Siirry sisältöön
Rupista rakkautta

Suojelen sinua kaikelta

24.11.2018

unplash

Kun ipanat olivat taaperoiässä, sain maailman viisaimmalta nelivuotiaalta ihan parhaan neuvon.

Olin kirjoittamassa lopputyötä. Meillä oli iso valkoinen pöytäkone, jonka keskusyksikössä oli tummanharmaa resetointinappula juuri kaksivuotiaan pikkuveljen silmien korkeudella. Näin kuin hidastetussa filmissä kuinka pieni sormi lähestyi nappulaa. Ehdin juuri huutaa ”ei”, kun ruutu pimeni. Teksti oli vielä tallentamatta ja katosi bittiavaruuteen.

Nelivuotias tytär huomasi ahdinkoni: ”Ei olisi kannattanut hankkia lapsia, kun siinä käy sitten just näin!” huomautti hän.

Jos haluaa välttää ongelmia ja stressiä, ei tosiaan kannata hankkia lapsia. Mutta jokainen vanhempi tietää, miten pieniksi elämän pikku harmit kutistuvat, kun puolustettavana on oman lapsen hyvinvointi. Rakkaus lasta kohtaan yllättää voimallaan. Se menee yli oman terveyden ja kaiken maallisen. Siksi lasten kasvatukseen haluaa panostaa ja välttää kaikki edellisten sukupolvien virheet. Vastuu painaa.

Luulisi, että meillä vanhemmilla on enemmän tietoa kasvattamisesta kuin koskaan aiemmin, silti epävarmuus vaivaa. Varsinkin jos lapsella on jokin sairaus, hänet tekisi mieli kääriä pumpuliin ja päästää menemään vasta aikuisena, jos sittenkään.

Toista oli isovanhemmillamme. Lapset elivät kuin pellossa, kirjaimellisesti. Ei lapsia juuri ehditty kasvattaa. Lapset kasvattivat toinen toisensa. Jos lapsi halusi tehdä jotakin pöhköä, hänelle sanottiin: ”tee tahtos, tervaa partas”. Näin vastuu siirtyi näppärästi lapselle. Siitäpähän oppii.

Kuinka paljon vastuuta hennoille harteille voi sälyttää? Suojelenko liikaa vai liian vähän? Olenko tarpeeksi lapsen kanssa? Pilaanko hänen terveytensä tekemällä näin? Jos lapsi haluaa ulkoilla liian vähissä vaatteissa, pitäisikö hänen antaa tehdä niin? Jos hän haluaa vetää makeaa mahan täydeltä, pitäisikö ? Pitäisi, sillä eihän se vielä ole vaarallista. Mutta jos voimakkaasti viljoille allerginen taapero syö lattialta muruja tai pieni diabeetikko syö salaa ison määrän sokeria, on se vaarallista.

Vaaramomentti kasvaa, mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Kotibileet, mopokortti, alkoholi, lävistykset ja mitä kaikkea.

Diabetes tai allergia ei varsinaisesti estä osallistumasta kotitöihin. Silti se vanhemman mielessä voi estää. Ajatellaan ehkä hyvittää sairauden oletetusti aiheuttamaa mielipahaa sallimalla laiskottelu. Samalla kasvatetaan sisarusten kaunaa: ”kun sen ei tarvii ikinä…” tai ”aina tota lellitään…”.

Vanhemmalle tulee kaksinkertaisesti syyllinen olo: toisen paapomisesta ja toisen varjoon jättämisestä.

Sairauden kanssa eläminen on itsessään vaativaa ja lapsi ansaitsee kaiken mahdollisen hemmottelun. Mutta ei kuitenkaan oman tulevaisuutensa kustannuksella. Se että hänen oletetaan pitävän huolta itsestään ja ympäristöstään, auttaa häntä tulevaisuudessa. Joskus vastuuseen kasvaminen vaatii, että pitää saada ”tehdä tahtonsa ja tervata partansa” eli vaikkapa lintsata ihon rasvaamisesta kunnes veri roiskuu tai laiminlyödä insuliinin pistämisen, kunnes tulee huono olo.

Oikeasti itsenäistymisen on tapahduttava pikku hiljaa lisävastuuta antaen ja yhteistyössä lääkärin ja hoitajan kanssa. Useimmiten ongelma ei niinkään ole ylisuojeleminen, vaan se että annetaan liikaa vastuuta liian varhain, sanotaan esimerkiksi terveydenhuoltohenkilöstölle suunnatussa oppaassa nuoren diabeetikon hoidosta.

Teini on lähdössä ulos kavereidensa kanssa. Onko evästä ja mittari mukana? Hätähunajaa? Hanskat, ettei kädet palellu? Hyvät sukat, ettei jaloille tule kylmä? Puhelin ladattu? Kenen kanssa menet? Mitä jos jotakin sattuu? Mistä sut löydetään? Huolehditaan miehen kanssa kuorossa.

Elä eskaloi” rauhoittaa teini, joka on kovaa vauhtia lentämässä ulos pesästä. Pian hän tekee päätöksiä, joille me vanhemmat emme voi mitään. Voi vain toivoa, ettei hän ”tervaa partaansa”. Tai jos niin tekee, ehkä emme halua tietää.

Itsenäistymisen portaat:

1. Luovuta vastuuta vähitellen

2. Sopikaa tavoitteet yhdessä

3. Valvo tavoitteiden saavuttamista ja että ne pysyvät sopivankokoisina ja hallittavina

4. Sovi itsenäistymisen tavoitteista yhdessä myös hoitohenkilökunnan kanssa

https://www.psychologytoday.com/us/blog/lets-talk-tween/201309/tweens-and-chronic-illness

 

Lisää arjesta lapsen pitkäaikaissairauden kanssa:

Miksi ihmiset sairastuvat?

Pitkän parisuhteen salaisuus 3: nauru

Älä syrji lasta ruokavalion vuoksi

Näetkö lapsen silmät

Rokotekriittisyys liittyy rakkauteen

Kokkausväsymys:

Hellahirmurock

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »