Siirry sisältöön
Kasvu

Kirjailija Polina Žerebtsova: ”Sota varasti nuoruuteni”

06.03.2015 Anne Tarsalainen Maiju Torvinen ja Polina Žerebtsovan albumi

Kuva Maiju Torvinen

Suomesta poliittisen turvapaikan saanut kirjailija Polina Žerebtsova näkee usein painajaisia, joissa hän on edelleen sodan keskellä synnyinkaupungissaan Groznyissa.

Groznyin syyskuu vuonna 1994 on lämmin. Suihkulähteet solisevat kaupungin vehmaissa puistoissa, ja ruusut kukkivat.

Isoisä Anatoli Žerebtsov oli arvostettu toimittaja ja elokuvien tekijä.

Isoisä Anatoli Žerebtsov oli arvostettu toimittaja ja elokuvien tekijä.

Yhdeksänvuotias Polina Žerebtsova on vierailulla kaupungin keskustassa asuvan isoisänsä luona. Anatoli Žerebtsov on tyttärentytön suuri idoli. Hän haluaa tulla isona toimittajaksi niin kuin Anatoli, joka on tehnyt elokuviakin. Isoisän kotikirjastossa on kymmenisentuhatta nidettä. Polina nuuhkii vanhoja kirjoja, joista osa on peräisin 1700-luvulta. Niissä tuoksuu mennyt maailma. Polina osaa lukea, on osannut jo neljävuotiaasta asti.

Polina asuu viiden bussipysäkin päässä keskustasta yhdessä äitinsä kanssa. Äiti on eronnut tšetšeeni-miehestään jo ennen tyttären syntymää.

Žerebtsov-sukunimi on venäläinen ja juontuu varsa-sanasta. Polina onkin kuin nuori varsa, joka tämän tästä kipaisee leikkimään piilosta tai hippaa ystäviensä kanssa pihalle. Naapuriperheet ovat etnisiltä taustoiltaan ukrainalaisia, tšetšeenejä, inguušeja ja venäläisiä. Yhteisenä kielenä on pääasiassa venäjä, mutta Polina osaa myös tšetšeenin kieltä. Kaikki tulevat toimeen keskenään ja auttavat aina hädän tullen.

Suuri osa maan alkuperäisväestöstä asuu vuoristokylissä, joissa eletään vanhojen traditioiden mukaan. Tytöt menevät naimisiin hyvin nuorina, ja 20-vuotiaalla nuorella naisella saattaa olla jo viisi lasta. Sellaista elämää Polina ei halua. Hän haluaa opiskella.

Syyskuun 23. päivänä 1994 Polina leikkii ystäviensä kanssa piilosta, kunnes leikin katkaisee taivaalta kuuluva ääni, jollaista tyttö ei ole kuullut koskaan ennen. Taivaalle ilmestyy lentokoneita, jotka pudottavat jotain hirveän pelottavaa. Ihmiset säntäilevät pakoon, lapset huutavat, talojen seiniä sortuu ja äkkiä verta on kaikkialla.

Kuka korjaa kuolleet kaduilta?

Polina Žerebtsovan mieleen on syöpynyt näky, josta hän haluaisi päästä eroon.

Pahimpien tulitusten aikaan ei kukaan uskaltanut mennä hakemaan ruumiita kaduilta. Kulkukoirat tulivat sitten syömään niitä.

Monissa virallisissa sotadokumenteissa kerrotaan, että Groznyin kaupunkiin tehtiin ensimmäisiä ilmaiskuja loppuvuodesta 1994. Polina kuitenkin tietää, että ilmaiskuja tehtiin monta kuukautta aikaisemmin.

Me lapset emme voineet aloittaa koulua, koska se pommitettiin hajalle. Pääsimme kouluun vasta seuraavana kesänä Loppujen lopuksi kaikki viisi koulua, joissa yritimme opiskella, pommitettiin maan tasalle. Erään koulun kellarissa oli pommisuoja, jonne iskeytyi syväpommi, ja kaikki sieltä turvaa hakeneet kuolivat.

Polina pohtii, että nykyisessä Ukrainan sodassa on paljon samoja piirteitä kuin hänen kokemassaan ensimmäisessä Tšetšenian sodassa.

Jeltsin sanoi, että hän ei tiedä, kenen pommikoneet iskivät Groznyin keskustaan. Hän kiisti, että venäläiset olivat paikan päällä.

Groznyilaiset aikuiset ovat peloissaan, eivätkä kykene rauhoittamaan lapsiaan. He alkavat kyräillä naapureitaan etenkin venäläistä syntyperää olevia.

Islaminuskoiset tšetšeenit syyttivät venäläisiä naapureitaan, ja jotkut alkoivat käyttää omaa sharia-lakiaan.

Polinan Galina-mummo kuoli pommituksissa samoin kuin isoisä Anatoli Žerebtsov, joka oli arvostettu toimittaja ja elokuvien tekijä.

Polinan Galina-mummo kuoli pommituksissa samoin kuin isoisä Anatoli Žerebtsov, joka oli arvostettu toimittaja ja elokuvien tekijä.

Kaikki tuttu ja turvallinen hajoaa Polinan ympäriltä. Kaikkein pahinta on se, että isoisä ja isoäiti kuolevat pommituksissa. Äitiinkään ei voi oikein turvautua, koska tämä on jatkuvasti vihainen ja peloissaan. Äidin suurin murhe alkaa olla se, mistä he saisivat Polinan kanssa riittävästi ruokaa.

Ihmiset alkoivat nähdä nälkää. Vanhat ihmiset kuolivat ensimmäisinä.

Venäläiset tarkka-ampujat haluavat tuhota jokaisen tšetšeenitaistelijan, joina moni heistä pitää myös lapsia ja vanhuksia. Samaan aikaan radikaali-islaminuskoiset tšetšeenit alkavat vaatia kaikkia noudattamaan yhteisiä sääntöjä. Joulukuusi ikkunalla riittää syyksi tappaa.

Kotonamme oli Koraanin lisäksi myös Raamattu ja Toora, koska vanhempieni suvuissa on ollut islaminuskoisia, kristittyjä ja juutalaisia. Isovanhempien ja äidin mielestä kulttuuri oli uskontoa tärkeämpää, eikä minua painostettu mihinkään uskoon.

Päiväkirja mielenterveyden ylläpitäjänä

Polina Žerebtsovan päiväkirjan autenttinen kansi vuodelta 1994.

Polina Žerebtsovan päiväkirjan autenttinen kansi vuodelta 1994.

Polina Žerebtsova kertoo, että yhdeksänvuotiaana aloitettu päiväkirjan pitäminen pelasti hänen mielenterveytensä.

Päiväkirjasta tuli uskottu ystävä, jolle kerroin kaikki merkittävimmät päivän tapahtumat ja omat tunteeni. Keskeinen ajatus oli pelko, että minut tapetaan.

Polina on 14-vuotias, kun lähes kokonaan raunioitunutta kaupunkia aletaan jälleen pommittaa.

24.9.1999

”Tänään meitä pommitettiin vähän. Naapurit eivät menneet töihin, koska olivat peloissaan. Menen äidin kanssa torille myymään ja autan häntä Koulussa huhutaan koulun sulkemisesta. Kaikki puhuvat, että tulee sota.”

Polinan äiti on menettänyt työpaikkansa varastopäällikkönä ja alkaa elättää pientä perhettään myymällä torilla lehtiä ja erilaista pikkutavaraa, joita on ostanut azerbaidzanilaisilta kauppiailta. Polina auttaa äitiään ja tekee läksynsäkin usein toripöydän äärellä. Heidän on mentävä torille, vaikka pelottaa, koska muuten he eivät tienaisi edes niitä vähiä ruplia, joita tarvitaan elämiseen.

Torilla Polina tutustuu ystävällisiin myyjiin, jotka kehottavat häntä pitämään huivia, jottei hänen äitiään olisi arvattu venäläiseksi.

Lokakuun 21. päivä 1999 tapahtuu se, mitä Polina ja hänen äitinä ovat pelänneet. Torille tehdään raju ilmaisku, jossa molemmat haavoittuvat.

22.10.1999

”Meidät kannettiin apteekkiin, ja tuntematon nainen veti sirpaleen pois äidin jalasta. Minun jalkani vain sidottiin, koska toinen sirpale oli liian syvällä ja muiden poistaminen olisi tehnyt liian kipeää.”

Samana päivänä Venäjän pääministeri Vladimir Putin vierailee Helsingissä.

Jouduin odottamaan kuukausia, ennen kuin kranaatin sirpaleet poistettiin jalastani.

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tarjoaa hänelle ja muille EUVenäjä-huippukokoukseen osallistuville ja heidän valtuuskunnilleen lounaan Presidentinlinnassa. Kysyttäessä ilmaiskuista Groznyihin Putin toteaa, että ne oli suunnattu terroristeja vastaan.

Polina kulkee seuraavat kuukaudet kranaatin sirpaleet jalassaan. Käveleminen on tuskallista, mutta sairaalaan hän ei uskalla mennä.

Hengissä selviytymisen ihme

Pommituksia alkaa olla viikoittain, ja tarkka-ampujat jatkavat työtään talojen katoilla. Siviilejä kuolee enemmän kuin tšetšeenitaistelijoita.

Polina ja hänen äitinsä asuvat edelleen kerrostaloasunnossa, jonka ylimmät kerrokset ovat tuhoutuneet. Talossa ei ole enää sähköä eikä kaasua. Vesi haetaan yleiseltä kaivolta, ja jokaisen vedenhakumatkan aikana Polina pelkää kuolevansa tarkka-ampujan luotiin.

7.1.2000

”Tänään on samanaikaisesti kaksi valoisaa juhlaa! Ortodoksikristittyjen joulu ja taianomainen yö ennen muslimien Id al-Fitriä. Silloin pitää kestitä vieraita eikä ovia suljeta. Meidän ovemme on ollut jo kauan auki, koska pelkäämme, että muuten palaisimme kuoliaaksi kotiimme.”

Polina kirjaa päiväkirjaansa pienetkin ilon aiheet. Hän huomaa lumessa kimaltelevat auringonsäteet ja ystävälliset hymyt. Suurinta onnea tuottaa nuorukainen, joka kutsuu Polinaa prinsessaksi. Polina rakastuu koko 15-vuotiaan sydämensä vimmalla. Nuorukainen menee naimisiin itseään vanhemman naisen kanssa, mutta Polina ei lakkaa haaveilemasta hänestä.

Jokainen päivä on taistelua hengissä selviytymisestä.

24.1.2000

”Tykkien ammukset putoavat nyt aivan lähelle. Tykit on sijoitettu mäelle palopostikaivojen lähelle, reitille koululleni numero 50. Näkyy hyvin, miten talot palavat ja romahtavat. Jyrinä. Käry.Usein ammukset lentävät aivan päidemme yläpuolella; näin sotilaat huvittelevat. He ampuvat vähän päidemme yläpuolelle, samaan aikaan kun me keräämme vettä.”

Hautaamisen piti tapahtua nopeasti, koska kulkukoirat odottivat nälkäisinä.

Polina joutuu saattamaan monen ystävänsä hautaan.

Hautaamisen piti tapahtua nopeasti, koska kulkukoirat odottivat nälkäisinä. Moni sai viimeisen leposijansa kasvimaalta. Joskus ruumis ehdittiin viedä vain puun alle ja peittää se oksilla.

Polina kertoo, että toisen Tšetšenian sodan loppuvaihe oli pelkkää kaaosta, jossa kaikki olivat kääntyneet toisiaan vastaan.

27.1.2000

”Jotta muut eivät näkisi tuskaani ja voimattomuuttani, menin ulos kadulle. Aurinko paistoi häikäisevästi, ja haavoittuneeseen jalkaani sattui. En edes huomannut, kuinka itkin. Sillä hetkellä joku ojensi minulle pehmolelun jäniksen. En muista lahjoittajan kasvoja. Näin vain hänen silmänsä, se oli venäläinen sotilas. Hän kirjoitti katkaistulla oksalla lumeen: Meidän on aika palata kotiin.”

Mutta eivät he palanneet kotiin, eivät vielä yhdeksään vuoteen. Polinan, hänen äitinsä ja kaikkien Groznyissa asuvien kärsimykset jatkuvat.

Sotavuosien jäljiltä on löydetty lukuisia joukkohautoja, joihin on haudattu naisia ja lapsia. Siviiliuhrien määrä nousi molempien sotien jälkeen useisiin kymmeniin tuhansiin, tarkkaa lukua kuolonuhreista ei ole.

Polina suree monia Groznyissa asuneita ystäviään, jotka ovat kuolleet sodan jälkeen syöpään.

Me jouduimme alttiiksi myös säteilylle, jota oli joissakin ammuksissa. Minäkin olen sairastellut todella paljon.

Ihmiskunta ei tarvitse sotia!

Polina Žerebtsova pääsi pakenemaan Groznyista vasta vuonna 2005, ensin Etelä-Venäjälle, josta hän pääsi Alexander Solženitsyn -säätiön tuella muuttamaan Moskovaan.

Olisimme halunneet paeta äidin kanssa Groznyista heti toisen sodan alettua. Venäläiset sotilaat kun kertoivat, että he olivat jättäneet siviileille turvareittejä. Emme kuitenkaan uskaltaneet lähteä, koska kuulimme, että juuri tällaisella turvareitillä oli räjäytetty pakolaisia täynnä oleva bussi.

Moskovassa Polina kirjoitti päiväkirjamerkintänsä puhtaaksi ja ne julkaistiin lokakuun 21. päivä 2011 Andrei Saharovin museossa.

Oli ihmeellinen sattuma, että kirjani julkistamispäivä oli sama kuin 12 vuotta aiemmin tapahtunut loukkaantumiseni. Jouduin silloin odottamaan kuukausia, ennen kuin kranaatin sirpaleet poistettiin jalastani.

Polinan kirjan julkistamistilaisuudessa oli paljon toimittajia, kaukaisimmat Yhdysvalloista.

Minulle jopa tarjottiin mahdollisuutta muuttaa Yhdysvaltoihin. Päätimme kuitenkin aviomieheni kanssa, että haluamme muuttaa mieluummin johonkin pieneen demokraattiseen maahan.

Minut pahoinpideltiin niin rajusti, että menetin vauvani.

Polina ja hänen miehensä odottivat esikoistaan, jolle halusivat paremman elämän kuin itse olivat Venäjällä saaneet.

Toive päästä pois Venäjältä realisoitui pian kirjan julkistamistilaisuuden jälkeen.

Minut pahoinpideltiin niin rajusti, että menetin vauvani. Myös mieheni kimppuun hyökättiin. Me pelkäsimme henkemme puolesta.

Kaikesta kokemastaan huolimatta Polina ei halua syyttää ketään.

Moni tšetšeeni on sanonut minulle, että päiväkirjani antaa hyvän syyn kostaa venäläisille. Mutta sitä minä en missään nimessä halua! En halua enää yhtään uutta sotaa tähän maailmaan!

Polina ja hänen miehensä pääsivät Suomeen vuonna 2012, ja heille myönnettiin poliittinen turvapaikka vuotta myöhemmin. Suomessakaan he eivät koe olevansa täysin turvassa.

Poliisi sanoi meille, että emme saa paljastaa asuinpaikkaamme.

Kidutettujen kuntoutuskeskuksesta Polina kertoo saaneensa paljon tukea. Hän iloitsee myös siitä, että saa opiskella.

Opiskelen suomen kieltä joka päivä. Joogaan päivittäin ja teen hengitysharjoituksia. Ne eheyttävät mieltä.

Kirjoittaminen on Polina Žerebtsovalle edelleen tärkeää. Nyt tekeillä on Tšetšenian lasten historia.

Kerron, kuinka siellä elettiin ennen sotia, kun kaikki olivat ystäviä keskenään.

>Kursivoidut kohdat kirjasta Sodan sirpaleet Tytön päiväkirja Tšetšeniasta. Into Kustannus 2014.

Tulkkina haastattelussa toimi Andrei Tarsalainen.

Kuka?

Kuva Maiju Torvinen

Polina Žerebtsova

Syntyi vuonna 1985 Groznyissa Tšetšenian osavaltiossa silloisessa Neuvostoliitossa.

Eli Tšetšenian kapinallisten ja Venäjän armeijan välillä käytyjen sotien keskellä vuosina 19941997 ja 19992005. Sissisotaa käytiin Tšetšeniassa aina vuoteen 2009.

Säilytti sodan keskellä mielenterveytensä kirjoittamalla runoja ja pitämällä päiväkirjaa.

Onnistui pakenemaan Etelä-Venäjälle 2005 ja sieltä Moskovaan.

Julkaisi Sodan sirpaleet -päiväkirjateoksen Moskovassa vuonna 2011, minkä jälkeen joutui vainotuksi Venäjällä.

Sai poliittisen turvapaikan Suomesta vuonna 2013.

Tärkeitä kirjoja: Koraani, Raamattu ja Toora, koska niitä kaikkia on luettu hänen suvussaan.

Perhe: aviomies.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »