Hyppää sisältöön

Puolen sydämen lapsi Osa 8: Isänpäivän infektio

Olen saapunut ULS:iin Saiman kanssa edellisenä iltana. Tulimme ambulanssikyydillä Vaasan keskussairaalasta, Samu kertoo.
Julkaistu
Teksti Samu Heikinmatti
Kuvat Samu Heikinmatti
Puolen sydämen lapsi Osa 8: Isänpäivän infektio

Ukin kanssa lukuhommissa.

Nainen nojaa kyynärpäillä polviinsa, kämmenillä kasvoihinsa ja itkee. En tiedä miksi. Välillä Uuden Lastensairaalan pihalla heitä näkee, itkeviä äitejä, isiä, omaisia, ystäviä. Toisinaan taas halaavia ja nauravia. Vakavia, helpottuneita. Jollekulle – kenties juuri tälle naiselle parkkipaikalla – tämä päivä on hänen elämänsä kauhein, toiselle sama päivä on puolestaan ihanin. Minä olen kokenut samaisella parkkipaikalla molemmat päivät. Nyt itselläni on kuitenkin melko tavanomainen flunssaisen sydänlapsen isän päivä.

Olen saapunut ULS:iin Saiman kanssa edellisenä iltana. Tulimme ambulanssikyydillä Vaasan keskussairaalasta.

Sukuloimaan ja sairaalaan

Meillä oli tarkoitus mennä viettämään isänpäiväviikonloppua isäni ja äitipuoleni luo Pohjanmaalle. Ukin ja Fammun tapaaminen oli riemastuttavaa puolin ja toisin. Olimme kaikki odottaneet tätä kohtaamista, sillä koronarajoitukset olivat tehneet matkustamisen julkisilla lähes mahdottomaksi, ja olimme muutenkin olleet todella eristyneitä ulkomaailmasta. Yhteyttä olimme pitäneet lähinnä WhatsAppin videopuheluiden avulla. Näkisivät isovanhemmat edes vähän Saimaa.

Alkureissu sujuikin mutkattomasti, ja Saima pääsi tutustumaan kunnolla Pohjanmaan-isovanhempiinsa. Hän nautti seurasta, ulkoilusta, leikeistä, kissoista – oikeastaan kaikesta kuten me muutkin.

Sunnuntaiaamuna Saima alkoi yskiä ja hänen hengityksensä rohista. Päivällä hän hieman piristyi, mutta illalla nukkumaanmeno oli toivotonta. H teki viisaan päätöksen (hän usein tekee!): Lähdetään Vaasan päivystykseen. Isäni hoiti kuskin virkaa, ja minä H:n kanssa hoidimme muun logistiikan.

Päivystyksessä ei mennyt kauaa, kun lastenlääkäri sanoi, että ottaa Saiman osastolle. Minä jäin lapsen kanssa ensimmäiseksi yöksi. Huone oli jääkylmä, kunnes älysin kääntää pattereita lämpimämmälle. Emme saaneet kumpikaan unta. Pitkin yötä Saimalle tehtiin jos jonkinlaisia testejä ja mittauksia. Hyvä toki niin, mutta jaksamisen kannalta hankalaa. Happisaturaatiot olivat alhaiset, mutta lapsi ei suostunut pitämään happiviiksiä. Hoitaja jätti pikkuruisen happimaskin Saiman kasvojen lähelle, ja toivoimme sen auttavan edes jonkin verran.

Seuraavana aamuna H ja isäni saapuivat lääkärin aamukierrolle. Diagnoosi oli virusinfektio. Sairaalaan pitäisi jäädä. Taisin vitsailla, että tämä sairaalaisänpäivä alkaa olla jo perinnejuhla meillä – että ensi vuonna pitää mennä vaikka Ouluun tai Tampereelle, niin saadaan lopulta kaikki Suomen lastenosastot kerättyä.

Lanssikyydillä Helsinkiin

Kuvittelimme jäävämme Vaasaan pitkäksikin aikaa, mikä tuntui pahalta, sillä aiheutimme isälleni ja äitipuolelleni liikaa vaivaa ja huolta. He vakuuttelivat toisin, kultaisia kun ovat. Päätimme, että sairaalassa ollaan vuoroöin, isäni hoitaa kuljetukset.

Sairaala-arjen viihdykkeitä.

Minä olin ensimmäisen yön ja H toisen. Kolmatta ei onneksi tullut, sillä viimein tuli lupa ambulanssikyytiin lähtö Uuteen Lastensairaalaan, joka on Saiman lähisairaala Helsingissä.

Päätimme, että minä lähden lanssin kyytiin ja H menee junalla kotiin lepäämään, sillä hän oli valvonut Vaasan sairaalassa edellisen yön. Sumplimme jo aiemmin hankittujen junalippujan peruutusturvaa ja siirtomahdollisuutta, mutta soitto VR:n asiakaspalveluun varmisti, että lompakkoa on kaivettava syvältä. Jatkossa otamme aina lipuille peruutusturvan, vaikka se maksaakin.

Ambulanssin henkilökunta on mitä mainiointa. Kuski toki keskittyy ajamiseen, mutta kanssani auton takaosassa oleva ensihoitaja yrittää viihdyttää Saimaa parhaansa mukaan. Hän antaa synnytyslaatikosta pikkuruiset sukat näplättäväksi ja puhaltaa suojakäsineestä kanailmapallon. Lapsi viihtyy taas seuraavat kymmenen minuuttia. Sillä mennään: kymmenen minuuttia kerrallaan, kilometri kerrallaan. Olen juonut matkan alussa pullon Coca Cola Zeroa, ja parin tunnin matkanteon jälkeen ratkaisu alkaa kaduttaa; Tällä reissulla ei pysähdytä vessa- ja kahvitauolle ABC:lle, vaikka nyt ei pillit päällä ajetakaan.

Yö eristyshuoneessa osastolla. Aamulla – juuri kun Saiman kanssa olimme saaneet kunnolla nukahdettua – labrat. Sitten heräilyä, aamupalan syöntiyritystä. Tabletilta Hei Taavia, Teletappeja, Pipsa Possua… ihan mitä vain, mikä saa ajan kulumaan hieman nopeammin. Leikkiä, EKG-johtojen selvittelyä, happiviikisien asettelua, iloa, naurua, kiukkuilua, väsymystä. Lounas tarjoillaan yhdentoista aikaan. Tällä kertaa menee peräti yksi kalapuikko, muutama lusikallinen muusia ja kolme isoa hörppyä maitoa. Isälle, joka on unohtanut jälleen pitää itsestään huolta, jää loput. Niistä olen kiitollinen. ULS:ssa on itse asiassa todella hyvä ruoka. Remouladekastikettakin, ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Siitäkin Saima syö pari ananaspalaa. Lapseni alkaa olla hiljalleen oma itsensä.

Sairaala-arkea jälleen

RS-virus kuormittaa osastoa. Muualta talosta lainatut hoitajat tekevät parhaansa yrittäessään vastailla kysymyksiimme. Me H:n kanssa vastavuoroisesti koitamme olla kuormittamatta heitä liikaa. Onneksi aikaisemmat vierailut sairaalassa ovat opettaneet meidät melko itsenäisiksi. Kuudentoista tunnin huoneessaolon jälkeen minun kuitenkin pitää kutsua hoitaja paikalle ja pyytää, että saisin käydä hakemassa kanttiinista kupin kahvia. Ilman sitä olen tulla hulluksi. Yritän vitsailla jotain opettajista ja kahvista elinehtonamme, mutta en ole varma, missä järjestyksessä sanat tulevat suustani ulos. Lupa kuitenkin auliisti heltiää.

Tauolta palatessani huomaan, että hoitaja on tuonut Saimalle Duplo-palikoita, joita lapsi tutkii innostuneena. Välillä hänen suustaan pääsee ensimmäinen oppimansa kolmitavuinen sana: “pa-lik-KA!” Kun hoitaja on lähtenyt kiireellisempiin töihinsä, Saima keksii heitellä kaikki Duplot sängystä ja odottaa, että minä nostaisin hänelle ne takaisin. Käyn hiljaa itseni kanssa keskustelua siitä, onko nyt kasvatusperiaatteellisten kysymysten aika. Päätän, ettei, ja nostan kiltisti palikat takaisin sänkyyn.

Lääkärin kierto on puolen päivän aikoihin. Sen uutisia onkin jännittänyt koko aamun. Tällä kertaa mitään merkittävää uutta kerrottavaa ei ole. Pari iloista uutista kuitenkin: nestetippaa voidaan vähentää ja siirtyä takaisin tavallisen ruoan ja juoman pariin, jos vain Saima suostuu.

Käytännön asioita

Kaikkeen tottuu paitsi huoleen. Huoli on aina uusi. Onneksi kokemus ja rutiini liennyttävät sitä. Antavat turvaa ja varmuutta. Päässä käynnistyy hoidettavien asioiden tarkistuslista, joka pitää mielen kiireisenä: Saiman tavarat, kuka hoitaa? Mikä vuorosysteemi tehdään? Miten kumppani jaksaa, voiko häntä auttaa jotenkin? Onko töihin tarvittavat dokumentit hoidettu? Miten sairausaika kannattaa budjetoida? Onko kissanhoitajaa? Ja niin edelleen.

H on todella taitava suunnittelemaan ja hoitamaan käytännön asioita. Hän keksii jopa, että kotoa voisi tuoda pienen metallikulhon, jossa voi kuivattaa Saiman pestyjä tavaroita. En koskaan keksisi tuollaista itse. Onneksi hän on myös taitava kommunikoimaan ideoitaan. Murehtimisen sijaan toteutan kernaasti hänen toiveitaan.

Kun istun kirjoittamassa kotona tätä tekstiä, H lähettää minulle viestin sairaalasta:
“Oon vähän rymsteerannut täällä :D”
“Arvasin, että oot 😀 <3”, vastaan.
Saima kuulemma nukkuu. Huomenna on taas minun vuoroni päivystää vuorokausi lapsen vierellä. Itse asiassa odotan sitä ilolla.

JK. Nyt istun editoimassa tätä puoli vuotta myöhemmin, toukokuun loppupuolella. Paljon on taas ehtinyt tapahtua tämänkin reissun jälkeen. Siitä kaikesta seuraavassa osassa.

Samu Heikinmatti
Kirjoittaja on noviisi monissa asioissa, mutta oppinut nauttimaan keskiyön kahvihetkistä. Kirjoittaja pitää vapaa-ajallaan myös omaa blogia oppimistaan sattumanvaraisista asioista: Mitä opin tänään?

Puolen sydämen lapsi -sarja

Puolen sydämen lapsi – HLHS-isän alku Osa 1. Diagnoosi
Puolen sydämen lapsi Osa 2. Sairaala
Puolen sydämen lapsi Osa 3. Koti
Puolen sydämen lapsi Osa 4. Arkea ja takapakkia
Puolen sydämen lapsi Osa 5 Sairaalassa taas
Puolen sydämen lapsi Osa 6: Vuotta myöhemmin
Puolen sydämen lapsi Osa 7: Hidasta ja nopeaa kehitystä

Kommentit (1)

Seija-täti
28.5.2022 14:16
"Kaikkeen tottuu paitsi huoleen." Huolia minullakin oli lasten kanssa, mutta ei tietysti mitään verrattuna teidän kokemaanne. Hilma kertoi jo osan puhelimessa, kun soitin vain kysyäkseni kuulumisia matkanne jossain vaiheessa. Toivon kovasti, että Saima vahvistuu torjumaan viruksia ja muita uhkia. Lapsikaveritkin on tärkeitä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.