Siirry sisältöön
Kolumni

Johanna Korhonen: Ajan lyhyyteen auttaa tauko

04.06.2018 Johanna Korhonen Katriina Roiha ja Heidi Söyrinki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Johanna Korhosesta pitkästyminen on ihanaa, koska pitkästyessään ihminen ehtii huomata olevansa olemassa.

Keski-ikäiset ovat keskimäärin erimielisiä ja onnistuvat järjestämään pikku toran aiheesta kuin aiheesta. Yhdestä asiasta he kuitenkin ovat yksimielisiä: lapsuuden kesät olivat pitkiä. En ole koskaan tavannut ketään aikuista, jonka mielestä näin ei olisi ollut. Aika kesäkuun alusta elokuun loppuun oli niin pitkä, ettei sitä osannut edes ajatella.

Kun kysyn asiaa nykyisiltä lapsilta, he kokevat samoin. Aikaa on.

Yläkouluikäiset sen sijaan osaavat laskea viikkoja ja kuukausia. Heidän aikansa on jo nopeutunut, päivänsä täyttyneet ja aivonsa koulussa ja netissä kuormittuneet. Heidän kesänsä on lyhenemässä ja uhkaa päättyä jo, kun on tuskin päässyt alkuun.

Amerikkalainen journalisti Thomas Friedman on kirjoittanut kaiken nopeutumisesta. Hänen mukaansa se, että ihmisen elämässä tapahtuu paljon ja koko ajan, tauotta, synnyttää aivoissa mielikuvan kiihtyvästä vauhdista.

Ajan kokemisen hoitaa muisti. Se taas ei ole kopiokone eikä siisti arkisto. Muistitutkijat ovat jo pitkään tienneet, että muisti on elävä ja jatkuvasti muuttuva tarinakone. Se muovaa muistoja, luo niistä uusia versioita ja pyyhkii pois tarpeettomana pitämäänsä roinaa.

Kukaan ei esimerkiksi tarvitse muistikuvaa siitä, mihin kohtaa marketin parkkipaikkaa jätti auton toissa viikon tiistaina. Se, mihin jätti auton tänään viimeksi, on sitä vastoin muistamisen arvoinen tieto.

”Luulet, että sinulla on muisti”, kirjailija John Irving kirjoittaa, ”mutta tosiasiassa muistilla on sinut”.

Muistamiseen osallistuvat kaikki aivoalueet, mutta pääosa toiminnoista sijaitsee otsalohkossa ja sen takana. Biologisen kovalevyn muodostavat aivosolut ja niiden keskinäiset yhteydet, synapsit. Vauva muistaa ärsykkeen, jos se toistuu kohtuullisen ajan kuluessa. Muussa tapauksessa hän unohtaa sen.

Muisti alkaa varsinaisesti muotoutua saman ikäisenä kuin erillinen minuuskin, suunnilleen kolmevuotiaana. Veikeä ilmiö on, että lapsuudessa muisti muotoilee itsensä vielä kerran aivan uusiksi. Viisi-, kuusi- ja seitsemänvuotiaat saattavat hyvinkin muistaa muutaman edellisen vuoden tapahtumia, mutta sitten ne katoavat.

Kymmenen-kaksitoistavuotiaan muisti on aikuisen tasoa. Samoihin aikoihin, kun lapsi tuntuu muistavan aivan kaiken ainakin kaiken, mitä hänelle on epähuomiossa joskus luvattu moni aikuinen elää kaahausvuosiaan, kauhistelee muistinsa heikkouksia ja joutuu täyteen paniikkiin, jos kadottaa kalenterinsa.

Keski-ikäisen muistivaikeudet eivät useimmiten johdu sairaudesta, vaan silkasta ylikuormituksesta. Olen kuullut myös lohdullisen selityksen sille, miksi ihmisten nimien muistaminen voi olla hankalaa: keski-ikäinen on jo tavannut niin paljon ihmisiä, nähnyt niin paljon kasvoja ja kuullut niin paljon nimiä, että hänen aivojensa kovalevy on kasvanut hyvin suureksi. Kestää hetken, että sieltä saa jotain haettua.

 

Unohtaminen armahtaa, ja ajan lyhyyteen auttaa yksi asia: tauko. Tauon aikana aivot saavat tilaisuuden käsitellä ja järjestää tapahtunutta. Pitkästyminen on ihanaa, koska pitkästyessään ihminen ehtii huomata olevansa olemassa. Aikuisenkin kesä voi olla pitkä, jos sen vain ehtii kunnolla huomata.

 

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.Johanna Korhonen on kustantaja, toimittaja ja kirkkolaulaja, jonka perheeseen kuuluu puoliso ja kaksi lasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »