Arkisto avainsanalle “tunteet”

• Lähtemisestä ja jäämisestä

  Herään ja makaan hetken hiljaa. Annan valvemaailman astua unimaailman ylitse, pyyhkiä yön ja unen tuomat painaumat poskista pois, haalentaa tähtien valossa niin väkevät ja vahvat unikuvat epämääräiseksi ajatukseksi mielen perukoille, josta on vaikea saada enää kunnon otetta ennen kuin se hapertuu lopulta kokonaan aamun kirkkaassa valossa. Vilkaisen puhelimen näytöstä kelloa ja käännyn Puolisoon päin. Ravistelen […] Lue lisää »

  

• Onnen hinta

  Punainen verho heilahtaa tuulen liikuttaessa sitä hellästi, kuulen miten kangas kahahtaa takaisin ikkunanpieleen ja linnunlaulu saavuttaa tajuntani. Puolison käsivarsi kylkeni päällä, unesta raskas hengitys niskassani. Puolison kuiskaama “rakastan sinua “ennen nukahtamista kaikuu vieläkin päällämme, kuin suojaavana peittona maailman pahuudelta. Aamun raikas ilma täyttää makuuhuoneen, en tiedä mitä kello on. Eikä sillä tunnu olevan väliä. Aurinko […] Lue lisää »

  

• Mitä sinulle kuuluu?

  Juna nytkähtää liikkeelle. Kaisaniemen puisto jää oikealle puolelleni kun juna hitaasti lisää vauhtia ja aloittaa tasaisen matkansa kohti Joensuuta minä kyydissä. Istun yläkerrassa ja katselen ikkunasta ulos, Taivas on sininen, pieniä pilvenriekaleita vaeltaa sen kannella ja ihmiset tuntuvat kaikki olevan menossa jonnekin. Takana on kolme päivää ilman lapsia. Kolme päivää kun minun on pitänyt huolehtia […] Lue lisää »

  

• Pois vaihdettavat hetket vanhemmuudessa

  Aurinko paistaa, ulkona on ehkä kaksi astetta pakkasta. Kaunista. Esikoinen seisoo eteisessä valmiina pukemaan ulkoiluvaatteet päälle ja katsoo minua hieman kyllästynyt ilme kasvoillaan. Ilme johtuu leikkihuoneen lattialla huutavasta Kuopuksesta. Kuopus on viime aikoina käynyt läpi todella raskasta uhmavaihetta. Raskasta meille kaikille, Kuopukselle, Esikoiselle, Minulle ja Puolisolle. Kaikkeen sanotaan Ei! Ja jos oma idea ei ole […] Lue lisää »

  

• Adoptioäiti ja elinikäiset oppikirjat

    Nyt on kolmipäiväinen viikonloppu, sen hännillä pilkistää Uusi Vuosi. Ensin siis Uuden Vuoden juhla, sen takana kokonainen vuosi 2018. Mitä se tuo tullessaan? Päällimmäisenä mielessä on ilman muuta tyttären siirtyminen yläkouluun ja heti sen takana kurkistelevatkin murrosiän haasteet. Niihin olen varautunut jo jonkin aikaa, lukenut kirjoja ja osallistunut luentotilaisuuksiin. Mutta voiko kaikkeen todellakaan varautua? […] Lue lisää »

  

• Yön hiljaisuudessa asuvat kaikkien muistot

  Joulu. Kolmetoista aikuista yhdeksän pientä lasta. Ääniä, naurua, vilinää. Olohuoneessa koristeltu kuusi. Pöydässä punavalkoiset pöytäliinat. Lapisille oma pöytä, aikuisille oma. Molemmissa kukkakoristeet. Tulppaanikimppuja, suklaakonvehteja. Stereoissa taistolaislauluja. Seurapelejä ja keski-eurooppalaisia piparilautasia. Aina joku aikuinen jaksaa puuhata lasten kanssa. Välillä jostain kuuluu lapsen itku, syli löytyy kuitenkin aina. Lahjapaketeista kuoriutuu legoja, kirjoja, seurapelejä, yöpaitoja ja villasukkia. Kynttilät […] Lue lisää »

  

• Vaaralliset puheenaiheet

    Viimeisimmässä Lapsen maailma -lehden jutussa Lapsen kuolemasta voi puhua Kati Keskihannu kertoo kirjoittamastaan Kirjeitä kuolemalle -näytelmästä ja kuoleman käsittelyä koskevista ajatuksistaan. Hänen mielestään teatteri tarjoaa uudenlaisen puheeksiottamisen välineen, sillä tärkeintä lapsen kannalta on, että on lupa kysyä ja pohtia itse, mitä kuolema merkitsee. Tämä koskee siis kenen tahansa lapselle tutun ihmisen kuolemaa. Juttu jätti […] Lue lisää »

  

• Suomipoika puhuu ja pussaa

  “Isi, mua jännittää nyt samalla tavalla kuin ekana päivänä eskarissa.” Tänään vein lapseni eskariin vieraaseen päiväkotiin, kun oma päiväkoti oli kiinni. Poikani ei ole erityisen ekstrovertti, enemmänkin tuumaileva, tarkkaileva ja viiveellä innostuva. Kaikki uusi tuntuu kivalta vasta pienen totuttelun jälkeen. Mutta kuinka upeasti sanottu! Hän tunnusteli omaa tunnettaan, vertasi sitä aiempaan kokemukseensa ja ilmaisi sen! […] Lue lisää »

• Arkeen asettuminen on työtä ja tunteita

    Äidin kuolema on merkinnyt sitä, että yhtäkkiä on aikaa enemmän. Yhtäkkiä voi istahtaa. Yhtäkkiä kuulen omat ajatukseni paremmin, näen myös toiset ympärilläni. Yhtäkkiä tunnen suurta helpotusta ja vapauttakin, jollaista en muista kokeneeni moneen vuoteen. Suurta haikeuttakin tunnen. Arki voittaa. Arkirutiinit, nuo elämän tukipylväät, imaisevat mukaansa ja vauhdilla imaisevatkin. Wilma alkaa taas laulaa, tytön kouluasioihin […] Lue lisää »

  

• ”ihan hyvin sä vedät”

  Aamu, samanlainen marraskuun pimeä aamu kuin niin moni muukin viime aikoina. Herään liian aikaisin, kello ei ole vielä edes soinut, enkä saa enää nukahdettua kunnolla vaan havahdun joka 5minuutti katsomaan puhelimen näytöstä aikaa. Lasten hengitys kuuluu pienessä pimeässä huoneessa. Nousen istumaan ja totean molempien näköjään kiivenneen yöllä meidän sänkyymme. Kuopus on tehnyt sitä nyt jo […] Lue lisää »