Hyppää sisältöön

Kahdeksantoista kukkaa

Kahdeksantoista kukkaa ja ajatusta täysi-ikäiselle tyttärelle.
Julkaistu
Kahdeksantoista kukkaa

Kukkia kahdeksantoistavuotiaalle.

Se toukokuun aamu oli kylmä. Variksen nokasta tuli huurua, kun se raakkui liikennemerkin päällä.

Ensimmäinen katseesi oli läpitunkeva: missä olen ja minkä takia. Myönnän, että olen syyllinen, mutta tiedän, ettet syytä minua elämästä.

Olit viikon ikäinen, kannoin sinua kaupungilla ylpeänä ja hämmentyneenä. Paljaat varpaasi pistivät esiin kantoliinasta.

Iltaisin keltainen soittorasia tuuditti sinut uneen. Melodia on haettavissa muistista edelleen.

Olet aurinko, olet päivä ja kevät,
olet orvokki, valkovuokko, kevätesikko, tulppaani.

Nyt soitat kitaraa takapihan nurmikolla. Yhä olen ylpeä: olet niin upeasti sinä.

Ja hämmentynyt: mitä aika on, missä ovat ne kahdeksantoista vuotta.

Kukkien lisäksi muutama ajatus, jotka ovat kuin ylälaatikkoon kertyneitä esineitä: niitä säilytetään, koska jotkut niistä saattavat olla joskus hyödyksi.

  1. Elämä on edessä, ovet ovat auki, myös kodin ovi.
  2. Vaali uteliaisuutta ja mene rohkeasti epämukavuusalueelle, sillä siellä oppii.
  3. Viipyile risteyksissä, sillä siellä kasvaa viisaus, sydämen ja järjen liitto*.
  4. Muista, että olemme täällä auttaaksemme toisiamme selviytymään tästä jutusta, mikä se ikinä lieneekään**.
  5. Elämään vaikuttaa kolme tekijää, perimä, ympäristö ja sattuma, ja sattuma on näistä suurin.
  6. Niillä korteilla pelataan, jotka jaossa saadaan. Vain asennetta voi todella muuttaa.
  7. Onni ei tule ostaen eikä etsien, vaan eläen***.
  8. Suhtaudu epäillen niihin, jotka sanovat löytäneensä totuuden tai jotka keräävät ympärilleen opetuslapsia. Ei ole syytä pelätä sitä, ettei voi tietää.
  9. Kasvata joitakin syötäviä kasveja.
  10. Yövy ulkona. Ui luonnonvesissä. Oleskele metsässä. Katsele auringonnousua vähintään kerran kesässä.
  11. Pidä kiinni itsemääräämisoikeudestasi ja muista ihmisoikeuksistasi. Älä anna kenenkään vahingoittaa tai alistaa sinua.
  12. Älä anna muiden – esimerkiksi vanhempiesi – määritellä, millainen sinun pitäisi olla tai millaiseksi sinun pitäisi tulla.
  13. Rakenna maailmaa voimiesi mukaan paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi.
  14. Suosi kohtuutta – paitsi ilossa ja rakkaudessa.
  15. Harjaa hampaat, nuku riittävästi, syö hyvin ja hitaasti, sillä kaikki on lainaa, myös keho ja mieli.
  16. Lainaan sisältyy aina palauttaminen ja takaisinmaksu, joten kiitollisuutta kannattaa vaalia.
  17. Jatka soittamista ja laulamista – ja sinuna olemista.
  18. Kuuntele vanhempien ohjeita, ja tee sitten, mikä oikealta tuntuu.

Kiitos tähänastisesta. Älä koskaan unohda, että olet ihana.

Topi Linjama

* ajatus lainattu kiinalaisesta sananparresta, ** ajatus lainattu kirjailija Kurt Vonnegutilta, *** ajatus lainattu suomalaisesta sananparresta