Siirry sisältöön
Kolumni

Anni Kytömäki: Fiilistelyä ja pakenemista metsässä

07.01.2019 Anni Kytömäki

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Kuva Katriina Roiha, kuvankäsittely Heidi Söyrinki.

Anni Kytömäki muistuttaa, että ihminen on sittenkin pieni ja luonto suuri. Välillä on terveellistä miettiä, mitä tekisi, jos joutuisi keskelle erämaata ilman varusteita.

Alkutalven lauantaina lähdin vakiolenkilleni. Koska asun maalla, reittini ei kulje yleisellä virkistysalueella vaan maantiellä, metsäautotiellä, polulla, kylätiellä ja peltotiellä.

Metsäautotien alussa seisahduin kuuntelemaan ja katselemaan. Hirvestysaikana risteyksessä on usein pysäköityjä autoja, savuava nuotionjämä tai muita merkkejä siitä, että metsästys on käynnissä. Nyt en huomannut mitään erityistä, joten jatkoin matkaa.

Kävelin metsäautotietä puoli kilometriä. Vastaan tuli tummanpunainen lätäkkö. Kävelin eteenpäin. Tiellä lojui pieni kasa karvoja ja nisäkkään sisikuntaa. Kuului hurinaa. Väistin pientareelle kahta autoa, jotka olivat täynnä oransseihin liiveihin pukeutuneita henkilöitä (hirvestysaikana maaseudullakin käytetään kimppakyytejä). Moikkasin. Kiersin toisen sisuskalukasan ja panin merkille, että ojan pohjalla makasi ison eläimen ruoka- tai henkitorvi.

Muita havaintoja en kävelyltäni muista, sillä jäin mietteisiini.

Viime vuosina luonnossa liikkumisen terveysvaikutukset ovat levinneet yleiseen tietoisuuteen. Tutkimusten mukaan metsässä verenpaine laskee, lihasjännitys vähenee ja stressistä palautuminen nopeutuu. Myönteisiä vaikutuksia on odotettavissa jo vartissa. Tutkimuksista riippumatta monet meistä ovat aina hankkiutuneet luontoon rentoutumaan, vaistonvaraisesti.

Alkuihmisille metsä oli toisaalta koti, toisaalta paikka, jossa saattoi joutua syödyksi. Me taas elämme turvassa yhteiskunnassamme ja rakennuksissa, jotka eristävät meidät villistä luonnosta. Metsästä on tullut meille elvyttävä harrastusympäristö, mutta villieläimille se on muuta.

Tunnen metsästäjiä enkä kammoa heitä. Olen ennenkin retkilläni nähnyt hirvenjäänteitä. Tällä kertaa aloin kuitenkin potea epämääräistä häpeää. Häpesin sitä, että saatoin kävellä metsäautotietä ja siemailla hapekasta ilmaa, kun taas toinen tienoon asukas oli vastikään menettänyt pientareella henkensä.

Sain hyvin konkreettisen muistutuksen siitä, että ihmisenä olen etuoikeutetussa asemassa. En vain äkkiä keksinyt, miksi.

Ihminen on jo tuhansia vuosia vaikuttanut maapallon muiden asukkaiden elämään niin voimakkaasti, että lajeja on kuollut sukupuuttoon. Olemme tottuneet pitämään itseämme ”luomakunnan kruunuina”.

Joka päivä ihmiset tekevät päätöksiä siitä, ketkä eliökumppanimme saavat elää: Kaadanko kuusen, jonka oksistoihin tiaiset ovat kätkeneet talvivarastonsa? Mitä syön tänään? Asfaltoinko pihan?

On luonnon laki, että elävä olento saattaa joutua toisen tappamaksi. Ihmisten laki se ei enää pääsääntöisesti ole, mutta joskus todellisuutemme horjuu.

Valtamme yli muun luonnon perustuu siihen, että olot pysyvät vakaina. Kun fysiikan hallitsemattomat voimat tai väkivalta murtaa yhteiskunnan turvan, päädymme villieläimen asemaan. Luonnonkatastrofi-, onnettomuus- ja konfliktialueilla ihmisetkin joutuvat pakenemaan ja pelkäämään henkensä edestä.

Villieläin kulkee metsäpolkua eri tavoin kuin ihminen. Se etenee valppain aistein, valmiina pinkaisemaan karkuun. Tavoitamme sen olotilan eksyessämme ja silloin, kun puiden takaa kuuluu ryskettä emmekä heti tiedä, mikä siellä menee.

Säikähdystä pamppailevat hetket muistuttavat, että ihminen on sittenkin pieni ja luonto suuri. Välillä on terveellistä miettiä, mitä tekisi, jos joutuisi keskelle erämaata ilman varusteita tai jos 30 pakkasasteessa huomaisi unohtaneensa avaimen ja puhelimen sisään mökkiin, jonka lähinaapuri on viiden kilometrin päässä.

Silloin ylivoimaisia ovatkin hirvet ja tiaiset.

Anni Kytömäki on kirjailija ja metsänkulkija, jonka kotona asuu kolme eri-ikäistä mieshenkilöä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »