Keltaisen talon hipit
Yhteisöasujien keltainen koti on Tampereen Pispalassa.
Vanha puutalo seisoo korkealla Pispalanharjun etelärinteellä. Kirkkaankeltaisena se loistaa kauas yli Pyhäjärven Pirkkalaan asti.
Pihalle noustaan kadulta pitkiä portaita Siellä kellottaa vanha vene kumollaan ja taimet purkeissa odottavat istutusta. Talon takana on oudon näköinen vihreällä pressulla peitelty rakennelma, joka osoittautuu telttasaunaksi.
Kaiken perusta on keskinäinen kunnioitus.
Nousen eteisestä portaat suureen huoneeseen, yhdistettyyn keittiöön ja olohuoneeseen. Yhtä seinää peittävät oranssinkeltaiset raakalaudat. Toisella seinustalla lepää koko huoneen pituinen punakeltaruudullinen sohva, jolla istuu mies näppäilemässä kitaraa. Keskellä huonetta roikkuu kaksi riippukeinua.
Keittiön kirkkaansinisten kaappien hyllyillä on purkkeja, joissa näyttää olevan yrttejä, mausteita, papuja ja siemeniä. Keskellä seisoo iso pöytä. Ikkunoista avautuu lumoava näkymä järvelle. Saan tietää, että talo on rakennettu vuonna 1936. Siinä asui alun perin kuusi perhettä, ja kivijalassa oli kampaamo.
Pispalalainen Pasi Virtamo osti purkukuntoisen talon Tampereen kaupungilta viime vuosituhannen lopussa ja remontoi sen perheelleen yhdessä ranskalaisen arkkitehtivaimonsa kanssa. Remontin valmistuttua Virtamot ehtivät asua talossa vain tovin, kunnes he muuttivat vaimon työn perässä ensin Ranskaan ja sitten Australiaan.
Lähes kymmenen vuoden ajan talossa on asustanut yhteisö, jonka koko on pysynyt jokseenkin samana, mutta jäsenet vaihtuneet vuosien mittaan. Nyt siellä asuu kahdeksan nuorta aikuista.
Innoitusta
− Kaupungilla puhutaan, että Keltaisessa talossa asuu hippejä. Mitäs sillä mahdetaan tarkoittaa: mehän olemme kaikki säntillisiä, työssäkäyviä ihmisiä! arkkitehti Johanna Kerovuori sanoo.
Hänen lisäkseen talossa asuu tekniikan tohtori, pari yrityskonsulttia, pari opiskelijaa, näyttelijä ja kuvataiteilija.
Kerovuoren mielestä talo on kuin yhteisöasumiseen tehty: alakerrassa on yhteistilojen ja kylpyhuoneen lisäksi kaksi isoa makuuhuonetta, yläkerrassa neljä pienempää makuuhuonetta ja suihku. Kaikissa huoneissa on jäljellä vanhat kakluunit.
Yhteisöasuminen voimaannuttaa ja avaa uusia näkökulmia elämään, tuumivat Tuula Närkki (edessä), Jani Valtari ja Johanna Kerovuori (takana) sekä Tanja Korvenmaa (oik.).
Kivijalassa on lisäksi erillinen pieni yksiö ja vierashuone, johon on sijoitettu myös ylimääräinen jääkaappi, pesukone ja televisio.
Johanna Kerovuoren huoneessa yläkerrassa on romanttinen vinokatto ja järvinäköala. Asuinyhteisövalmentajana toimiva Kerovuori on tehnyt diplomityönsä yhteisöasumisesta. Jos jokin porukka haluaa perustaa yhteisön, Kerovuori auttaa luomaan sille edellytykset. Hän korostaa, että ihmiset voivat asua yhteisössä, vaikka jokaisella olisi oma asunto. Kunhan vain löytyy yhteinen tila, joka jaetaan.
− Yhteisön pohjana voi olla myös jokin asukkaita yhdistävä asia: samat arvot tai vaikkapa ikääntyminen.
Kerovuori nauttii, että saa ammentaa ideoita työhönsä omasta kodistaan. Täällä saa halutessaan myös välittömästi palautteen ideoihinsa. Tai apua vaikkapa excelin käyttöön.
− Jos haluaa saada aikaiseksi itseään suurempia asioita, ei niitä voi tehdä yksin.
Rajoja ja vapautta
Sohvalla kitaraa soitteleva mies nousee tekemään voileipää. Hän tutkii jääkaapin oveen teipattua listaa, tyhjentää tiskikoneen ja piirtää listaan ruksin.
− Pidämme talokokouksissa huolen siitä, ettei mikään jää kaihertamaan mieltä. Teimme listan, ettei tiskikoneen tyhjennys kaatuisi aina samoille ihmisille, Olli Haataja selvittää.
Hän ihmettelee, että talossa eletään niin sopuisasti, vaikka asukkaat ovat hyvin erilaisia. Sopu pyritään varmistamaan sillä, että aina uutta asukasta etsittäessä hakijat haastatellaan huolellisesti koko yhteisön voimin. Haataja on aikaisemmalta ammatiltaan putkimies, mutta valmistuu pian näyttelijäksi.
− Tapaan paljon ihmisiä niin työssä kuin täällä kotona. Täällä pitää osata ottaa oma tilansa, sillä yhteiseen oleiluun lähtee helposti mukaan, vaikkei aina haluaisikaan. Jos haluan mennä omaan huoneeseeni, ei se loukkaa ketään.
Elämän ääniä kuuluu, mikä on hyväksyttävä alusta lähtien.
Olli Haatajan mielestä yhteisö on oivallinen paikka opetella vuorovaikutustaitoja ja toisten ihmisten kunnioittamista.
− Ei voi olla nirso, jos tulee asumaan tänne. Ihmisillä tulee olla vapaus elää omassa rytmissään. Elämän ääniä kuuluu, ja se on hyväksyttävä alusta lähtien.
Haatajasta Keltaisessa talossa asuminen on muuttanut häntä rohkeammaksi – ja empaattisemmaksi.
− Yksi vanha kaveri sanoi, että olen tullut lähemmäksi itseäni.
Tasavertaisuutta
Talossa asuu yleensä yhtä paljon miehiä ja naisia, vaikka hakijoissa onkin aina enemmän naisia. Tasainen sukupuolijako tasapainottaa kuulemma ilmapiiriä.
Tuula Närkin mielestä miehet suhtautuvat moniin asioihin rennommin kuin naiset. Hän on lähtöisin maalaistalosta, jossa työnjako oli hyvin perinteinen: isä hoiti maataloustyöt ja äiti kotitaloustyöt.
− Täällä on ollut hyvä huomata, ettei tehtäviä tarvitse jakaa sukupuolen mukaan. Meillä on naisia, jotka pystyvät avaamaan putkia tai tekemään muita ”miesten töitä”. Johanna sai valmistujaislahjaksi kirveen.
Tasavertaisuutta painotetaan muutenkin. Kaikkien mielipiteet otetaan tasapuolisesti huomioon.
Tuula Närkki opiskelee yliopistossa käännöstiedettä. Hän asui ennen yksin maaseudulla pienessä mökissä järven rannalla. Se oli oikea idylli mutta yksinäinen. Enää ei tarvitse palata matkoilta tyhjään kotiin.
Keltaiseen taloon muutettuaan Närkki sanoo opetelleensa joustavuutta.
− Alussa ympäriinsä lojuvat tavarat vähän häiritsivät, sillä olen aika siisti. Joitain asioita oli alussa myös vaikea jakaa, mutta enää ei harmita, jos joku ottaa kahviinsa maitoa maitopurkistani, Närkki paljastaa.
Hän sanoo myös oppineensa ilmaisemaan mielipiteensä tai ehdotuksensa sovittelevammin. Jos haluaa varmistaa sanomansa perille menon, ei kannata sanella suoria ohjeita.
Iloa ja valoa
Keltaiseen oveen on maalattu koukeroisin kirjaimin Salle de Bain. Minta Metteri astuu sen ovesta pyyhe päänsä ympärillä. Oven takana on entiseen keittiöön rakennettu kylpyhuone. Tilava huone on jaettu keskeltä läpinäkyvällä seinämällä. Etuosassa on vierekkäin kaksi lavuaaria ja wc-istuin. Sen vieressä pönöttää vessaharja suuressa Aalto-maljakossa. Toisella puolella on suihku ja lastensänkyä muistuttava puinen kylpyamme. Nurkassa on kamiina.
− Keitin sillä kahvia, kun keittimemme oli rikki, Metteri kertoo kiitellen kylppärin monitoimisuutta.
Olli Haataja (vas.), Martin Röll, Minta Metteri ja Anniina Laurila (edessä) vakuuttavat, ettei yhteisöelämässä ole kahta samanlaista päivää.
Minta Metteri on kuvataiteilija, ja hän asuu aivan olohuoneen vieressä. Hänen huonettaan hallitsevat rehevät viherkasvit. Sängyllä lojuvat järeät kuulokkeet.
− Joskus aamuisin, kun kaipaan hiljaisuutta, pistän ne päähäni, Metteri nauraa.
Minta Metterille sopii yhteisöelämä, mutta joskus hän kaipaisi enemmän rauhaa olla ihan itsekseen. Toisaalta täällä on kenenkään mahdotonta linnoittautua moneksi päiväksi omaan huoneeseensa, kehitellä outoja ajatusrakennelmia ja upota lohduttomaan yksinäisyyteen. Iltaisin kukaan ei vetäydy huoneeseensa tietokoneen ääreen, vaan yleensä kokoonnutaan pöydän ympärille juttelemaan ja juomaan teetä.
Yhdessä järjestetyt juhlat tuovat valoa pimeimpään vuodenaikaan.
− Viime talvena järjestimme etelän lomabileet. Meillä oli kaikki valot ja kirkasvalolamppu päällä ja vedimme kuumaksi lämmitetyssä olohuoneessa hellehatut päähän.
Yhdessä oppimista
Alakerran toisessa isossa makuuhuoneessa asuu juuri tekniikan tohtoriksi väitellyt Jani Valtari. Ison huoneen nurkassa on kattoon asti kohoava mörköveistos, jonka on tehnyt naapurihuoneen asukas. Pitkän seinän hyllyt ovat täynnä levyjä, kirjoja, vaatteita ja retkeilyvarusteita.
Vaikkei talossa kotitöitä jaetakaan sukupuolen mukaan, on Valtari ottanut mukisematta hoitaakseen maalämpöjärjestelmän. Yksi yhteisöasumisen eduista onkin hänen mielestään se, että jäsenet hyötyvät toistensa taidoista.
− Joku toinen voi neuvoa minua vaikkapa ruoan laitossa tai asioissa, jotka vaativat taiteellista silmää. On elämän suola, että kaikki saavat oppia toisiltaan.
Valtari on mielestään tullut Keltaisessa talossa paljon sosiaalisemmaksi ja avarakatseisemmaksi. On antoisaa tavata ihmisiä insinöörimaailman ulkopuolelta ja huomata, miten monin eri tavoin asioita voi hoitaa.
− Silti on tärkeää, että kaikki jakavat samat perusarvot mitä tulee vaikka kuluttamiseen. Myös siisteyden tasosta pitää olla samanlainen käsitys.
Jani Valtari käy usein auttelemassa vanhempiaan maataloustöissä Pohjanmaalla. Hän rakastaa maaseutua ja haluaisi ehkä palata sinne asumaankin. Yhteisöasumismuoto olisi maaseudullakin oivallinen, koska siellä tarvitaan monia käsipareja maatöitä tekemään.
− Yhteisöt voisivat elävöittää maaseutua muutenkin.
Keskinäistä kunnioitusta
Anniina Laurila kattaa pöytään suklaata ja mansikkatäytepitkoa. Hän ottaa kaapista syvänpunaisen mukin ja kaataa siihen yrttiteetä.
− Kun asuin yksin tai parisuhteessa, olin tarkka kodista ja omista tavaroistani. Täällä sellaiset asiat ovat tulleet toissijaisiksi. Kun on tuonut astiansa yhteiseen kaappiin, ovat ne kaikkien käytettävissä.
Laurila ei kuitenkaan halua, että vieraat nukkuvat hänen sängyssään hänen poissa ollessaan ilman, että häneltä pyydetään lupa. Hänen toivomustaan noudatetaan.
− Tämän yhteisön perustana on keskinäinen kunnioitus.
Anniina Laurila opiskelee kirjallisuustiedettä ja espanjaa. Hän on asunut yhteisöissä myös Espanjassa ja Chilessä, joissa nuorten yhteisöasuminen on yleistä.
Yhteisössä asuminen olisikin Laurilan mielestä ratkaisu monen opiskelijan mielenterveysongelmiin. Uuteen kaupunkiin opiskelemaan saapuvat nuoret kokevat elämässään monia mullistuksia, eikä siinä tilanteessa ole hyvä jäädä yksin.
− Kun on ihmisiä koko ajan ympärillä, säilyy kosketus todellisuuteen, eikä jää liikaa tuijottamaan omaan napaansa. Yhteisössä pystyy myös käsittelemään asioitaan paremmin.
Pispala on Laurilan mielestä maailman paras asuinpaikka. Hän kertoo käyneensä täällä vierailulla vanhempiensa kanssa ensimmäisen kerran jo kymmenen vanhana.
− Sanoin silloin, että muutan isona tänne asumaan. Nyt haaveeni on toteutunut.
Luovuutta
Kivijalassa sijaitsevan pienen yksiön kuhmuraiset kiviseinät on kalkittu kauttaaltaan valkoiseksi. Täällä asuvat Tanja Korvenmaa ja poikaystävänsä Martin Röll. Korvenmaa työskentelee yrityskonsulttina ja fasilitaattorina.
− Hoidan organisaatiokonsultointia ja kehitän osallistavaa johtamista, joka myös perustuu yhteisöllisyyteen. Siinähän työryhmän jäsenet hyötyvät kukin toistensa voimaantumisesta, Korvenmaa selittää.
Ihmiset voivat asua yhteisössä, vaikka jokaisella olisi oma asunto.
Martin Röll on myös yrityskonsultti. Hän on kotoisin Luxemburgista ja muutti yhteisöön vasta muutama kuukausi sitten, mutta oli käynyt talossa monta kertaa aiemmin.
Talon tilanjako on kuin tehty yhteisöasumista varten.
Röll muistelee ensi visiittiään. Silloin oli Runebergin päivä. Kun Röll nousi yläkertaan, koko porukka istui pöydän ääressä ja luki ääneen J.L. Runebergin runoja.
− Se teki minuun suuren vaikutuksen, vaikken ymmärtänyt yhtään sanaa.
Röll on asunut monissa yhteisöissä, kolme vuotta sitten Unkarissa buddhalaisessa luostarissakin. Hänestä on ylellistä, että voi asua omassa kodissa, mutta halutessaan kiivetä yläkertaan ja liittyä muiden seuraan.
Tanja Korvenmaa asui jo lapsena perheensä kanssa yhteisössä Jyväskylässä. Kaikilla oli omat asunnot, mutta muuten vietettiin paljon aikaa yhteistiloissa. Korvenmaa kertoo, että hän koki olleensa toisenlainen kuin muut lapset, koska asui yhteisössä.
Myös heitä kutsuttiin hipeiksi. Korvenmaa ei kuitenkaan kaivannut toisenlaista elämäntyyliä. Hänellä oli pikkusisko ja yhteisössä oli kymmenen muuta samanikäistä lasta, joita kaikkia hän piti sisaruksinaan.
− Minulla on edelleen se sama olo kuin lapsena, että olen erilainen kuin keskivertoihmiset. Ehkä minulla on asumistapani vuoksi erilainen maailmankatsomus.
Yksi yhteisöelämän antoisimmista puolista on Tanja Korvenmaan mielestä yhteisistä hetkistä kumpuava luovuus, josta ei tiedä, mihin se johtaa.
− Kerran joku sanoi, että tekisi mieli jotain makeaa. Toinen muisti, että hänellä on pakastimessa banaania. Kolmas ilmoitti, että hänellä on jäätelöä. Neljäs keksi, että hänellä on konjakkia, jolla liekitettiin koko hoito.
Vuokraisännän onnea
Saan meiliä Pasi Virtamolta Australiasta. Hän kertoo remontoineensa Keltaista taloa vaimonsa kanssa seitsemän vuotta. Jossain vaiheessa he leikittelivät ajatuksella ryhtyä majatalon pitäjiksi.
Talon valmistuttua siihen muuttivat Virtamoiden kanssa pariskunnan kavereita, ja talo sai ensimmäisen yhteisönsä. Siihen tilajako tuntuikin soveltuvan paremmin kuin majataloksi. Sen jälkeen, kun Virtamot muuttivat Ranskaan, on talossa asunut yli 70 ihmistä.
Yhteisö on Virtamon mielestä hyvä vuokralainen, jos sen ihmiset ovat hyviä. Hän kiittelee olleensa vuokralaisten suhteen onnekas, koska omakotitalossa on aina jotain huoltamista. Keltaisessa talossa asuvat ihmiset ovat hoitaneet taloa melkein kuin omaansa.
”Sillä lienee jotain vaikutusta, että Pispala on mukava paikka ja talo itsekin aika mainio. Loppujen lopuksi porukkahan sen kodin tekee. Ei väliä, asuuko talossa hippejä tai ei, jos tulevat keskenään toimeen ja ymmärtävät pitää kodistaan huolta”, Virtamo päättää kirjeensä.
Lisää kaupunkiyhteisöistä
