Puolen sydämen lapsi Osa 11: Kahden (ja puolen) vuoden rajapyykki

Arvelin edellisessä Puolen sydämen lapsi -tekstissäni, että jatkaisin juttua parin viikon päästä. Pidempään kuitenkin meni, sillä kasautuvat työt, perheen loputon flunssakierre ja elämä noin yleensäkin on mutkistanut matkaa. 

Lapsi on kasvanut, kuten lapset yleensä tapaavat tehdä. Minulle hämmentävintä on ollut ilmaisukeinojen kasvu. Etenkin puheen kehitys on ollut huimaa! Saima on oppinut pyytämään, käskemään, juttelemaan, vitsailemaan ja kaikkea muuta, mitä puhutulla ihmiskielellä nyt voikaan tehdä. Perustelemaan hän ei ole juuri oppinut, vaikka kovin tasaisesti esitän miksi-kysymyksiä. Hieman kuitenkin: 

“Saima syö vanukasta, koska se on hyvää!”

Kunhan kyselyikä alkaa, saamme varmasti kuulla runsaasti miksittelyä, joten varsinainen kiire tällä hommalla ei ole. 

Höpöttelyä ja asiaa

Muutamia Saiman, H:n ja itseni välillä käytyjä ikimuistoisia lausahduksia ja keskustelunpätkiä:

“Tohtori Saima tutkii!” (Harjoittelimme sydänkontrolliin menoa.)

H: “Huomenna mennään kirppikselle, apteekkiin ja verikokeeseen.”
S: “Kaikenlaista puuhataan!”

H haukottelee iltapalapöydässä.
S: “”Ei mitään hätää, äiti! Me viemme sinut lepäämään!” 

S: ”Äiti piirtää johtolangan!” (Suomeksi: ”Äiti, voisitko piirtää johtolangan?”)
H: ”Nyt todella koetellaan äidin piirustustaitoa.”

Aamupalapöydässä: ”Mitä herkkuja täällä onkaan! Punaviinimarjoja, munia ja sämpylää. Ja mehua!”

Minä: ”Pitäiskö ruoan jälkeen nukkumaan?”
S: ”Ei! Tahdon riehua!”
M: ”Kävisikö kymmenen minuuttia riehumista ja sitten nukkumaan?”
S: ”Se sopii!”

Uusia virikkeitä

Motorinen kehitys on edelleen jonkin verran jäljessä, mutta se on pientä uuden oppimisen riemua seuratessa: Ensimmäisiä kiipeilyjä, varovaista liukumäen laskua, uhkarohkeaakin tuoleilla temppuilua. Eikä vauhti pelota. Kun annan vauhtia pihan keinussa, vaatimus on usein “Lisää, lisää!” niinkin paljon, että kovemmilla kyydeillä koko keinulauta menisi akselinsa ympäri. On kiehtovaa katsoa, miten lapsi harkitsee, mihin uskallus riittää. Ja silloin kun se riittää, uudesta taidosta tulee jotain loputtomasti toistettavaa, riemuittavaa, uusi lempitekeminen – ennen seuraavaa askelta. 

Tutista luopuminen on edelleen kesken. Projektista voit lukea tarkemmin täältä, mutta sanotaanko niin, että pienillä haitoilla saadaan melko suuret hyödyt. Tällä kertaa olimme viisaita ja valitsimme taistelumme. Tosin Saima on jo alkanut itse viemään tuttinsa tiskiin aamuisin ilmoittaen ponnekkaasti “Haluaa leikkimään! Ei tuttia enää! Tutti on yölelu.” 

Leikit ovat saaneet uusia ulottuvuuksia. Mukana on selvästi enemmän mielikuvitusta ja tarinaa. Lempileikkejä ovat piirtäminen,, palloleikki, pianonsoitto ja ruoanlaitto. Usein saan maistaa pastaa, kananmunaa ja keittoa. Sitäkin useammin minulle tuodaan pikkuruinen Pipsa Possu -muki ja ilmoitetaan siinä olevan kahvia, jota isin on syytä hörpätä välittömästi, oli tilanne mikä hyvänsä. Hiljalleen olen ottanut Saiman mukaan omiin kokkauspuuhiinikin. H ja Saima ovat kunnostautuneet leivonnassa. Minäkin, H:n potiessa syysflunssan pahinta vaihetta, uskaltauduin tapojeni vastaisesti joulutorttujen laittoon Saiman kanssa. Homma meni Heikinmattien yhteistyöllä sangen mallikkaasti ja saimme aikaiseksi myös H:n kehumia torttuja, vaikkakin luumuhillon vähäinen määrä kirvoitti lempeän kriittisen sanan. Olin kritiikin kanssa samaa mieltä: ensi kerralla runsaammin hilloa.   

Vihdoin terveenä Pohjanmaalla!

Kokeilimme uudestaan reissua isäni ja äitipuoleni luo Vöyrille. Tällä kertaa ei tarvittu ambulanssia ja suurin hätä oli talon kissalla, joka pakoili innokkaita “kissa, tule tänne!” -huutoja. Olen aina pelännyt, että Saimalla jäävät Pohjanmaan-isovanhempansa välimatkan vuoksi etäisiksi, mutta syksyn kuluessa hän on soittanut leikkipuhelimellaan useasti ukille ja fammulle. Pari kertaa olemme myös ottaneet yhteyden WhatsAppin videopuhelulla, mutta niiden parissa keskustelua käydään noin viisi sekuntia, sillä turhan nopeasti löytyy lähiympäristöstä jokin uusi kiinnostuksen kohde. 

Rehellisyyden nimissä voisin itsekin olla aktiivisempi yhteydenpitäjä, mutta onneksi äitipuoleni, Saiman fammu, on ahkera someihminen kuten itsekin, joten yhteys säilyy tiiviinä ainakin sitä kautta. (Isäni löytää kaikki nettiin tuuttaamani tekstit ja sivuhuomautuksin tekee minulle selväksi, että on ne lukenut. Rakkaita terveisiä siis Pohjanmaalle tätäkin kautta!)

Sairauksia ja niiden harjoittelua

Lääkäri- ja sairaalakammoa olemme saaneet vähennettyä sairaalateemaisilla kirjoilla ja leluilla. Kun verenpaineen mittaaminen aiheutti aiemmin hysteerisen itkukohtauksen, nyt Tohtori Saima haluaa mitata verenpaineen sekä itseltään että vanhemmiltaan. Myös kuumeen mittaaminen oli aiemmin hirvitys, mutta nyt, kun H on flunssassa, haluaa samainen Tohtori Saima mitata koko perheen lämmön korvamittarilla. Jos vaatimuksiin ei suostuta alkaa armoton huuto ja sätkiminen lattialla: “Ite, pite, itepitepite!”

Flunssakierre on riivannut perhettämme: Saimalle tauti iski kahdesti, minulle kerran ja H:lle peräti viidesti. Ensimmäinen H:n flunssa iski, kun hän oli kuoromatkalla Hollannissa. Tämä tauti ei onneksi meihin tarttunut, mutta jännittäviä hetkiä elettiin yhtä kaikki. 

Olimme sopineet H:n kanssa, että hän voi mennä viiden päivän kuoromatkalle. Tämä olisi ensimmäinen kerta, kun Saima jäisi minun kanssani niin pitkäksi aikaa kahden. Toki äitini oli lähes joka päivä meitä auttamassa, mistä olen (jälleen) iäti kiitollinen. Kaikki sujui hyvin, kunnes paluupäivän aamuna H soitti ja kertoi olevansa sairas. 

Alkoi tietenkin helvetinmoinen paniikki ja säätäminen: Voiko lentää? Onko koronaa? Miten järkätään työt? Kuinka paljon maksaa hotelliin jääminen? Olemme melko tehokkaita ja pärjäämme kriisitilanteissa, joten pahimpaan skenaarioon oli nopeasti varauduttu. Onneksi siihen ei kuitenkaan päädytty, sillä H:ta riivasi ihan tavallinen, joskin sitkeä kausiflunssa, ja hän pääsi matkustamaan takaisin kotiin. Alkuillasta kotiovesta astui sisään melko nuutunut reissulainen. 

Pahaksi onneksi Saima sai kerhosta toista kantaa olevan flunssan, joka tarttui edellisen heikentämään H:hon. Minä hirmuisena tuurihaukkana vältin senkin. Kunnes tämä kolmas aalto iski. H ja minä pärskimme, niiskutimme, lämpöilimme ja podimme, mutta Saima porskutti menemään. Pienen yskän hän sai sillä kertaa, mutta se ei menoa haitannut. Oli kieltämättä raskaahkoa, kun nuoriso vaati viihdykettä, aikuiset olivat puolikuntoisia, eikä edes ulos päässyt leikkimään. Sama tapahtui, kun sairastimme keväällä koronan. Parempi me kuin hän.

Flunssakierre kuormittaa

Jatkuvien syys- ja talviflunssien aikaan kotimme lattia on lelumetsä, jossa kiemurtelee pari kävelemisen mahdollistavaa polkua. Lattiat ovat pesemättä, pölyt pyyhkimättä ja ruoaksi syödään, mitä nyt kyetään laittamaan. Onneksi olen pysynyt keskitalven suhteellisen terveenä ja saanut hoidettua välttämättömimmät kotihommat. 

Saima käy selvästi kierroksilla, ja hänellä on vaikeuksia nukkumaanmenon kanssa, kun energiaa ei ole päässyt purkamaan ulkona eikä muitakaan aktiviteetteja ole. Pienikin kauppareissu tai vastaava auttaa rauhoittumaan loppupäiväksi. Turhauttaa, kun ei repeä kaikkeen. Veikkaan, että H:ta turhauttaa jatkuva sairaana olo vielä enemmän. 

Jouluna pääsimme vihdoin Joensuuhun tapaamaan Saiman tätejä, enoa ja serkkuja sekä näiden kaikkien mukana tulevaa porukkaa. Oli arvattavaa, että uusi tauti iskisi jälleen reissun jälkeen. 

Suvun nuorin sai eniten lahjoja – tässä tapauksessa Muumi-läppärin ja Muumi-kännykän, joilla voi hoitaa Muumi-töissä Muumi-burnoutin.

Minä onneksi olen terve, joten jaksan puuhata ja laittaa – etenkin näin joululomalla. Ihmettelen, miten yksinhuoltajat jaksavat. Miten oma äitini jaksoi? Silloin sairastetaan ja hoidetaan arki kerralla. Käsittämätöntä, uskomatonta, ällistyttävää… hyperbolat loppuvat kesken. 

Yksityisyys mietityttää

Ollessaan alkutalvesta pari päivää terveenä H kävi Saiman kanssa Turussa yksikammioisten viikonlopussa. He pääsivät kylpylään, seuraamaan kiinnostavia luentoja (Saima puuhasi hoidossa muuta) ja ennen kaikkea tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja, kuten Saiman sydänsisko Minkan ja äitinsä Saritan, jotka olivat joulukuun alussa Apu-lehden haastattelussa. 

Samaan aikaan, kun muu perhe nautiskeli minilomastaan, minä olin työmatkalla Pohjois-Karjalassa. Junassa luin Ilta-Sanomista, Iltalehdestä ja TJNK:n julkaisusta dokumentaristi Sami Kieksin kertovan oman perheensä HLHS-asioista. Hyvä niin, vertaistukea on myös laaja julkisuus. Ehkäpä tämä minun tarjoamani pieni kurkistusikkunani HLHS-maailmaan ei ole kovin suuri synti, vaikka lapsen yksityisyyttä usein pohdinkin. (Suosittelen tutustumaan Kieksin tuotantoon, esimerkiksi Some Deep Story, Logged In ja Toimettomat. Nämä löytyvät Areenasta. Toivottavasti Kieksi tarttuu tulevaisuudessa myös sydänteemaan.)

Mietin tavan takaa, voinko minä kirjoittaa tänne kaikkien luettavaksi lapseni asioita, täysin tunnistettavasti? Vaatiiko Saima minua myöhemmin tilille näistä? Toisaalta katson, etteivät HLHS-ihmiset ole kovinkaan edustettuina, joten ehkä hyödyt voittavat haitat. Yritän olla diskreetti. Kuulin, että tätä kirjoitussarjaani ovat ainakin sairaanhoitajaopiskelijat lukeneet opintojensa osana. Se yksistään riittää motivaatioksi minulle. Tulevaisuus näyttää, hyväksyykö Saima perusteluni. 

On ihanaa kirjoittaa Puolen sydämen lapsi -sarjaan niitä näitä. Kuulumisia lähes tavallisesta lapsiarjesta. Saattaa olla tylsää lukea tätä ja edellistä juttua, mutta itse olen kovin tyytyväinen, ettei dramaattisempaan tekstiin ole tarvetta. Jätän tämän kuitenkin pieneen cliffhangeriin: Saiman uusi sydänkontrolliaika on varmistunut ensi vuodelle, kolmas leikkaus on vääjäämättä tulossa (mikä HUS:in nykyisessä tilanteessa ahdistaa) ja päiväkoti alkaa tammikuun alkupuolella. Näihin peilaten voi sanoa, että pieni hengähdystauko on tehnyt hyvää.

Puolen sydämen lapsi -sarja

Puolen sydämen lapsi – HLHS-isän alku Osa 1. Diagnoosi
Puolen sydämen lapsi Osa 2. Sairaala
Puolen sydämen lapsi Osa 3. Koti
Puolen sydämen lapsi Osa 4. Arkea ja takapakkia
Puolen sydämen lapsi Osa 5 Sairaalassa taas
Puolen sydämen lapsi Osa 6: Vuotta myöhemmin
Puolen sydämen lapsi Osa 7: Hidasta ja nopeaa kehitystä
Puolen sydämen lapsi Osa 8: Isänpäivän infektio
Puolen sydämen lapsi Osa 9: Kurssille (1/2)
Puolen sydämen lapsi Osa 10: Kahden vuoden rajapyykki