Siirry sisältöön
Kolumni

Isien oikeus kotihoidon tukeen

23.04.2014 Heikki Hiilamo

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo

Kotihoidon tuki on tasa-arvoisen vanhemmuuden tulppa, joka heikentää isien mahdollisuuksia osallistua lastensa hoitoon ja äitien mahdollisuuksia osallistua työelämään, Heikki Hiilamo kirjoittaa.

Tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, mutta yhdestä asiasta uskallan lyödä vetoa: tänä(kin) vuonna keskustellaan kiivaasti kotihoidon tuesta. Hallitus on luvannut tuoda eduskuntaan esityksen kotihoidon tuen puolittamisesta äitien ja isien kesken.

Uudistus on oikeansuuntainen. Kotihoidon tuki on tasa-arvoisen vanhemmuuden tulppa, joka heikentää isien mahdollisuuksia osallistua lastensa hoitoon ja äitien mahdollisuuksia osallistua työelämään.

Toisin kuin uskotaan kotihoidon tuki ei ole lapsen myöhemmän hyvinvoinnin kannalta erityisen edullinen tai haitallinen valinta.

Kysymys on ennen muuta vanhempien preferensseistä.

Kotihoidon tuki on yksi harvoista perhekohtaisista sosiaalieduista.

Hyvinvointivaltion rakentamisen pitkänä linjana on ollut korvata perhekohtaiset tuet yksilökohtaisilla tuilla. Ennen vuotta 1976 puolisoita verotettiin yhdessä. Naisten palkat olivat silloin nykyistäkin pienempiä suhteessa miesten palkkoihin. Monet naiset jäivät kotiin, koska heidän työssäkäyntinsä ei ollut perheen näkökulmasta kannattavaa.

Ennen perhetukiuudistusta vuonna 1994 lapsista myönnettiin verovähennyksiä. Puolisot saivat valita, kumman verotuksessa vähennykset tehtiin. Ne oli kannattavampaa tehdä parempituloisen puolison eli miehen tuloista.

Perhetukiuudistus poisti tämän valinnan mahdollisuuden. Verovähennykset korvattiin lapsilisien korotuksella, minkä jälkeen naisten työssäkäynti on verotuksen näkökulmasta ollut yhtä arvokasta kuin miestenkin.

Monet puolustavat kotihoidon tukea sillä, ettei valtio saisi puuttua vanhempien valinnan mahdollisuuteen.

Kotihoidon tuen ajatuksena on maksaa taloudellinen korvaus siitä, ettei lapsi osallistu päivähoitoon. Toisin sanoen kyse on oikeudesta saada tukea lapsen hoitamiseen kotona.

Eikö ole aivan luonnollista, että kyseessä olisi yksilöllinen oikeus?

Miksi isät eivät saisi haluta yhtä lailla hoitaa lapsia kotona kuin äiditkin? Nykymallissa tämä ei toteudu, koska pienempien palkkojen vuoksi äitien on kannattavampaa jäädä kotiin.

Taloudellisesti niukkoina aikoina vastustan myös sellaista ajatusta, että jokaisen yksilön ja perheen tulisi maksimoida saamansa yhteiskunnan tuki. Jotkut ovat valittaneet siitä, että uudessa mallissa heidän perheeltään ”jäisi käyttämättä” kotihoidon tukea, jos se jaettaisiin tasan äitien ja isien kesken.

Joskus opiskelijoidenkin kuulee suunnittelevan, miten he voisivat käyttää hyväkseen mahdollisimman tarkkaan kaikki opintotukikuukaudet ikään kuin he jäisivät jotain paitsi, jos valmistuisivat nopeammin.

Julkinen päivähoito on pohjoismaisen hyvinvointimallin kulmakivi. Se tuo lähes koko ikäluokan julkisten palveluiden piiriin ja tasoittaa kaikkien tietä ensimmäiseen kouluvuoteen.

Eri tutkimuksissa on osoitettu, että varhaiskasvatukseen sijoitetut varat tuottavat paljon enemmän kuin investoinnit kouluihin tai yliopistoihin. Tämä ei ole yllättävää: virikkeet varhaisina elinvuosina ovat ratkaisevia lasten kykyjen kehittymiselle. Tuolloin on mahdollista kaventaa myös lasten sosioekonomisissa taustoissa olevia eroja, jotka muuten voivat ”periytyä” ja aiheuttaa ylisukupolvista köyhyyttä ja syrjäytymistä.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »