Siirry sisältöön
Kolumni

Kiinalainen tyttö

31.10.2014 Heikki Hiilamo

Satunnainen kohtaaminen lentokentällä sai sosiaalipolitiikan professorin Heikki Hiilamon pohtimaan, mitä pieni kiinalainen tyttö kohtaisi uudessa kotimaassaan Norjassa. Kiusattaisiinko häntä, mitä hän ajattelee kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua tästä lennosta ja matkasta toiseen maailmaan?

Toukokuisella lennolla Helsingistä Osloon katseeni kiersi lähtöportilla kanssamatkustajissa. Mistä he tulivat ja mihin he olivat menossa? Jokaisella oli oma tarinansa, toiset suurempia ja toiset pienempiä.

Yhdelle lentomatkat ovat jokaviikkoisia, toiselle harvinaisia poikkeuksia arkeen. Ehkä joukossa on niitä, jotka ovat ensimmäistä kertaa elämässään lentokoneessa? Matka on joko edessä tai pian takanapäin. Se voi kestää vain päivän tai kuukausia, jopa vuosia. Ulkonäkö ja vaatteet kertovat jotain ihmisistä, mutta matkustajien tarinat jäävät yleensä salaisuudeksi.

Toki kielestä voi jotain päätellä. Kotimatkaa tekevät puhuivat norjaa iloisesti. Ja ilohan tuohon kauniiseen ja rikkaaseen maahan on palata. Kadehdin norjalaisten itsevarmuutta ja ylpeyttä omasta maastaan! He eivät tunnu tarvitsevan ulkomaalaisten tunnustusta maansa erinomaisuudelle.

Bussissa lentokoneelle silmäni osuivat minua jokin verran vanhempaan kookkaaseen mieheen. Hänellä oli harvat ja harmaat hiukset, siisti puku ja nahkakengät. Ensin arvelin häntä norjalaiseksi liikemieheksi. Liikemies hän saattoi ollakin, mutta salkun sijasta hän kantoi vauvaa. Etsin katseellani vauvan äitiä tai muuta seuruetta, mutta heitä ei ollut. Vain tuo vanhahko mies ja muutaman kuukauden ikäinen sievä kiinalainen tyttö.

Sekä mies että tyttö olivat toisilleen jotenkin outoja. Mies kannatteli tyttöä kömpelösti olallaan. Ehkä he olivat tavanneet vain muutamia päiviä aikaisemmin? Tytön kirkkaat silmät pälyilivät ja välillä näytti siltä kuin hän olisi alkamassa itkeä. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Kumpikin säilytti malttinsa, mutta sen saattoi aistia tapahtuvan äärimmäisten ponnisteluiden seurauksena.

Parissa oli jotain selittämättömän liikuttavaa, joka tuntui antavan tälle aivan tavalliselle iltalennolle Helsingistä Osloon erityisen merkityksen. Ymmärsin, että tyttö oli matkalla Norjaan viettääkseen siellä lapsuutensa ja ehkä koko lopun elämänsä. Kiinalainen tyttö oli matkalla norjalaiseksi. Tuon lennon aikana hänen elämänsä muuttuisi aivan poikkeuksellisella tavalla: niin perusteellisesti, ettei kukaan ulkopuolinen osaa sitä edes kuvitella. Tytön lentomatkasta alkaisi elämänmittainen tarina.

Ymmärsin myös, miten täydellisen riippuvainen tuo tyttö oli miehen huolenpidosta ja rakkaudesta. Ilman miestä tyttö menehtyisi. Mies yritti parhaan kykynsä mukaan pitää tyttöä tyytyväisenä, ja tyttö yritti ymmärtää, mitä hänelle oli tapahtumassa.

Millainen elämä tyttöä odottaa Norjassa? Rahalla mitattuna Norja on varmasti paras maa maailmassa. Öljyvarat ovat tehneet norjalaisista niin rikkaita, etteivät he mielellään edes puhu asiasta. Varakkuus antaa riippumattomuutta ja itsetietoisuutta, mutta se voi myös merkitä sisäänpäin kääntymistä ja muukalaisvihamielisyytä.

Tyttö varmasti törmää ennakkoluuloihin, ehkä myös rasismiin. Saako hän ystäviä? Kiusataanko häntä? Entä mitä hän ajattelee kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua tästä lennosta ja matkasta toiseen maailmaan?

Vastaus noihin kysymyksiin ei ole tähtiin kirjoitettu. Vastaus ei riipu yksinomaan tytön vanhemmista. Meillä kaikilla on tärkeä osa toivottaa tervetulleiksi erityisesti kaikkein pienimmät, haavoittuvimmat ja herkimmät vieraamme olivatpa he kaukaa tai läheltä.

En nähnyt tyttöä ja miestä lentokoneessa, sillä he matkustivat bisnesluokassa. Laskeuduimme pilvettömällä säällä uskomattoman kauniiden maisemien keskelle Gardemoenin kentälle. Näin parin taas matkatavarahallissa. Tullin jälkeen yritin saada heidät vielä kerran silmiini nähdäkseni vastaanottajat. En enää nähnyt heitä. Suuri tarina jää salaisuudeksi.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »