Uskalla kuunnella lasta

Usein kun kerron, mitä mun lapsuudessa tapahtui, kuulijat alkavat itkeä. Sitten lohdutan heitä ja sanoin, että ei se lopulta niin kamalaa ollut. Tai että mä kuitenkin selvisin ihan hyvin. Mutta se on ainoa lapsuus, mikä mulla on. On yksinäistä, jos muut eivät kestä asioita, jotka ovat tapahtuneet minulle.

Näin kertoi tuntemani, lapsena kaltoinkohdeltu aikuinen. Sanat ovat olleet mielessäni viimeisen vuoden aikana paljon.

Ohjasin lastensuojelun asiakkaina ja jälkihuollossa oleville nuorille kirjoittamisen työpajoja, joissa käsiteltiin kaunokirjallisuuden keinoin lapsuuteen ja kasvamiseen liittyviä kokemuksia. Nuorten teksteistä koottu antologia Minä jaksan tämän päivän – Tarinoita lastensuojelusta ilmestyi tänä syksynä.

Sekä teksteissä että keskusteluissa nuorten kanssa toistui ajatus siitä, miten vaikea kipeimmistä asioista on puhua sekä silloin, kun ne tapahtuvat että myöhemmin.

Kirjoittajien lisäksi monet muut tapaamani kaltoinkohdellut lapset ja nuoret ovat kuvailleet asioiden esiintuomisen vaikeutta muun muassa näin:

Kukaan ei nähnyt. Ei huomannut. Ei kuullut. En uskaltanut puhua, koska pelkäsin mitä siitä seuraisi. Minulle, vanhemmille, sisaruksille. Yritin puhua, mutta se sivuutettiin. Puhuin, mutta minua ei uskottu. Puhuin, mutta kaikki uskoivat isääni, äitiäni, sijaisvanhempiani. Vaikenin, koska häpesin. Sanoin kaiken olevan hyvin, koska halusin suojella vanhempiani. Vaikenin, koska en tiennyt, että se mitä minulle tapahtuu, on väärin.

Suojattomuus, turvattomuus ja kaltoinkohtelu vaikuttavat lapsen elämään paitsi suoraan, myös välillisesti. Niiden seurauksena käsitys siitä, mitä itselle saa ja ei saa tehdä voi olla hämärä, ymmärrys omista oikeuksista kapea ja luottamus ihmisiin heikko. Lapsella ei välttämättä ole ketään, joka kertoisi, että sinua ei saa lyödä, ja että aikuisen on pidettävä sinusta huolta.

Samalla lapset ovat usein äärettömän lojaaleja myös kaltoinkohtelevaa vanhempaa kohtaan, saattavat kantaa koko perheen tilannetta harteillaan ja tehdä kaikkensa huolehtiakseen vanhemmistaan.

Kaikki tämä tarkoittaa, että huonoimmin voivien lasten asiat tulevat näkyviin vain, jos lapsen kohtaavilla aikuisilla on aikaa, halua ja kykyä paitsi kuulla ja kuunnella, myös luoda ilmapiiri, jossa on mahdollista havainnoida asioita, joista lapsi ei uskalla puhua. Tämä vaatisi aikaa paitsi lastensuojelun työntekijöille, myös koulussa ja terveydenhuollossa toimiville aikuisille. Juuri nyt se on kaukana todellisuudesta, mutta niin ei pitäisi olla.

Aikuisen, joka kuulee kaltoinkohdellun lapsen kertomaa elämästään, on myös tärkeä kestää kuulemansa. Mitä kipeämpiä asiat ovat, sitä tärkeämpää on, että aikuinen pysyy turvallisena ja rauhallisena. Mikään ei ole lapselle yksinäisempää kuin kokemus siitä, että oma elämä on liian raskasta muille.

Nyt, kun olet lukenut jutun, haluaisimme kertoa Sinulle,

että julkaisemme aina joitakin lehden juttuja verkossa ilmaiseksi. Näin siksi, että tärkeä ja asiantunteva tieto lapsista ja perheistä olisi mahdollisimman monen saatavilla.

Lehtitilauksista saatavilla tuloilla pystymme kuitenkin tekemään laadukkaampaa ja monipuolisempaa lehteä. Haluaisitko auttaa meitä siinä? Tilaamalla Lapsen Maailman printti- tai digilehden tuet samalla Lastensuojelun Keskusliiton työtä lapsen oikeuksien edistämiseksi.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa Joensuussa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.