Hyppää sisältöön

Miksi toiset ihmiset ovat rikkaita ja toiset köyhiä?

Kysyimme lapsilta, mitä he haluaisivat kysyä asiantuntijalta. Heistä on tosi kummallista, että jotkut ihmiset voivat ostaa ihan mitä vaan, vaikka toisilla ei ole rahaa ruokaan. Miksi ihmeessä?
Julkaistu
Teksti Anu Vallinkoski
Kuvat Anniina Mikama
Miksi toiset ihmiset ovat rikkaita ja toiset köyhiä?

Kysymys on vaikea jopa kansantaloustieteen professorille.

– Tähän ei ole yhtä tai edes muutamaa vastausta vaan valtava määrä erilaisia selityksiä, aloittaa kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.

Jos kysymystä pohtii koko maailman kannalta, varallisuutta selittää paljolti se, mihin maahan ihminen on sattunut syntymään. Rikkaiden maiden ihmiset ovat aika varakkaita verrattuina köyhien maiden asukkaisiin.

Myös syntyperä selittää varallisuutta. Olet todennäköisesti rikas, jos vanhemmillasi on paljon rahaa. Toisaalta köyhän perheen lapsi voi helposti olla vielä aikuisenakin vähävarainen.

Professorista kannattaa myös kysyä, miksi toisten vanhemmat ovat rikkaita ja toisten köyhiä.

Tätä voi selittää historia: jotkin suvut ovat olleet rikkaita vuosisatojen ajan.

Joskus myös varattoman perheen lapsesta voi tulla rikas. Hän voi rikastua vaikkapa tekemällä jonkin suuren keksinnön.

– Mutta kaikki keksintöjä tehneet eivät ole rikkaita, eivätkä kaikki ne, joilla on paljon rahaa, ole keksineet mitään. Esimerkiksi penisilliini-nimisen lääkkeen keksinyt mies ei ansainnut keksinnöllään juuri mitään, vaikka lääke on ollut valtavan tärkeä meille kaikille ihmisille. Tutkija halusi ennemmin auttaa sairaita kuin rikastua.

Eli kaikki eivät välitä suurista rahoista, vaan voivat pitää muita asioita tärkeämpinä.

Mutta onko oikein, että toisilla on valtavasti paljon enemmän rahaa kuin toisilla?

Siitä on kovin monenlaisia mielipiteitä.

– Suomessa ajatellaan, että on sellaisia asioita, joihin kaikilla on oikeus – on pankissa sitten paljon tai vähän rahaa. Tällaisia asioista ovat vaikkapa lasten oikeus käydä koulua, asua ja saada riittävästi ruokaa.