Siirry sisältöön
Perhe

Kunniaväkivaltaa paennut Sevval Nur, 20, kannustaa nuoria puhumaan ihmisoikeuksista

27.02.2020 Tuija Siljamäki Suvi Elo

Sevval Nur Lapsen Maailma 2/2020

Helsingin poliisi alkoi tilastoida kunniaan liittyvää väkivaltaa vuoden 2019 alusta. Viime vuonna 34 tutkintaa luokiteltiin kunniamotiiviin liittyväksi. Poliisihallitus on alkanut kerätä tietoa koko maan tilanteesta tämän vuoden alusta lähtien, uutisoi Yle 22.1.2020. Kukaan ei tiedä, kuinka paljon tapauksia jää piiloon.

Kunniaan liittyvää väkivaltaa perheeltään paennut Sevval Nur, 20, haluaa kannustaa nuoria puhumaan ihmisoikeuksista ja väkivallasta.

Sevval Nur oli 10-vuotias, kun koulun terveydenhoitaja kysyi häneltä, oliko kotona kunniaväkivaltaa.

Mitä se tarkoittaa? tyttö kysyi. Terveydenhoitaja selitti.

Sevval Nur ymmärsi joutuneensa sen kohteeksi, muttei voinut paljastaa sitä. Vanhemmat olisivat suuttuneet hirvittävästi. Hän pelkäsi, mitä hänelle ja perheelle sitten tapahtuisi. Hän ei ollut valmis muuttamaan pois kotoa. Vielä.

Sevval Nur on aina ollut ahkera ja tunnollinen tyttö. Hän halusi menestyä koulussa, jotta vanhemmat olisivat hänestä ylpeitä. Vain arvosanat yhdeksän tai kymmenen riittivät, muuten itketti. Hänestä piti tulla lääkäri.

Perhe oli muuttanut Suomeen pienestä turkkilaisesta kylästä, kun Sevval Nur oli kolmivuotias.

Suvun perinteinen kasvatuskulttuuri, kuritusväkivalta ja jälkikasvun tiukka kontrolli seurasivat mukana.

Perheessä pelättiin poikaystäviä ja neitsyyden menettämistä.

Vahtiminen alkoi, kun Sevval Nur meni yläkouluun.

Perheessä alettiin pelätä poikaystäviä ja neitsyyden menettämistä. Ei saanut meikata, ei käyttää tiukkoja farkkuja, ei lyhythihaisia paitoja eikä kaulaa saanut näkyä. Kotoa ei saanut poistua illalla kello viiden jälkeen. Lenkillä ei voinut käydä yksin. Lääkäriin tuli mukaan aina isosisko tai muu perheenjäsen.

Se oli ahdistavaa, sillä Sevval Nur olisi halunnut tavata kavereitaan, harrastaa ja tulla osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Hänet kuitenkin eristettiin.

Rajoituksia tehostettiin lyömällä vyöllä, repimällä hiuksista, tönimällä seinää vasten, huorittelemalla. Vanhemmat puolustelivat käytöstään selittämällä, että jos Sevval Nurin maine likaantuu, koko suvun maine menee, eikä tyttö sitten pääse ikinä naimisiin.

Sevval Nur alkoi uupua. Kouluarvosanat laskivat. Hän itki paljon ja hänellä oli usein kovia päänsärkyjä sekä paniikkihäiriön oireita. Koulun jälkeen hän alkoi mennä suoraan nukkumaan.

Hänestä tuntui, ettei hän voinut luottaa yhteenkään perheenjäseneen. Hän oli alkanut ymmärtää, että se mitä vanhemmat tekivät, oli väärin ja lailla kiellettyä Suomessa. Olihan hän kuullut ihmisoikeuksista koulussa.

Myös ammatinvalintaan puututtiin. Yhdessä vaiheessa Sevval Nur olisi halunnut kosmetologiksi, mutta se ei vanhemmille sopinut. He halusivat tytön menevän lukioon. Sevval Nuria uhattiin: jollei koulunkäynti ala sujua, hänen pitää mennä naimisiin.

”Jos olisin jäänyt kotiin, olisin kuollut tai joutunut menemään naimisiin.”

Kahdeksannella luokalla Sevval Nur masentui ja yritti itsemurhaa. Koulusta haluttiin ottaa yhteyttä hänen vanhempiinsa ja järjestää palaveri. Tyttö kielsi sen, mutta kertoi lopulta kaiken opinto-ohjaajalle. Hänet sijoitettiin kiireellisesti.

Nuorisokodissa hän ei uskaltanut mennä yksin ulos, sillä vanhemmat olisivat saattaneet saada selville hänen olinpaikkansa. He olivat raivonneet sosiaalityöntekijälle puhelimessa.

Sevval Nur tunsi olevansa turvassa vasta seuraavassa nuorisokodissa kauempana perheestään. Hän sai ahdistuksensa käsittelyyn terapeuttista apua.

Sevval Nur 2, Lapsen Maailma 2/2020

Sevval Nur toivoo, että kunniaväkivallasta kärsineet nuoret uskaltaisivat puhua asiasta edes kaveriporukassa. ”Olkaa vahvoja. Kehittäkää ja kouluttakaa itseänne, vaikka tuntuu ettei elämä hymyile. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa hymyillä!”

Sevval Nur on nyt asunut itsenäisesti kaksi vuotta.

En ole kenenkään omaisuutta. En ole kenenkään orja. Minulla on oikeus omiin mielipiteisiin, tunteisiin, tavoitteisiin ja unelmiin. Olen oman itseni herra.

Hän on helpottunut ja onnellinen vapaudestaan, vaikka maksaa siitä edelleen kovaa hintaa.

Yritän nauttia elämästä, jokaisesta hetkestä, mutta usein öisin herätessäni huomaan, että tyyny on märkä kyyneleistä. Menneisyys palaa mieleen ja vetää mielen maahan.

Mutta jos olisin jäänyt kotiin, olisin joko kuollut pois tai ehkä joutunut menemään naimisiin jonkun kanssa.

Toisaalta Sevval Nur ymmärtää vanhempiaan: he kasvoivat toisenlaiseen kulttuuriin. Turkkilaisessa kotikylässä tytöt eivät saaneet opiskella, joten perheen äitikään ei ollut käynyt koulua.

Sevval Nur ei silti voi sulattaa vanhempiensa käytöstä.

Kulttuuri voi muuttua. Ei Suomessakaan enää hyväksytä lasten kurittamista.

Pienenä ajattelin, etten voi mennä nukkumaan ennen kuin olen saanut äidiltä halauksen. Nykyisin en halua astua varpaallanikaan paikkaan, jossa minua kohdeltiin niin. Olen joskus miettinyt, menisinkö edes vanhempieni hautajaisiin. Varmaan kuitenkin menisin…

Kun Sevval Nur muutti omilleen, hän kävi muutamia kertoja kahvilla isänsä kanssa. Hänestä tuntuu, että isä ymmärtää käyttäytyneensä väärin, sillä muita sisaruksia ei enää rajoiteta yhtä paljon. He saavat pukeutua, miten haluavat.

Sisko sanoi, että lähtöni oli hyväksi heille, niin kamalalta kuin se kuulostaakin.

Mutta vanhemmat kysyvät koko ajan, miksi lähdin. He eivät voi ymmärtää. Jos palaisin kotiin, minua alettaisiin vain komennella niin kuin ennenkin. Siksi en voi käydä siellä.

Kaikkein eniten Sevval Nur haluaisi korjata välit kaksossiskoonsa, mutta tämä ei hyväksy hänen valintojaan.

Olen yrittänyt selittää, etten missään nimessä lähtenyt kotoa huvin vuoksi, vaan koska oli pakko. Minusta levitettiin valheita, että kävisin muka baareissa vetämässä kännejä. Se ei ole totta. En vieläkään oikein tiedä, kehen voin luottaa…

”Kun alamme puhua, muutkin saavat apua.”

Sevval Nurin suvussa ei ole tapahtunut kunniamurhia, siksi hän uskaltaa kertoa tarinansa. Hän ei enää pelkää, että joku vahingoittaisi häntä.

Tätini karkasi rakastamansa miehen kanssa. Monen vuoden jälkeen isäni puhuu taas hänen kanssaan.

Haitalliset perinteet voivat siis murtua.

Sevval Nur toivoo, että kouluissa puhuttaisiin enemmän ihmisoikeuksista ja kunniaan liittyvästä väkivallasta.

Valitettavasti monet luulevat, että kunniaväkivalta on vain maahanmuuttajien ongelma. Media ei tuo esille riittävästi suomalaisyhteisöjen kunniaväkivaltaa.

Hän toivoo, että opettajat huomaisivat myös hiljaiset oppilaat. Ne, jotka kärsivät yksin.

Mietin pienempänä, mikseivät opettajat huomaa minua. Miksi he huomaavat vain oppilaan, joka kiusaa muita?

Enää Sevval Nur ei halua lääkäriksi vaan toimittajaksi. Hän haaveilee kesätyöpaikasta ja toivoo voivansa jatkaa lukio-opintojaan syksyllä.

Koulutus muutti elämäni. Sain tietää ihmisoikeuksista ja siitä, että väkivalta on väärin. Sain hyviä kokemuksia ja neuvoja elämää varten. Suomen kieleni kehittyi, ja opin, että saan olla oma itseni.

Niille nuorille, jotka kärsivät kunniaan liittyvästä väkivallasta, Sevval Nur haluaa sanoa:

Muistakaa, ettette ole yksin. Moni muukin on samanlaisessa tilanteessa. Älkää vaietko, vaan hakekaa apua. Kun alamme puhua, muutkin saavat apua. Teidän ei tarvitse hävetä uhriksi joutumista, vaan kunniaväkivaltaa käyttävien pitäisi itsensä hävetä.

Sevval Nur halusi, että hänestä käytetään jutussa vain etunimeä

 

Perheelle häpeä, suvulle tahra

Valitettavasti kunnian varjeleminen väkivalloin on yhä yleistä.

Kunniaan liittyvä väkivalta tarkoittaa kunnianormien puolustamista väkivalloin tilanteessa, jossa jonkun perheenjäsenen katsotaan käyttäytymisellään vaarantaneen perheensä kunnian yhteisön silmissä, määrittelee Saara Pihlaja Rikosuhripäivystyksestä.

Hän on ihmiskaupan uhrien auttamistyön erityisasiantuntija ja kohtaa työssään kunniaväkivallan uhreja. Hän on kouluttanut mm. terveydenhoitoalan henkilökuntaa ja suomi toisena kielenä -opettajia tunnistamaan kunniaan liittyvää väkivaltaa.

Kunniaväkivalta ei liity varsinaisesti uskontoon tai etniseen ryhmään vaan tapaperinteeseen tai ideologiaan. Sitä esiintyy valtaväestönkin keskuudessa, esimerkiksi pienissä uskonnollisissa yhteisöissä. Ilmiöstä pitää ehdottomasti puhua, mutta niin, että ymmärretään sen moninaisuus. Mitään ihmisryhmää ei saa leimata, Pihlaja korostaa.

Tyypillisimmillään kunniaan liittyvä väkivalta on rajoittamista, painostamista, eristämistä, uhkailua ja taloudellista hyväksikäyttöä. Esim. uhrille tarkoitetut etuudet saattavat mennä perheen miespuolisen jäsenen käyttöön.

Yleisintä on tyttöihin ja naisiin kohdistuva kunniaväkivalta, mutta asiakkaidemme joukossa on kaikkia sukupuolia. Rikosuhripäivystykseen päätyvillä asiakkailla mukana on usein rajua fyysistä väkivaltaa, koska tilanne on edennyt jo pitkälle. On pakkoavioliittoja sekä seksuaalivähemmistöön kuuluvien nuorten miesten painostamista ja uhkailua.

Pakkoavioliitto on Suomessa kriminalisoitu ihmiskauppana. Pihlajan mukaan näissä tilanteissa uhriin kohdistetaan usein myös kunniaan liittyvää kontrollia sekä rajuakin henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Perhe tai yhteisö saattaa tuomita jyrkästi myös avioeron.

Pihlaja pitää erityisesti kunniaan liittyvää kontrollia ja henkistä väkivaltaa hyvin yleisinä tosin osa tapauksista ei tule viranomaisten tietoon, eikä kattavia tilastoja ole.

Aina, kun olen puhunut kunniaväkivaltaa kohdanneen asiakkaan kanssa, hän on tuntenut muita vastaavassa tilanteessa olevia. Se on jopa niin yleistä, että osa ihmisistä pitää sitä luonnollisena osana elämäänsä. Moni kokee, että kunnia-ajattelu on tapa osoittaa rakkautta ja huolenpitoa, mutta sen vahingollinen, synkkä puoli on kontrolli ja väkivalta.

Tietoa tarvitaan lisää, ja usein kestää liian kauan ennen kuin uhri saa apua.

Erityisesti koulujen ja päiväkotien henkilökunnan pitäisi tietää tästä paljon enemmän, jotta se osaisi puuttua tilanteeseen. Myös kotihälytyksille menevien ja rikosilmoituksia vastaanottavien poliisien pitäisi ehdottomasti tietää, miten kunniaväkivallan uhreja autetaan.

Terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijät sekä koulujen ja päiväkotien henkilökunta ovat avainasemassa.

Päiväkodin henkilökunta voi olla kunniaväkivallan alla elävän äidin ainoa kontakti ulkomaailmaan.

Kun ymmärretään, mistä ilmiössä on kyse, voidaan sitä ehkäistä ennalta.

Avainasemassa on kunnioittava keskusteluilmapiiri. Silloin voi saada yhteyden perheisiin, joissa asia saattaa olla ongelma. Kotoutumisen tukeminen ehkäisee ongelmia. Suomeen tuleville pitää kertoa, että väkivalta on laitonta ja tuomittavaa, ja että uhriksi joutuvat saavat täällä apua.

Saara Pihlaja toivoisi työpaikoille toimintaohjeita kunniaan liittyvän väkivallan tunnistamiseen ja uhrin auttamiseen.

Lue kunniaan liittyvää väkivaltaa käsittelevästä väitöskirjasta.

Kun epäilet kunniaan liittyvää väkivaltaa…

Ota asia rohkeasti puheeksi tarvittaessa luotettavan tulkin välityksellä tai kysy koulussa suoraan lapselta.

Harva kertoo noin vain, mutta uhrin on hyvä tietää, keneen voi ottaa yhteyttä.

Osoita uhrille, että otat hänen hätänsä vakavasti.

Kun lapsi kertoo, mitä kotona tapahtuu, ei välttämättä kannata ottaa ensimmäisenä yhteyttä vanhempiin. Se voi jopa pahentaa uhrin tilannetta. Pitää ymmärtää, että lapsi voi olla vaarassa, jos vanhemmat saavat selville hänen puhuneen perheen asioista.

Jos olet kunniaväkivallan uhri, ole yhteydessä tahoon, joka osaa neuvoa, miten edetä.

Apua löytyy mm. näistä yhteisöistä:

* Loisto-setlementti ry:n kunniaväkivaltaa ehkäisevä ja sovitteleva SOPU-työ:

>soputila.fi, päivystyspuhelin 050 4700 490 useilla kielillä (mm. arabiaksi, kurdiksi ja persiaksi)

* Monika-naiset:

>monikanaiset.fi, auttava puhelin 0800 05058

* Rikosuhripäivystys:

>puhelin 116 006 ja chat www.riku.fi

* Ensi- ja turvakodit:

>nettiturvakoti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »