Lastensuojelutaustaiset nuoret tarttuivat teatterihaasteeseen

”Vanhempi juo viinaa. Vanhempi uhkaa tappaa itsensä. Koska sä olet tollainen!

Avohuollon tukitoimet, lapsen etu, iso huoli, huostaanotto… Paljon sanoja, paperia, paperia, paperia. Mihin kaikkeen noita pinoja tarvitaan. Olen tässä, ettekö näe?”

Tyttöjen kirjoituksia -esitys on viittä vaille kasassa, ensi-ilta parin viikon päästä turkulaisessa Teatteri Mundossa. Nyt harjoitellaan alkukohtausta, jossa nuoret pyörivät lastensuojelun rattaissa kuin robotit. Heitä tuskin erottaa näyttämölle pingotetun harson takaa, johon heijastuu loputonta byrokratiajargonia:

”Ensi sijaisia ovat perheen olosuhteisiin ja hyvinvointiin suunnatut avohuollon toimet lastensuojelu tulee mukaan kuvioihin kun…”

Milla Salonen, 17, istahtaa hetkeksi katsomon alimmalle penkkiriville. Hän päätyi esitykseen mukaan omaksi yllätyksekseen.

– Omaohjaajani kertoi, että hei sun sosiaalityöntekijä ilmoitti sut tällaseen. Olin ihan, että okei? Kun kuulin, että näytelmästä tulee julkinen, innostuin. Olen halunnut näyttämölle siitä lähtien, kun täytin 14 vuotta, lastenkodissa asuva Milla kertoo hymyillen.

Esitys kertoo lastensuojelutaustaisten nuorten kokemuksista, jotka nousivat esiin vertaistukiryhmässä soveltavan teatterin keinoin. Se kertoo suorituspaineista, riittämättömyyden tunteista, vähättelyn ja näkymättömyyden kokemuksista, kelpaamattomuudesta, ehdollisesta vanhemmuudesta ja isättömyydestä.

”Jos toimit näin, me rakastetaan sua, jos toimit noin, me hylätään sut.

Ja se tunne huostaan otettuna, kun sinua herkeämättä tarkkaillaan, joka teko ja sana kirjataan ja sinusta koko ajan raportoidaan. Luet, miten sinut väärin ymmärretty, oiot. Luet taas ja oiot…”

Ohjaajina ja produktion vetäjinä toimivat teatteri-ilmaisun ohjaajat Anna Hellstén ja Veera Alaverronen, joilla on työkokemusta lastensuojelusta. Anna on koulutukseltaan myös yhteisöpedagogi ja Veera psykologi.

Yksi esityksen teemoista on näkymättömät tytöt.

– Soveltava teatteri tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia rohkaista, kannustaa ja voimaannuttaa nuoria. Se voi olla sitä tukea, mitä itsenäistyvät nuoret siirtymävaiheessa omaan kotiin tarvitsevat, he sanovat.

Käytetty työskentelymalli oli Annan ja Veeran luoma pilotti, joka perustuu omaelämäkerralliseen Mes®-menetelmään.

– Se luotiin alun perin työkaluksi lastensuojelulasten vanhemmille, mutta muokkasimme siitä nuorten version, joka auttaa rakentamaan omaa identiteettiä ja selviytymiskeinoja.

Anna Hellstén (vas.) ja Veera Alaverronen ohjaavat.

Vertaistukiryhmässä aloitti kuusi 17–23-vuotiasta nuorta, joista kolme jatkoi taiteelliseen työskentelyyn. Tarinat ovat silti kaikkien, eikä tyttöjä voi tunnistaa niistä.

Susanna Heikkilä, 23, harkitsi osallistumista pitkään ja on iloinen, että uskalsi. Mukana saa olla omalla tyylillä. Hän ei kokenut live-esiintymistä omakseen, vaan toimii käsikirjoittajana ja esiintyy videolla sekä ääninäyttelijänä.

Susanna ja Veera vetäytyvät takahuoneeseen, sillä vielä tarvitaan Susannan monologi. Sen tekeminen ei ole Susannalle helppoa. Veera ehdottaa, että Susanna puhuisi nauhalle asioita, joita haluaa monologiin.

– Tai mitä jos vain kirjoitat niitä ylös?

– Voisinko sanella ja sinä kirjoitat puolestani? Susanna keksii.

Omien kokemusten jakaminen yleisön kanssa tuntuu jännittävältä mutta samalla hyvin tärkeältä.

– Itsensä hyväksyminen voi olla vaikeaa. Toivon, että pystyn kannustamaan muita tyttöjä siinä. Jos omiin ajatuksiin jumiutuu, kannattaa hakea apua viisaammilta, Susanna sanoo.

Joskus nuori huomaa olevansa sukupuoli-identiteetiltään jotakin muuta.

Niko-Alex Nordströmille, 18, kävi niin ja siksi hänellä on asiaa katsojille.

– Monologini kertoo transsukupuolisuudesta ja haastaa yleisön pohtimaan ennakkoluulojaan. Kukaan ei todellakaan rupea transsukupuoliseksi huvikseen, se on niin rankkaa.

Lastensuojelusta Niko-Alexilla on ihan hyviä kokemuksia, mutta nimiasia aiheutti ongelmia. Vaihtoa pojan nimeen ei ymmärretty, eikä sitä olisi haluttu käyttää.

– Toivoisin, että olisi kannustusta, arvostusta ja toisen identiteetin kunnioittamista.

Niko-Alex on kärsinyt pahoin jännittämisestä ja ahdistumisesta, mikä vuoksi hän ei ole aiemmin halunnut esiintyä. Tyttöjen kirjoituksia -esityksessä hän on avoimesti sitä mitä on – kaikkien edessä. Se, että ohjaaja-Anna oli tuttu jälkihuollosta, madalsi kynnystä osallistua.

– Olen jo saanut tästä produktiosta paljon lisää itsevarmuutta. Uskon, että esitysten myötä sitä tulee vielä lisää. Olen löytänyt myös paljon uusia puolia itsestäni, keinoja, jotka auttavat jaksamaan. Ja tutustunut mukaviin ihmisiin.

Kodikkaassa puutalossa Turussa näyttämö ja katsomo mahtuvat yhteen pieneen huoneeseen.

Nelikko asettautuu riviin näyttämölle. Niko-Alexin ja Millan rinnalla esityksessä nähdään Satu-Lotta Pitko ja Riikka Kasper-Hyökyvirta. He ovat Turun ammattikorkeakoulun teatteri-ilmaisun opiskelijoita, jotka toimivat Millan ja Niko-Alexin mentoreina näyttämöllä. Työryhmään kuuluu lisäksi muun muassa näyttämötekniikan taitajia.

Tunnelma huoneteatterissa on leppoisa: Teatteri Mundo on uusi intiimi soveltavan teatterin näyttämö kodikkaassa puutalossa Turussa, missä näyttämö ja katsomo mahtuvat yhteen pieneen huoneeseen. Kakluuniin on sytytetty kodikkaasti tulet.

Anna istuu risti-istunnassa lattialla ja alkaa laskea: yy, kaa, koo, nee.

Loppubiisi on Sofa-duon Sotamaalauksii-räppi. Sofa tunnetaan feministisistä sanoituksista: ” Mä oon ihan säröl, useesti hajottaa. Mut pakko täält

kuopanpohjalt jostaki on alottaa. En suostu enää itteeni kadottaa. Kato vaa, kato vaa, kato vaa, kato vaa!”

Tukea ja itsevarmuutta soveltavasta teatterista: Riikka Kasper-Hyökyvirta (vas.), Niko-Alex Nordström, Satu-Lotta Pitko ja Milla Salonen vauhdissa.

– Hei rakkaat, muistakaa, että poseerauksissa saa näkyä, mitä teidän sisällä on! Improvisoitte ja menette fiiliksen mukaan. Jos ärsyttää, sekin saa näkyä, saa puristaa kättä nyrkkiin, Anna ohjaa.

Musiikki alkaa alusta. Nuorten tanssissa on riemua ja päättäväisyyttä. Takana on kipeitä juttuja, mutta tulevaisuus voi olla kaikkea muuta. Se otetaan omiin käsiin tässä ja nyt.

”Tänään päästää tästä häkistä irti. Sydän hakkaa, pedot jahtaa eikä ne saa meitä kiinni. Sä oot mun kilpi. Vaik leijona karjuu mun pääs, sotahuuto kasvaa pilvii,” jatkuu Sofan biisi.

Nuorten esitys oli Teatteri Mundon ohjelmistossa marras–joulukuussa ja sai hyvät arvostelut. Mundoa ylläpitää osuuskunta Kulttuurivaltakunta, jonka jäseniä Anna ja Veera ovat. He toivovat, että pilottikokeilu saa jatkoa ja soveltava teatteri löytää tiensä itsenäistyvien nuorten tueksi, esimerkiksi lastensuojelun avohuollon toimintaan.

– Taidesektorilla soveltavan teatterin hyödyt nähdään, mutta sosiaali- ja terveyssektori pitäisi vielä saada mukaan.

Milla aikoo jatkaa teatteriharrastusta. Hän muuttaa tänä keväänä omaan asuntoon. Produktion aikana Milla oivalsi vihdoin, miksei kyennyt yhdeksännellä menemään kouluun.

Susanna sai käsiteltyä painolastia: hänelle ei koskaan selvinnyt, miksi hänet otettiin huostaan. Oma toive oli saada tukea kotiin ja psykiatrista apua. Elämä on alkanut kantaa, ja nyt Susanna elää onnellista perhe-elämää puolisonsa kanssa.

Niko-Alex tietää, mitä haluaa tehdä työkseen. Hän pyrkii ammatilliseen koulutukseen sosiaali- ja terveysalalle, mistä hän jatkaa sairaanhoitajaksi.

Lue myös: Mitä lastenteatterille kuuluu?
Lue myös: Lasten kanssa teatterissa
Lue myös: Ohjaaja-kirjailija Sirkku Peltola: Tärkeintä on nauru

Mes®-menetelmä

• Itsetuntemuksen ja elämänhallinnan kasvuohjelma, joka auttaa tunnistamaan omia tunteita, tarpeita, rajoja ja käyttäytymismalleja sekä löytämään selviytymiskeinoja.
• Perustuu omaelämäkerralliseen työskentelyyn vertaistukiryhmässä.
• Kehittänyt ja patentoinut lastensuojeluyritys Neljä Astetta Oy.

Soveltava teatteri/draama hoivamenetelmänä

• Tekijöiksi sopivat ihan kaikki, myös yleisö.
• Tärkeintä on vuorovaikutus, paineettomuus, tekemisen hauskuus ja mieleenpainuva kokemus.
• Esitystä ei välttämättä edes synny, koska tärkeintä on itse prosessi, mutta lopputulos voi olla taiteellisesti korkeatasoinen teos.