Hyppää sisältöön

Vanhemmuus on maailmaansaattelemissuhde

Vanhemmuuden iso tehtävä on yrittää olla olematta este lapsen kasvulle, tuumaa viiden lapsen isä Topi Linjama.
Julkaistu
Teksti Ulla Ojala
Kuvat Satu Juvonen
Vanhemmuus on maailmaansaattelemissuhde

Topi Linjaman on vaikea saada teinejä metsään tihkusateisena lauantaiaamuna, mutta Riikka-vaimoa ei tarvitse kahdesti kysyä.

Topi Linjama, 45, on kolmen tytön ja kahden pojan isä Joensuusta.

Haluaisin kovasti keskustella hänen kanssaan isänpäivän alla juuri isyydestä, mutta Linjaman mielestä on turhaa puhua erikseen isyydestä ja äitiydestä – sen sijaan hän juttelee kanssani mielellään vanhemmuudesta. Ovathan vain synnyttäminen ja imettäminen asioita, jotka eivät miehiltä suju.

– Vanhemmuudessa on kyse hyvin paljon muusta kuin siitä, mikä on vanhemman sukupuoli. Vanhemmuus on maailmaansaattelemissuhde. Lapselle tulisi antaa sellaisia kasvamisen mahdollisuuksia ja valmiuksia, että hän pystyy lähtemään omille teilleen.

Linjama on musiikkitieteilijä, ruokasieniyrittäjä, pitkän linjan kirjoitustyöläinen ja yksi Lapselliset miehet -blogin perustajista. Lapsen Maailma -lehden alustalla toimivassa blogissa puolen tusinaa aktiivikirjoittajaa sanoittaa miehen vanhemmuutta aina lukijalle ajattelun aihetta antaen.

Linjaman koti on tällä hetkellä täynnä teinejä, joista vanhin on 20- ja nuorin 12-vuotias. Teini-ikäisistä puhuminen saa Linjaman innostumaan.

– Tuon ikäiset ovat kerrassaan mahtavia. He tuovat tuulahduksen vitaalista elinvoimasta ja energiasta, ja heillä on tavattomasti virkeitä ajatuksia.

Vaikka yleisen käsityksen mukaan teini-ikäisten kodeissa ovet paukkuvat ja tunteet kuohuvat, toisin on Joensuun Kanervalan kylässä.

– Ehkä nykynuoret ovat toisenlaisia tai he ovat löytäneet keinoja tunteidensa säätelyyn ja käsittelyyn. Yksi tekijä saattaa olla musiikki, jota kaikki lapsemme harrastavat, sillä se menee ihmisessä suoraan tunnealueelle kaikkien käsitteellisten kerrosten läpi.

Linjaman lapset soittavat pianoa, huilua, fagottia, lyömäsoittimia ja kitaraa.

– Kerran lapset olivat mökillä kavereineen. Oli jo ilta, me Riikan kanssa olimme menossa alakerrassa nukkumaan. Lapset lauloivat yläkerrassa hiljaa kolmiäänisesti jotain biisiä vähän kuin unimusiikkina. Ajattelin, että tämä on niin hienoa kuin vaan olla voi!

Keskustelumme kääntyy lasten erilaisten vahvuuksien tukemiseen – tai pikemminkin siihen, että vanhemmuuden iso tehtävä on yrittää olla olematta este lapsen kasvulle.

– Vanhempi ei saisi tehdä lapsen tietä omaksi itsekseen vaikeammaksi, vaan hänen pitäisi pyrkiä tekemään siitä helpompi. Lasta tulisi tukea siinä, mikä hän on ja auttaa tulemaan siksi, joksi hän on tulossa.

Miten hektisessä arjessa onnistuu hyvässä vanhemmuudessa?

Miten käytännössä toteuttaa yhtä miehen kehitystehtävistä suurinta, vanhemmuutta, kun ympärillä saattaa olla monta pientä tarvitsevaa ihmistä, arki velvollisuuksineen painaa päälle, kiirekin on ja pinna kireällä?

– Kannattaa olla itselleen ja muille armollinen, hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat. Vanhemmuudessa voisi lähteä sitä kautta liikkeelle.

Vanhemmuuteen kuuluu sekin, että oma lapsi on vanhemmalle tutustumismatka omaan itseen. Esimerkiksi teini-ikäiset ovat hakoja löytämään kaikki ajatukselliset sudenkuopat: sanoit äsken näin ja nyt sanot noin, miten selität eron?

– Välillä voin vain todeta, etten voikaan, hyvä huomio.

Topi Linjaman mielestä on uskomatonta, millainen peili lapsi on. Kuinka 2-vuotias saa aikuisen taantumaan muutamassa sekunnissa samalle tasolle taaperon kanssa. Pieni ihminen voi saada vanhemmasta esiin primitiivisen, neuvottoman aikuisen, joka ei osaa hoitaa tilannetta enää muutoin kuin vaikkapa huutamalla.

Mistä vanhempi tietää, että on mennyt huutamisessaan liian pitkälle, väkivallan puolelle?

– Siitä, että lapsen silmissä näkyy pelkoa. Niin ei saisi koskaan käydä. Mutta jos käy, se ei tarkoita, että vanhempi on läpeensä paha ja kelvoton. Se tarkoittaa, että hänen pitää mennä itseensä ja miettiä, mitä on tehnyt. Lisäksi saattaa olla tarpeen hakea itselleen apua.

Sekin kuuluu vanhemmuuteen, että itsensä voi löytää tällaisesta tilanteesta. Silloin se pitää kohdata ja käsitellä.

– Tunne, jota vanhemman tulisi tuntea lapsen pelon nähdessään, on syyllisyys, ei häpeä. Häpeä kohdistuu minuuteen, mutta syyllisyys kohdistuu tekoon.

(Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen)

Topi Linajama nuuhkii sientä metsän keskellä.

Tuoksu on usein tärkeä sienen tuntomerkki, vinkkaa ruokasieniyrittäjänäkin toimiva Topi Linjama.

Isiin ja äiteihin kohdistuu erilaisia odotuksia

Topi Linjama allekirjoittaa väittämän, että äitiydessä kaikkea, mikä puuttuu täydellisestä äitiydestä, pidetään huonona äitiytenä. Isyydessä tuntuu olevan toisin päin: jos isä tekee edes jotakin, hän on hyvä isä.

– Tämä on tietysti aivan väärin, ei asioiden kuuluisi mennä näin. Yhteiskunnassa pitäisi aktiivisesti tukea projekteja, jotka voisivat muuttaa asioiden tilaa.

Ajankäyttötutkimukset kertovat myös, että naiset tekevät edelleen enemmän kotitöitä kuin miehet, ja tekevät tämän lisäksi paljon metatyötä: muistavat sukulaislasten syntymäpäivät ja huolehtivat koko pesueen vaatehuollosta.

Lääkkeenä tähän voisi olla yhteinen kalenteri niin kahden vanhemman perheissä kuin uusperheissä ja muissa moninaisissa perheissä. Myös kerran viikossa vaikkapa sunnuntai-iltaisin pidettävässä perhepalaverissa kaikki pääsisivät kärryille siitä, mitä tulevalla viikolla tapahtuu.

Tärkeintä on tehdä metatyö näkyväksi, purkaa auki, mistä kaikesta äiti on yksin vastuussa.

– Kyse on usein siitä, että mies ei yksinkertaisesti näe tällaisia asioita. On vielä paljon tehtävää, jotta jaettu vanhemmuus toteutuu.

Vanhempien tulisi tarjota lapsilleen sekä rakkautta että rajoja

Rakkauden ja rajojen nelikenttä on graafinen kuvio, jonka Topi Linjama soisi piirtyvän jokaisen vanhemman verkkokalvolle.

Vanhemmuus, jossa ei ole rakkautta eikä rajoja, on lastensuojelun asia.

Vanhemmuus, jossa on vain rajoja, eikä rakkautta, on autoritääristä, ylhäältä päin tulevaa sanelua, joka on meille suomalaisille valitettavan tuttua ainakin menneiltä vuosikymmeniltä.

Vanhemmuus, jossa ei ole rajoja, vaan pelkästään rakkautta, antaa lapsille päätäntävallan asioissa, jotka eivät hänelle kuulu.

Parasta olisi tarjota kasvaville ihmisenaluille sekä rajoja että rakkautta.

”Rakkauden määrällä ei ole mitään ylärajaa, mutta rajojen kanssa on hyvä kulkea kultaista keskitietä.”

– Rakkauden määrällä ei tietääkseni voi olla mitään ylärajaa, mutta rajojen kanssa on hyvä kulkea kultaista keskitietä. Rajojen tulee olla suhteellisen pysyviä, mutta niistä voi keskustella lapsen kanssa ja niitä voidaan muuttaa lapsen kasvaessa.

– Keskustelu, yhteys lapseen on minun mielestäni ihan ydinjuttu vanhemmuudessa.

Juuri lapsen ja vanhemman välisestä yhteydestä Linjama on huolissaan: saavatko lapset vanhempiensa jakamattoman huomion ja läsnäolon silloin, kun sitä tarvitsevat?

Hän näkee vanhemmuuden tikkatauluna, jossa on punainen keskusta ja laajempi keltainen alue. Suurin osa vanhemmuudesta sijoittuu keltaiselle alueelle eli vanhempi on lapsen käytettävissä, kun lapsi sitä tarvitsee. Keskellä olevalla punaisella alueella vanhempi on täysin läsnä lapselle, katsoo häntä silmiin ja kuuntelee, mitä asiaa tällä on.

– Minusta olennaista on, saako lapsi tarvitessaan vanhemman siirtymään keltaiselta alueelta punaiselle vai onko vanhempi uppoutunut esimerkiksi kännykän syövereihin. Seuraan tätä vähän huolestuneena, sillä minusta näyttää siltä, että lapset eivät saa vanhempiaan täyden läsnäolon alueelle silloin, kun on tarvis. Se olisi lapselle elintärkeää.

”Yhteys lapseen on ihan ydinjuttu vanhemmuudessa.” 

Topi Linjaman tuoreimmat Lapselliset miehet -postaukset liittyvät maailman tilaan ja kulutuksen vähentämiseen. Näistä teemoista on hänen mielestään mahdollista ja toivottavaa keskustella teini-ikäisten kanssa.

Linjaman ja hänen tyttärensä välille kehkeytyi kolmituntinen keskustelu kevätjuhlien jälkeen. Rehtori oli puheessaan kuvaillut nuorille, kuinka paljon paremmin asiat ovat nyt kuin takavuosikymmeninä, ja teini tuskaili illalla, kuinka tuollaista valhetta voi syöttää ihmisille. Euroopassa on sota, pandemia on juuri ja juuri saatu selätettyä, luontokato on ilmeinen, ilmastonmuutos etenee ja ihmiskunta ylikuluttaa minkä kerkeää.

– Mielestäni ei ole mitään järkeä valehdella nuorille, että kaikki menee paremmin kuin koskaan – he eivät ole typeryksiä.

Linjaman oma näkemys ihmiskunnan tulevaisuudesta on synkkä. Hän sanoo, ettei hänen mielikuvituksensa riitä näkemään ekologisesti kestävää yhteiskuntaa maapallolla, joka on miljardien ihmisten asuttama.

– Toivottavasti jonkun muun mielikuvitus riittää, jotta sellainen utopia pystytään ensin kuvittelemaan ja sitten toteuttamaan.

Ratkaisukeskeisen ihmisen seuraava kysymys on, mitä pitäisi sitten tehdä. Linjama siteeraa ystäväänsä, jonka mukaan pitää yksinkertaisesti huolehtia niistä ihmisistä ja siitä ympäristöstä, jossa elää.

– Oma vastaukseni on, että yritän vähentää kulutusta ja irtautua rahataloudesta.

Linjama on omien sanojensa mukaan siinä jotenkuten onnistunutkin. Blogikirjoituksessaan hän kuvailee tehneensä kirjoituspäivänä neljä tuntia ansiotyötä. Sen lisäksi hän kävi kasvimaalla korjaamassa hernettä ja porkkanaa, teki iltaruuaksi sienipiiraan ja pisti kolme kiloa kasvimaan satoa hapatusastiaan tekeytymään. Kun blogiteksti lähti maailmalle, hän katsoi vielä vähän jalkapalloa televisiosta.

Lue lisää!

Topi Linjama kirjoittaa säännöllisesti Lapselliset miehet -blogia Lapsen Maailman verkkosivuilla.

Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa vuosittain Väestöliiton esityksestä Vuoden isä -palkintoa. Linjama sai sen vuonna 2018, kuten myös Risto Tuominen ja Kais Zaya.

Katsopa, mitä Linjama puuhaili, kun hän sai tietää palkinnostaan!

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.