Äiti
Olin kokouksessa, kun muistin äkkiä, että tänään on se päivä.
Kaivoin puhelimesta äidin ylioppilaskuvan: mustavalkokuvassa kaunis nainen ruusujen keskellä, samanikäinen kuin oma tyttäreni. Kuka hän oikein on?
Muistan 32 vuoden takaisen pettymyksen, kun majan rakentaminen naapurissa piti jättää kesken. Helmikuun yhdeksänteen päivään se jäi: lattia oli valmis, seiniä ei koskaan ehditty tehdä. Naapurin isä nauroi, että ei majaa tuollaisessa järjestyksessä rakenneta.
Sairaalajaksot, sytostaattihoidot, tiputus, ambulanssikyydit ja muu vihjasivat, ettei äiti ehkä parane. Mutta lapsen mieli ei suostunut ottamaan kuoleman – mitä se edes tarkoittaa? – vaihtoehtoa huomioon.
Äidillä oli yhdeksän lasta. Hän kuoli 47-vuotiaana ja häneltä ilmestyi postuumisti runokirja Tänään ei vielä tuule (SRK, 1990). Hän oli uskovainen. Hänestä tuli melkein pyhimys.
”Äitis oli ihana ihminen”, sanottiin.
Mitä sellaiseen voi lapsi vastata. Ihana ihminen, jätti meidät lapset tänne. Ihana ihminen, antoi vain kerran piiskaa ja pesi vain kerran suun saippualla.
Äidin kuolemaa seurasi vaikeneminen. Äiti lakkasi olemasta, hänestä ei juuri puhuttu. Vieläkin tuntuu oudolta kirjoittaa saati sanoa ”äiti”. Äidistä muistutti lähinnä kuva tuvan seinällä ja vaaleanpunainen yöpaita saunan eteisen naulakossa. Äidin henkistä tai hengellistä perintöä ei isommin käsitelty.
Onko minulla oikeutta kirjoittaa pyhimyksestä?
Niinpä nytkin pohdin, onko oikein kirjoittaa hänestä. Onko minulla oikeutta kirjoittaa pyhimyksestä? Pahoitanko mielet, loukkaanko jotakuta, katkonko välit sukuun?
Onhan tämä nyt kummallista.
***
Tänään ei vielä tuule on tärkeä dokumentti äidistä. Siitä piirtyy kuva äidin kasvuympäristön maanläheisistä, työteliäistä ja jumalaapelkäävistä pohjoispohjalaisista. Toisista välittäminen, yhteys ihmisten kesken, yksinkertaiset perusasiat – tämäntyyppiset teemat olivat lähellä äidin sydäntä. Sodanjälkeisessä agraariyhteisössä lestadiolaisuus ei näytä olleen sellainen ihmisiä erottava tekijä, joksi se myöhemmin muodostui.
Äiti sai alkunsa talvisodan jälkeen. Seuraavaan sotaan pappa lähti, kun äiti oli muutaman kuukauden. Teräväpäinen tyttö pärjäsi koulussa, mutta lukion jälkeen hän ei jatkanut akateemiselle uralle, vaan sairaanhoitajaksi.
Muistan äidin työntämässä ruisleipiä suureen leivinuuniin. ”Älkää juosko sieltä takaa, voi tulla leipälapion varsi otsaan.” Äiti ompeluhuoneessa. Äiti puhelimessa. Äiti lukemassa iltarukousta muodossa ”jos sijaltain en nousisi”. Äiti rauhanyhdistyksellä puheenvuoroa pitämässä. Äiti mustikkametsässä punavalkoinen huivi päässä.
Äiti ompeluhuoneessa. Äiti puhelimessa. Äiti lukemassa iltarukousta.
Äitiä on sanottu rohkeaksi ja sosiaalisesti taitavaksi. Äidin ystävä kertoi, kuinka hän kampesi Alajärven rauhanyhdistyksen johtokunnassa pitkään istuneen jäärän pois pitämällä niin kaunopuheisen puheenvuoron miehen poisjäännin puolesta, että mies itsekin melkein punasteli.
Toisaalta hän puolusti rauhanyhdistyksellä rohkeasti erästä uskovaista vanhusta, joka oltiin jättämässä ”Saatanan haltuun” pahimpina hoitokokousvuosina 1970-luvun lopulla. Kuulin tästä pari kesää sitten Alajärvellä, menin äidin haudalle, painoin kasvot nurmikkoon ja kuiskasin ”kiitos”.
Äidin runokirja on hyvin toimitettu. Oma osastonsa on äidille, isälle, vanhoille ystäville, lapsille. Osasto Katson kauas merelle avaa Perämeren kalastajan tyttären mielimaisemaa, joka minulle on jäänyt yhtä vieraaksi kuin äiti.
Osasto Näkyjä viittaa äidin untenlahjaan. Viimeinen luku kertoo laihtuneesta naisesta, jota riisutaan elämästä.
Kirjasta on jätetty pois joitakin tendenssimäisimpiä runoja, mutta jos olisin itse toimittanut kirjan, olisin jättänyt me/muut-rajaa piirtävän Äitiysmekkoballadin (s. 57) vielä kirjasta pois. Runon uskovainen monisynnyttäjä saa neuvoja perhesuunnitteluun, mutta hän vain vaikeni ”aivan kuin olisi ajatellut: / Ei, kuningas, et kaikkea tiedä”. Olisin halunnut kysyä äidiltä tästä kohdasta. Tiesikö hän jotakin, mitä minä en ole oppinut tietämään – enkä nyt tarkoita maallikkopuhujien raamatuntulkintoja – vai oliko taustalla jokin hengellinen avainkokemus? En tiedä.
***
Neuvo kuolevalle: ole varovainen viimeisten toiveittesi kanssa.
Äiti toivoi jäähyväiskirjeessään, että pitäisimme huolta toisistamme ja isästä. Otin kehotuksen niin, että en saa kuormittaa isää. Koitin aiheuttaa mahdollisimman vähän harmia ja hoitaa koulukiusaamiset ja muut keissit itse. 11-vuotiaan ei pitäisi joutua ottamaan vastuuta elämästään eikä hänen tulisi kannatella aikuisia.
11-vuotiaan ei pitäisi joutua ottamaan vastuuta elämästään eikä hänen tulisi kannatella aikuisia.
Elämä on mennyt niin kuin se on mennyt. ”Älä pyydä, että asiat menevät niin kuin sinä haluat, vaan pyydä, että ne menevät niin kuin ne menevät”, kuten filosofi Epiktetos sanoi.
Äiti toivoi, että lapset pysyisivät uskomassa eli mukana vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä.
Tässä suhteessa olen tuottanut äidille pettymyksen. Tällaista tämä on, äiti: lapset eivät ole aina sellaisia kuin heidän toivoisi olevan.
Mutta koska et voi puolustautua, puolustan sinua itse: jos eläisit, keskustelisimme tästäkin ja ymmärtäisimme toisiamme aika hyvin. Ja jos satumme vielä tapaamaan paikassa, jota kutsuit taivaaksi, vähintään toinen meistä on ollut väärässä.
Jos satumme vielä tapaamaan paikassa, jota kutsuit taivaaksi, vähintään toinen meistä on ollut väärässä.
***
Äidin kuolemaa seurasi vaikeneminen, liiallinen vastuunotto ja varmaan joku keskivaikea masennus. Oli krooninen läheisyyden ja hyväksyvän kosketuksen puute, jonka vasta pitkä parisuhde on onnistunut korjaamaan.
Kun etäisyyttä äitiin tuli riittävästi, revin hänestä tehdyn kiiltokuvan palasiksi. Olin vihainen pyhimyskultille ja äidille itselleen, tuolle ymmärtämättömälle tiukkapipolle.
Vähitellen kuva äidistä sai lisää ulottuvuuksia. En ajattele äitiä hyvä-huono -akselilla, vaan ajattelen, että hän oli minun äitini, mikä merkitsee valtavaa huolenpitoa ja työmäärää. Äidin hoivan ansiosta voin nauraa ja itkeä.
***
Eräänä yönä näin unta, odottelin jotakuta vanhan mummolaa muistuttavan talon kuistin ylätasanteella. Äiti nousi puisia portaita ylös, ei sanonut mitään, mutta halasi lämpimästi.
Kiitos, äiti.
Topi Linjama
