Lapsena on oikeus olla hyödytön

Kirjoitit romaanin lapsiperheestä, jonka idylli sortuu odotusten alle. Miksi?

Perhepotrettiin tiristyi tympääntymiseni siihen, että ­vanhemmuus nähdään kahlitsevana, masentavana ja ­kalliina. Puhutaan vauvatalkoista ja siitä, että kunnon kansalaiset tekevät lisää ­veronmaksajia. ­Lapset toimivat ­vanhempien onnistumisen mittareina. Rakkauden näkökulma ­puuttuu lapsiperhekeskustelusta ­kokonaan.

Mistä vanhemmuuden ­paineet mielestäsi tulevat?
Me ihmiset omaksumme ympäristön asenneilmastoa. Vanhemmuudessa vertailu ja vaativuus sisäistyy: pitäisi olla hyvä duuni, lapset päivähoidossa ja aktiivisesti mukana harrastuksissa. Ei ihme, että vanhemmat uupuvat. Samaan aikaan kotona lasta hoitavia pidetään jotenkin epäilyttävinä, ikään kuin vain ammattilaiset osaisivat kasvattaa oikein.

Olet tullut äidiksi kolmella vuosikymmenellä. Miten ­vanhemmuus on muuttunut?
Sain esikoisen kesken opintojen, mutta luotin siihen, että asiat järjestyvät. Nyt monella on olo, että hyvinvointi­yhteiskunta murenee alta. 1990-luvulla lapset saivat olla vapaammin ilman ­vanhempien seuraa. Nykyään lapsia ohjataan ja suojellaan enemmän. Siinä mielessä lasten oma tila on kadonnut. Pelko on lisääntynyt, mikä johtuu varmasti yleisestä maailmantilanteesta. Olen ehkä itsekin tullut myös iän myötä varovaisemmaksi.

Millaisen muutoksen haluaisit nähdä yhteiskunnassa?
Ihmisen arvon ei pitäisi riippua siitä, mitä hän tuottaa. ­Lapsena pitäisi saada tehdä rauhassa hyödyttömiä asioita, vaikka hyppiä kuralätäköissä. Toivon yhteiskuntarauhaa perheille, että he eivät rutistu ­vaatimusten alle. On absurdia miettiä, lisäisikö tonnin bonus lasten määrää. Yhteiskunnan pitäisi pystyä luomaan vahvempaa uskoa siihen, että perhe ylipäänsä kannattaa perustaa.