lastenkirjat Kirjailija Hannele Lampela: ”Kasvaessa eteen tulee ihme hähmelöä” Mitä lähemmäksi pääsemme lapsuuden itseämme, sitä onnellisempia voimme olla, uskoo Prinsessa Pikkiriikki -kirjoistaan tunnettu…
arki ”Lapselle isä on aina ennen kaikkea isä” Ammatti tai arvoasema ei tee vaikutusta omiin lapsiin, tietää isyydestä kirjan kirjoittanut Jukka Vuorio.
arki Kolme tarinaa isyydestä: ”On pitänyt oppia kuuntelemaan, kysymään ja keskustelemaan” Kymmenen lapsen isä Hannu kokee toisinaan onnistumisia kasvattajana. Jormasta isyys on päätös, ei biologiaa.…
kasvatus ”Joskus on vaikeaa antaa lapsen olla normien mukainen” ”Lapsella pitäisi olla tilaa kokeilla erilaisia sukupuoli-ilmaisuja ilman, että vanhempi koko ajan kertoo, mikä…
Kasvu Vanhempien heikko suomen kielen taito vaikuttaa myös lapsiin Osassa maahanmuuttajataustaisista perheistä vanhempien puutteellinen suomen kielen taito ja vaikeus työllistyä heijastuvat lasten hyvinvointiin.…
Perhe Annabella uupui äitiyteen Yhdysvalloissa ja opetteli suomalaisen tavan olla vanhempi Yhdysvalloissa asuva suomalainen Annabella Daily yhdistää lasten kasvatuksessa molempien kulttuurien parhaat käytännöt. ”Amerikkalainen mieheni…
Perhe ”Media kertoo lapsista ja nuorista tavoilla, joilla aikuisista olisi törkeää puhua” ”Media valitsee usein näkökulmakseen sen, miten eri tavoin huonoja lapset, nuoret ja vanhemmat ovat.…
Lastensuojelu Palkittu kokemusasiantuntija Siru Hyvönen: ”Haluan poistaa häpeän sijoituksessa kasvamisesta” Siru Hyvönen, 31, sai kasvaa sisarustensa kanssa perhekodissa. Puhumalla asiasta hän haluaa poistaa lastensuojelun…
Lastensuojelu Turvaton lapsuus teki Jounista lasten auttajan: ”Haluan uskoa nuoriin niin kuin perhekodin vanhemmat uskoivat minuun.” Jouni Kokkonen eli turvattoman lapsuuden, joka jätti häneen pelkoja, vihaa ja surua. Perhekodin vanhempien…
Lastensuojelu Venäjä käyttää lapsia sodan pelinappuloina Noin 35 000 ukrainalaista lasta on pakkosiirretty Venäjälle vastoin vanhempien tahtoa. Osa lapsista on onnistuttu…