Millainen on hyvä opettaja?
Beautiful young teacher standing near chalkboard with written numbers and explaining something, isolated on white background
Suomalaisten klassikkokirjojen valossa lämminhenkisyydellä ei ole juurikaan tekemistä täkäläisen koulukulttuurin kanssa. Abc-kirjaa ajetaan Jukolan veljesten päähän väkipakolla niin, että tukka pöllyää.
Väinö Linnan romaanihenkilö Akseli Koskela saa koululaisena ilon lukea kirjoitelmansa koko luokalle – varoittavana esimerkkinä siitä, miten ainetta ei missään tapauksessa tule kirjoittaa.
1960-luvun kansakoulussa yhteiskunnan oppilaille avokätisesti tarjoama pinaattivelli syötiin tai itkettiin ja syötiin.
Virnuilevan luokan edessä vedetty pakollinen laulukoe tuhosi monen aran lapsen esiintymishalut lopullisesti.
Suomen mainioista Pisa-tuloksista päätellen opettajat ovat oppineet muutaman viime vuosikymmenen aikana jotakin hyvin tärkeää. Tutkimukset nimittäin osoittavat, että opettajan ja oppilaan hyvällä vuorovaikutuksella on suuri vaikutus oppimistuloksiin – suurempi kuin esim. oppimateriaaleilla tai luokkakoolla.
Opettajan lämminhenkisyys suojaa koulukavereiden syrjinnältä.
Kymmenvuotisen Alkuportaat-seurantatutkimuksen tulosten mukaan opettajan lämminhenkisyys edistää lasten motivaatiota ja akateemisia taitoja, kuten luku-, kirjoitus- ja matemaattisia taitoja.
Lämminhenkisen opettajan oppitunnilla lapsen ei tarvitse pelätä epäonnistumista eikä kasvojen menetystä.
– Opettajan lämminhenkisyys tarkoittaa oppilaalle turvallista mielentilaa. Oppilas uskaltaa yrittää vaikeitakin asioita, eikä pelkää epäonnistumista. Lämminhenkisyys on opettajan psykologista likeisyyttä suhteessa oppilaisiin, selittää Itä-Suomen yliopiston Alkuportaat-tutkimusryhmän johtaja, yliopistonlehtori Martti Siekkinen.
Alakoulun ensimmäiset luokat ovat Siekkisen mukaan lapsen oppimismotivaation kannalta kriittistä aikaa: on hyvin tärkeää, että lapsi tuntee tässä vaiheessa olevansa turvassa suhteessa opettajaansa. Opettajan lämminhenkisyys suojaa lasten minäkuvaa oppijana. Se suojaa myös koulutovereiden syrjinnältä.
Opettajan lämminhenkisyyden tärkeys on aikaisemmassa tutkimuksessa liitetty lähinnä varhaiskasvatukseen ja alakoulun ensimmäisiin luokkiin. Nyt näyttää Siekkisen mukaan siltä, että asialla on luultua enemmän merkitystä myös yläkoulussa, jolloin oppimisen haastetaso kohoaa ja suojaava vuorovaikutus opettajiin voi jäädä vähäisemmäksi.
Alkuportaat-tutkimuksen tuloksista kertoivat Itä-Suomen yliopisto ja Kantti.net-sivusto os.
www.uef.fi/-/opettajan-lamminhenkisyys-kasvattaa-lasten-oppimismotivaatiota
media.kantti.net/ajankohtaisohjelmat/2015/20151203_opettajan-lamminhenkisyys-motivoi-oppimaan.mp3 (äänitiedosto)
Ensin äidin syliin
Keskosvauvan synnytys voi olla äidille kaoottiselta tuntuva tapahtuma, ja vauvasta eroon joutuminen pahentaa stressiä entisestään. On tärkeää, että keskosvauva pääsee heti synnyttyään ainakin hetkeksi äidin syliin, toteaa terveystieteiden maisteri Hannakaisa Niela-Vilén väitöksessään.
Heti synnytyssalissa äidin sylissä viivähtäneitä keskosvauvoja imetettiin sairaala-aikana useammin kuin suoraan tehohoitoon siirrettyjä vastasyntyneitä. Imetys edistää äidin ja keskosvauvan kiintymyssuhdetta ja vuorovaikutusta. Se voi olla myös ainoa asia, jota äiti voi vastasyntyneiden teho-osastolla säädellä itse.
– Imetys on erittäin merkityksellinen ja konkreettinen äitiyden merkki keskosvauvan äidille, ja sen epäonnistuminen voi olla iso pettymys, Niela-Vilén painottaa.
Keskosvauvojen imetyksen edistäminen on perusteltua myös siksi, että oman äidin maito on vauvalle parasta mahdollista ravintoa. Äidinmaito edistää keskosvauvan kehitystä ja suojaa monilta infektioilta.
Synnytyssalin tapahtumia ei ole aiemmin pidetty merkityksellisinä keskosvauvan imetyksen kannalta. Niela-Vilénin tutkimuksessa selvisi, että vain osa keskosena (eli ennen täyttä 37 raskausviikkoa syntyneistä vauvoista) pääsee edes hetkeksi äidin syliin ennen teho-osastolle siirtoa.
Pienimmistä, alle 32 raskausviikolla syntyneistä vauvoista juuri kukaan ei päässyt ensikontaktiin äidin kanssa synnytyssalissa. Vauvan vointi ei aina selittänyt ensikontaktin puuttumista, vaan esteenä olivat osaston käytännöt.
Ensikontaktiin liittyviä hoitokäytäntöjä pitäisi tutkijan mukaan tarkentaa. Ensikontaktia ei missään tapauksessa saa toteuttaa vauvan hyvinvoinnin kustannuksella, mutta mahdollisuus siihen tulisi aina selvittää yhdessä synnytysosaston ja vastasyntyneiden teho-osaston henkilökunnan kanssa.
Niela-Vilén tutki synnytysosaston hoitokäytäntöjä kahdessa sairaalassa tehdyllä strukturoidulla kyselytutkimuksella.
>Hannakaisa Niela-Vilén: Breastfeeding preterm infant from the delivery ward via NICU to home. Turun yliopisto 2016.
Opinnot kaukana kotoa auttavat itsenäistymään
Kehitysvammaiset nuoret haaveilevat itsenäisestä elämästä, ammatista, työpaikasta ja ystävistä – eli samoista asioista kuin muutkin nuoret. Kehitysvammaisilla itsenäistymiseen liittyy kuitenkin poikkeuksellinen tuen tarve, eivätkä koulutusmahdollisuudetkaan ole samat kuin muilla.
Anneli Hermanoff käsittelee väitöksessään kehitysvammaisten nuorten perusopetuksen jälkeisiä jatko-opintoja Pohjois-Suomessa. Tutkimukseen osallistui 14 kehitysvammaiseksi diagnosoitua nuorta ja heidän huoltajaansa.
Erityisoppilaana käydystä peruskoulusta oli jäänyt tutkimusryhmän nuorille mukavat muistot, ja opiskeluun suhtauduttiin yleensä ottaen myönteisesti. Joillekin jatko-opintoihin lähtö oli kuitenkin pelottava asia, ja omaa selviytymistä epäiltiin.
Kodin jättäminen saattaa arveluttaa kehitysvammaista nuorta.
Toisella paikkakunnalla opiskelu ja asuntolassa asuminen tukevat Hermanoffin mukaan kehitysvammaisen itsenäistymistä. Lähtö kotipaikkakunnalta oli nuorille kuitenkin niin kova paikka, että hyvän jatko-opiskelupaikan tärkeimpänä kriteerinä pidettiin läheisyyttä. Haluttiin siis opiskella, mutta kodin jättäminen arvelutti.
Kotipaikkakunnalta lähtöä vaikeuttaa ohjauspalvelujen puute ja hajanaisuus. Lisäksi siirtymävaiheen suunnittelu aloitetaan liian myöhään, ja kehitysvammaisten nuorten oma osallisuus on siinä liian pieni.
Nuoret hakivat oppilaitoksiin erillisellä hakemuksella, ja osa heistä kävi oppilaitoksen haastattelussa. Hakemusten kieliasua pidettiin vaikeaselkoisena ja informaatiota riittämättömänä.
Hermanoffin tutkimus osoittaa, kuinka tärkeää on kehittää yksilöllisten tarpeiden mukaista koulutusta niillekin nuorille, joiden tavoitteet ja vahvuudet eivät ole akateemisen tiedon puolella. Nykyinen koulutustarjonta ei tähän riitä.
>Anneli Hermanoff: ”Mukava mennä iloisella mielellä” – Narratiivinen tutkimus kehitysvammaisten nuorten toisen asteen opinnoista. Lapin yliopisto 2016.
