Puolen sydämen lapsi Osa 10: Kahden vuoden rajapyykki
Saima kävi juuri aamulla H:n kanssa pitkästä aikaa kardiologin ja hoitajan sydänkontrollissa. Tämä olikin hyvä motivaattori minulle kertailla hieman perheemme kuulumisia. Sydänleirin toinen osa on vielä tulossa, mutta käykäämme läpi pidemmän aikavälin tapahtumat tässä kohtaa.
On vaikeaa muistaa, mitä kaikkea vuodessa on tapahtunut. Usein muistan vain sen, että isänpäivän aikoihin joku on kipeänä. Näin tälläkin kertaa, muttei onneksi vakavammin. Tavallista, joskin useampikantaista syysflunssaa, josta enemmän myöhemmin.
Kontrollissa oli kaikki hyvin! Käynti on aina jännittävä ja raskaskin tapahtuma, sillä tietysti lapsen sekä hänen sydämensä vointi huolestuttaa, mutta mahdolliset hankaluudet mittauksissa, sedaatiot ja muut kommervenkit tekevät päivästä usein erityisen hankalan. Tällä kertaa ongelmia ei ollut. Lisäksi hetkeen ei ole ollut mitään kivuliaita ja pelottavia toimenpiteitä, kuten pääkanyyliä tai magneettikuvausta, joten toimenpiteet sujuvat ilman hirveämpiä ennakkopelkoja.
Tohtori Saima
Olen varma, että erityisesti H:n hankkimat lääkärilelut ja -kirjat ovat auttaneet suuresti Saimaa valmistautumaan sairaalareissuihin. Kun esimerkiksi verenpaineen mittaaminen aiheutti aiemmin hysteerisen itkukohtauksen, nyt Tohtori Saima haluaa mitata verenpaineen sekä itseltään että vanhemmiltaan. Myös kuumeen mittaaminen oli aiemmin hirvitys, mutta nyt, kun H on flunssassa, haluaa samainen tohtori mitata koko perheen lämmön korvamittarilla. Jos vaatimuksiin ei suostuta alkaa armoton huuto ja sätkiminen lattialla: “Ite, pite, itepitepite!”
Tohtori Saima on kielellistänyt tutkimusleikkinsä hämmentävän monipuolisesti. Paljon vaikutteita on selkeästi otettu Pipsa Possun Pipsa sairastaa -jaksosta, mutta paljon on myös tosielämän lääkärikäynneiltä sekä H:n antamista lelu- ja kirjavirikkeistä.
Sinistä pehmonallea on myös hoidettu ahkerasti ja pieteetillä: “Nallea pitää hoitaa. Tosi kipeä ja urhea nalle!” Nallelle tehtävät toimenpiteet ovat metodisesti pysyvät: sydämen kuuntelu stetoskoopilla (“Se sanoo PUM! PUM! Kaikki hyvin!”), verenpaineen mittaus, korvien tutkiminen, lämmön tarkistus ja lopuksi rokote – yleensä keskelle nalleparan päälakea. Mutta joka kerran potilas paranee. Hoito on siis tehokas kivuliaisuudestaan huolimatta.
Synttärit – kaks vee!
Kesäkuun alussa juhlittiin 2-vuotissynttäreitä. Bileet olivat sangen aikuispainotteiset, mutta tulipa Saiman eräs leikkipuistotoverikin käymään. Seuran puutteesta ei päivänsankari kuitenkaan kärsinyt, sillä hän lähinnä keskittyi herkuttelemaan ja leikkimään lahjoillaan. Viime vuoden synttärit järjestettiin melko pienellä porukalla ja ulkona, mutta nyt sai kutsua jo vähän reippaamminkin sakkia. Toisaalta kerrostalokolmiomme ei juuri kymmentä vierasta enempää vetänyt.
Odotan sekä innolla että pienehköllä pelolla sitä päivää, kun juhlat muuttuvat lastenjuhliksi. Yhden lapsivieraan kanssa homma vielä pysyi raiteillaan, mutta entä kun niitä on kymmenen? Tietysti toinen sydäntäraastava pelko on se, ettei Saiman synttäreille tule ketään, ja meidän aikuisten täytyy lohduttaa, selittää tai valehdella siinä tilanteessa. Auttaa vain toivoa, ettei näin käy. Ajatuksissani on jostain syystä viime viikkoina pyörinyt – varmastikin aiheeton – yksinjäämisen pelko, jota projisoin vähän joka suuntaan. Se maustettuna lapsen pettymyksellä ja surulla, vaikkakin kuinka kuvitellulla tahansa, on omiaan masentamaan mielen.
Iloisena asiana voin kuitenkin kertoa, että näillä synttäreillä Saima sai runsaasti lahjoja, etenkin kirjoja, sillä sana hänen harrastuneisuudestaan on kiirinyt. Kirjainnostuksen myötä olemme opetelleet helpoimpia aakkosia: t, u, k, i, p, o, a (sattumoisin näistä kirjaimista muodostuu myös eräs Saiman lempiteoksen nimike Tutki pottaa.
Etenen hitaasti
Pottailu onkin eräs uusista opeteltavista asioista. Lapsi on mieltynyt siihen toistaiseksi ehkä enemmän teorian kuin käytännön tasolla, mutta etenemme vakaasti – ja hitaasti. Olen löytämässä itsestäni jonkinlaisen kasvattajaluonteen ja siihen sopivan luonnekuvauksen: ei hötkyillä.
Joissain asioissa olen toisaalta turhankin kärsimätön, kuten vaikka silloin, kun patistan äitiäni Saiman iltahommissa tai päiväunille menossa. Jokin takaraivossani huutaa, että on täysi katastrofi, jos nukkumaanmenon aikataulu ei mene vartin sisään kohdilleen. Näinhän yksiselitteisesti asia ei tietenkään ole. Aikataulut elävät ihmisten mukana. Onneksi äitini on sangen lempeä sielu ja osaa ottaa hermoiluni rauhallisesti. Häneltä Saimalla (ja minulla) on toisinaan paljonkin opittavaa.
Asiaa on pidempäänkin tekstiin, kun edellisestä on vierähtänyt tovi. Julkaisen siis tämän kaksivuotiskatsauksen kahdessa tai kolmessa osassa kuluvan parin viikon aikana.
Samu Heikinmatti
Kirjoittaja on noviisi monissa asioissa, mutta oppinut nauttimaan keskiyön kahvihetkistä. Kirjoittaja pitää vapaa-ajallaan myös omaa blogia oppimistaan sattumanvaraisista asioista: Mitä opin tänään?
Puolen sydämen lapsi -sarja
Puolen sydämen lapsi – HLHS-isän alku Osa 1. Diagnoosi
Puolen sydämen lapsi Osa 2. Sairaala
Puolen sydämen lapsi Osa 3. Koti
Puolen sydämen lapsi Osa 4. Arkea ja takapakkia
Puolen sydämen lapsi Osa 5 Sairaalassa taas
Puolen sydämen lapsi Osa 6: Vuotta myöhemmin
Puolen sydämen lapsi Osa 7: Hidasta ja nopeaa kehitystä
Puolen sydämen lapsi Osa 8: Isänpäivän infektio
Puolen sydämen lapsi Osa 9: Kurssille (1/2)
Kommentit (0)