Rokotekriittisyys liittyy rakkauteen
Olin rokotekriittinen. Kerron miksi, ja miten se liittyy rakkauteen.
Noin viisitoista vuotta sitten pitelin sylissäni vauvaa, jonka iho oli täynnä raapimisjälkiä ja eri vaiheessa olevia rupia. Luin hänen ihonsa karttaa joka päivä. Tuossa karheaa rosoa, tuossa punotusta, tuossa kynnen kiitorataa.
Aamuisin ja iltaisin rasvailtiin, koitettiin silittää rosot pois. Lapsi oli pahasti allerginen.
Mikä kummallinen sairaus se onkaan. Pirullisesti kutiseva ihottuma nousee ihan tavallisesta ruuasta, jota imettävä äiti syö. Siitä alkoi vastentahtoinen tutustumismatkani ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän toimintaan.
Se oli nöyryyttävä matka, joka opetti olemaan kiitollinen monista itsestäänselvinä pitämistäni asioista, kuten terveestä ihosta ja toimivasta haimasta – sekä länsimaisesta lääketieteestä.
Kun lapsi sai vesirokon alle kaksivuotiaana, paukamia ja eri vaiheessa olevia vesikelloja oli varsinkin päässä niin vierivieressä, että hän näytti hirviöltä. Rakastin tuota pientä rupista olentoa niin, että sattui.
Tuohon aikaan vesirokkorokotetta ei ollut noin vain saatavilla. Jos olisi ollut, todennäköisesti olisin pitänyt ”luonnollista” tartuntaa parempana. Halusin olla kaikin tavoin olla luomu, koska ajattelin sen olevan hyväksi lapselle. Sitä paitsi, olin vihainen lääketieteelle, joka ei osannut parantaa lastani allergioilta. Miksi olisin luottanut siihen?
Rakkaus on maailman ihanin asia. Yhtä aikaa se on maailman kamalin asia, sillä rakkauden myötä tulee menettämisen pelko ja kipeä tietoisuus omasta haavoittuvuudesta. Rakkaus voi satuttaa pahemmin kuin mikään. Vanhemman tehtävä on suojella lasta kaikelta pahalta. On tutkittava asioita, tehtävä valintoja ja päätöksiä. Se on vaikeaa, jos ei tiedä, kuka on asiantuntija ja keneen voi luottaa. Vanhemman rakkauteen voi liittyä myös ylimielistä ja petollista kaikkivoipaisuuden harhaa: minä kyllä tiedän paremmin kuin lääkäri, mikä on lapselleni parasta.
Sitten kolmivuotiaana lapsi sairastui autoimmuunisairauteen, diabetekseen. Se oli loogista jatkumoa elimistön immuunipuolustuksen epätasapainotilalle. Ilman nykyisiä lääketieteellisiä keksintöjä, hän ei olisi hengissä.
Nykyisin immuunipuolustusjärjestelmän toiminnasta tiedetään paljon enemmän kuin viisitoista vuotta sitten. Kaikkien rokotusvastaisten kannattaisi tutustua rokottamisen historiaan, sillä se auttaa ymmärtämään, että rokotusten perusperiaate on immuunipuolustusjärjestelmän lempeä kouluttaminen.
Rokottaminen keksittiin altistamalla terveet isorokkoa sairastavien ruville. Rokottaminen aktivoi elimistön puolustusjärjestelmää tutustuttamalla sen turvallisella tavalla eri taudinaiheuttajiin, jolloin elimistöllä on jo valmiiksi vasta-aineita taudinaiheuttajia vastaan. Tällöin ihminen ei yleensä sairastu, ja jos sairastuukin, tauti on huomattavasti lievempi. Muun muassa tämä tieto sai minut kannattamaan rokottamista.
Emme elä kivikaudella, niinpä myös ihmisen immuunipuolustusjärjestelmä on väistämättä kaupungistunut. Jos halutaan palata kivikaudelle, pitää hyväksyä myös se, että lapset kuolevat nykyisin ehkäistävissä oleviin infektioihin ja tartuntatauteihin.
Vanhemman rakkaus on kuin rupi. Sen suojissa lapsi voi kasvaa, parannella kolhujaan ja haavojaan.
Joskus siihen, että haava paranee, tarvitaan tikkejä ja desinfiointiainetta, ehkä antibioottejakin.
Tähän liittyvät: Bileet, joissa pahoinpidellään lapsia sekä Kattava rokotesuoja on kaikkien vastuulla
Luitko jo Miksi ihmiset sairastuvat?
Lisää arjesta lapsen pitkäaikaissairauden kanssa:
Pitkän parisuhteen salaisuus 3: nauru
