Hyppää sisältöön

Rokotevastaisuus leviää siellä missä populismikin

Populismi brexiteineen ja trumpeineen kasvaa globalisaation koettelemien kansankerrosten syvästä epäluottamuksesta poliittista eliittiä kohtaan. Samalla hiipuu usko muihinkin virallisiin totuuksiin, lääketiede mukaan lukien.
Julkaistu
Teksti Antti Vanas
Kuvat Mostphotos
Rokotevastaisuus leviää siellä missä populismikin

Old retro metal medical syringe and accessories on the table

Poliittinen populismi kytkeytyy vahvasti rokotevastaisuuteen, kertoo lontoolaisen Queen Mary yliopiston tuore tutkimus. Populistipuolueiden kannattajien epäluottamus kohdistuu sekä rokoteohjelmista vastaaviin asiantuntijoihin että rokotteita tuottaviin yrityksiin.

Tutkijat vertasivat 24 EU-valtion vuoden 2014 eurovaalien tuloksia Vaccine Confidence -projektista seuraavana vuonna saatuihin tuloksiin. Kyseiseen projektiin kuuluvassa tutkimuksessa kysyttiin 67 maan yli 65 000 kansalaiselta mielipidettä rokotteiden tärkeydestä, tehokkuudesta ja turvallisuudesta.

Tutkimusartikkeli Populist politics and vaccine hesitancy in Western Europe: an analysis of national-level data julkaistiin European Publich Health -lehdessä helmikuussa.

Maissa, joissa populistisiksi luokiteltujen puolueiden ääniosuus oli suuri, myös rokotuksia turhina, tehottomina tai niitä vaarallisina pitävien ihmisten osuus oli suuri.

Selvimmin kytkös näkyi Italiassa, jossa populistipuolueet saivat noin 45 %:n kannatuksen, ja lähes viidennes kyselyyn osallistuneista piti rokotuksia tehottomina ja vielä suurempi osa epäili niiden turvallisuutta.

Populistit ovat suosittuja myös Ranskassa ja Kreikassa, jotka erottuvat muista Euroopan maista myös rokotevastaisuudellaan.

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin tiedetään tavanneen tunnettuja rokotusten vastustajia ja osoittaneen sympatiaa heidän ajatuksilleen.

Italian hallitus hyväksyi toissa vuonna asetuksen, jonka perusteella vanhempia voidaan sakottaa, mikäli heidän lapsensa eivät ole saaneet tiettyjä rokotuksia ennen päivähoidon tai esikoulun aloittamista. Syynä tiukkaan linjaan oli tuhkarokkotapausten kominkertaistuminen paljolti siksi, että lasten rokottaminen oli vähentynyt.

Lue lisää: Rokottaminen tai rokottamatta jättäminen ei ole vain henkilökohtainen ratkaisu
Lue lisää: Rokotteista järjellä ja tunteella
Lue lisää: Kattava rokotesuoja on kaikkien vastuulla

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin printtilehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printtilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

Voit halutessasi tilata lehden lahjaksi esim. lähimmälle koululle, päiväkodille, sairaalalle tai neuvolalle. Lasten parissa työskentelevät ammattilaiset arvostavat lehtemme sisältöjä suuresti.

Tuethan työtämme tilaamalla lehden! Lämmin kiitos jo etukäteen.