Hyppää sisältöön

Entisten lastensuojelulasten kokemuksia selvitetään

Huostaan otettujen lasten huonot kokemukset on uskallettava kohdata, kun niistä tehdään selvitystä myös Suomessa. Seppo Sauro toivoo pääkirjoituksessaan, että myös selviytymistarinoille löytyy selvityksessä tilaa.
Julkaistu
Teksti Seppo Sauro
Entisten lastensuojelulasten kokemuksia selvitetään

Sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö selvittävät yhdessä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen kanssa vuosina 1937–83 huostaan otettujen lasten kokemuksia epäkohdista, kaltoin kohtelusta ja väkivallasta.

Vastaavia selvityksiä on tehty jo monessa maassa, ja nyt tämä on siis uskallettava kohdata. Myös Suomessa. Historian ja etnologian laitos pystyy kyllä suhteuttamaan asiat niiden tapahtuma-ajankohtiin. Yhteiskuntamme oli tuolloin – ensimmäisen lastensuojelulain aikana – toisenlainen kuin nykyään.

Esiin tulee varmasti myös vaikeita asioita, joita ei voi selittää edes ajankohta. Monenlainen väkivalta, jopa rotuun liittyvät asia ovat varjostaneet usean silloisen lastensuojelulapsen elämää.

Onneksi löytyy myös selviytymistarinoita! Toivottavasti niillekin on selvityksessä tilaa, vaikka toimeksianto muuta hakeekin.

Jos haluat kertoa omista kokemuksistasi, soita Jyväskylän yliopistoon 040 805 3930!

Hieno perinne

Helsingin leikkipuistot täyttävät jo 100 vuotta, mutta kukoistavat edelleen.

Kävin lastenlasten kanssa Nuolipuiston kentällä. Kesäinen keidas oli yhtä täynnä touhua ja elämää kuin 30 vuotta sitten, kun kävin siellä lasteni kanssa. Tällainen on hyvää lähiasukastyötä jos jokin.

Säännöistä on sovittu, tunnelma on leppoisa ja tarjolla on myös ilmainen ateria alle 16-vuotiaille. Eikä ole mitään väliä, jos joku tulee sattumalta vain ruokailuun. Se ruoka ei taatusti mene hukkaan.