Tuommoinen lähes turhanaikainen, ei niin tarpeellisten asioiden puuhastelu rentouttaa ja tuo hyvän mielen. Syntyy jotain aikaansaannosta, mutta ei ole kiirettä eikä tulosvastuuta.

Seuraavaksi kävin kivien kimppuun. Jo useana vuonna olen haikaillut nuotion kivikehän kunnostusta, joten keräsin kivenmusia matalasta rantavedestä, puhdistin ne mudasta ja hiiop, heitin rannalle. Sain talteen yksitoista. Niillä saanee korotettua melkein puolet nuotion kivikehästä.

Liekoja nostellessa minua harmitti kovasti tytön puolesta. Siellä hän nyt varmasti makasi mökin parvella räpläämässä puhelintaan. Minä olin lapsena niin kovasti nauttinut yhteisestä puuhastelusta lähisukuni parissa. Ja miten lämmintä oli, miten aurinko paistoi, miten lempeä tuuli! Eikö tätä ollut koko talvi odotettu?! Otti päähän, kun tyttö kieltäytyi kokemuksesta: mistä hän jäikään paitsi!

Kivien kimpussa muistelin omaa lapsuuttani. Minäkin olin ainoa lapsi ja ajoittain yksinäinen. Mitä minä tein? Kuinka paljon minä samanikäisenä olinkaan nenä kirjassa tai viihdytin itseäni mielikuvituksella ja haaveilulla! Enkö minä ole elämän varrella hoksannut tuntevani pettymystä ja harmia siitä, että olen käyttänyt aikaani, varsinkin kauniita, ainutlaatuisen ihania kesäpäiviä, sisällä istumiseen ihan vapaaehtoisesti? Kyllä vaan, ja niistä oivalluksista olen oppinut viisaampaa ajankäyttöä.

Ei kai elämän kululle voi mitään: viime kädessä jokainen oppii parhaiten omista kokemuksistaan. Tytöllä on vielä aikaa erehtyä ja ottaa opikseen.

Iltapäivällä kutsuin tytön trampoliinille ympärijuoksukisaan, pomppimaan, painimaan. Tyttö sai esitellä volttejaan, bäkkäreitään ja muita taitojaan ja oli iloinen kehuista. Sitten lähdimme kauppareissuun, ajoin hui-mäkiä niin, että otti kunnolla vatsanpohjasta, ja lauloimme täyttä kaulaa suomipoppia:

~ Oli kesä oli mopo, oli kesämopo mopo mopo ~ Noi sun läpät saa mun aivot heti tilttaamaan ~ Aaaa, kesän lapsi mä oon, aaaa, villi luonteeni on, ja elämältä maistuu tää… ~

Ostimme kaupasta mansikoita ja palatessa popsimme niitä. Tienvarret olivat kukkaiset ja lauloimme taas.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »