Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Lasten kanssa teatterissa

24.02.2018

Olen nyt alkuvuoden aikana vienyt Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapset vuorotellen teatteriin. Näiden teatteriretkien tarkoituksena on ollut tarjota jokaiselle lapselle henkilökohtaista huomiota. On itsellekin ihanaa saada viettää laatuaikaa yhden lapsen kanssa kerrallaan.

Valitessani teatteriesityksiä kiinnitin erityisesti huomiota siihen, mistä näytelmästä ajattelin kunkin lapsen nauttivan. Ja tietysti kävikin sitten niin, että valitsemistani näytelmistä jokainen perustui lastenkirjaan.

Abstrakti värikylpy

Katunhännän kanssa kävimme katsomassa Kansallisteatterin suositun koko perheen musikaalin Tippukivitapaus, joka perustuu Laura Ruohosen samannimiseen runoteokseen. Näytelmän on niin ikään käsikirjoittanut ja ohjannut Laura Ruohonen.

Tippukivitapaus-musikaali kertoo hauskan tarinan soijapapu Seija Soijasta, joka hukkuu sukulaisiltaan ja vähän haluaakin piilotella. Mukaansa seikkailuun rohkea Seija Soija houkuttelee ujon Hujopin, ja parivaljakon kautta tarinassa käsitellään erityisesti ystävyyden, uskaltamisen ja välittämisen teemoja.

Monissa arvioissa Tippukivitapaus-musikaalia on kuvailtu sanoilla railakas, vauhdikas ja rohkea. Juuri näiden avainsanojen takia ajattelin, että musikaali sopisi Ketunhännälle. Esitys sisälsikin akrobatiaa, värejä, abstraktin maailman ja jännitystä sekä tietysti Anna-Mari Kähärän moni-ilmeiset musiikit.

Monissa kohtauksissa lavalla tapahtui paljon samanaikaisesti. Vilkasta ja tarkkasilmäistä Ketunhäntää tämä tietysti inspiroi ja hän tuijotti lavalle liikkumattomana kuin tatti. Samalla huomasin, että vieressämme hieman pienemmät lapset kiemurtelivat penkeissään. Monesti lastenmusikaaleissa osa kohtauksista venyy pienimmille katsojille liian raskaiksi. Niin kävi tälläkin kertaa.

Silti on tärkeää, että lapsille tehdään myös uudenlaista, solidaarista ja tästä ajasta ponnistavaa lastenteatteria.

Surullinen ja hassutteleva Peppi

Sudenkuonon kanssa suuntasimme kuitenkin perinteisempään esitykseen: Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu -musiikkinäytelmään. Sudenkuono on kovan luokan Astrid Lindgren -fani ja erityisesti Peppi Pitkätossun arvaamaton energia on aina kutkuttanut tätä tottelevaista ja oikeudentuntoista lasta.

Näytelmä osoittautuikin Sudenkuonolle ihan täysosumaksi. Staffan Götestamin dramatisointi ja Milko Lehdon ohjaus täydensivät paljon luetun kirjan tarinaa uusilla melankolisilla ja hassuttelevilla sävyillä. Kirjoissahan Peppi ei tahallaan ole hauska, mutta teatterisovituksessa hän piereskeli ja selvästi myös nautti aiheuttamastaan kaaoksesta. Samalla näytelmän Peppi ikävöi ja suri poissaolevia vanhempiaan paljon syvemmin ja liikuttavammin kuin kirjojen Peppi.

Sudenkuonon kasvot kuvastivat näytelmän aikana vuoroin empatiaa, myötähäpeää ja silmitöntä riemua. Ja Helsingin Kaupunginteatterin suuri pyörivä lava ja steppaavat poliisit tekivät meihin molempiin suuren vaikutuksen. On ihanaa, että lapsillekin tehdään teatteria isosti.

Yleisön oma roolisuoritus

Karhuntassun kanssa kävimme katsomassa Teatteri Hevosenkengän Mimmmi Lehmä ja varis -näytelmän Helsingin Annantalossa. Tämä näytelmä oli selvästi edellisiä lyhyempi ja kevyempi. Olka Horilan ohjaus perustui voimakkaasti näyttelijöiden ja yleisön väliseen vuorovaikutukseen. Yhdessä Mimmi Lehmän kanssa yleisön lapset pohtivat ystävyyteen liittyviä teemoja. Tämä tyylilaji on lastennäytelmissä niin tyypillinen, että ainakin Karhuntassu solahti muitta mutkitta rooliinsa aktiivisena yleisön edustajana.

Lapsiyleisö on siitä kiitollinen yleisö, että se osallistuu innokkaasti aina, kun kysellään synttärijuhliin liittyviä kysymyksiä.

Ehkä juuri vuorovaikutuksellisuuden, ehkä tarinan tuttuuden takia tässä esityksessä eivät kiemurrelleet pienimmätkään katsojat. On mukavaa nähdä, kuinka yksinkertaisilla keinoilla näytelmä voi kiinnittää lapsiyleisön täydellisen huomion.

Itse en ole mikään suuri Jujja Wieslanderin ja Sven Nordqvistin Mimmi Lehmä -kirjojen ystävä, mutta Karhuntassu pitää niistä. Luulen, että Teatteri Hevosenkengän näytelmän yleisössä kaikki tunsivat Mimmi Lehmä -kirjat. Vieressämme istui pieni tyttö, joka kesken näytelmän kuiskasi isälleen: ”Tämä tarina on ihan sama kuin siinä kirjassa.” Tämän kuullessaan Karhuntassu nojautui tyttöön päin ja vastasi: ”Tietysti. Sen takiahan me kaikki täällä ollaan.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »