Hyppää sisältöön

Päiväkotien ja koulujen katsomuskasvatus herättää suuria tunteita

Etenkin varhaiskasvatuksessa uskontojen ja katsomusten käsittely on viime vuosina suorastaan mullistunut.
Julkaistu
Teksti Anu Vallinkoski
Kuvat Maria Vilja
Päiväkotien ja koulujen katsomuskasvatus herättää suuria tunteita

Lasittuneet silmät ja jäykistyneet koivet. Pihalla makaa eloton talitiainen. Vainajan löytänyt nelivuotias liikuttuu ja haluaa järjestää linnulle hautajaiset. ”Äiti, minne lintu nyt menee? Paleleeko se haudassa?”, kyselee tiedonjanoinen pieni ihminen.

Lähes jokainen vanhempi ja päiväkodin työntekijä on varmasti päässyt vastaamaan tällaisiin perimmäisiin kysymyksiin.

Kysymällä ja pohtimalla lapsi rakentaa omaa katsomuksellista ajatteluaan miettien aluksi hyvin konkreettisia kysymyksiä ja etsien vastausta vähitellen yhä monimutkaisempiin moraalikysymyksiin.

Varhaiskasvatuskouluttaja Tiina Haapsalo Lasten Keskuksesta kannustaa aikuisia ottamaan lapsen kysymykset vakavasti ja pohtimaan vastauksia parhaansa mukaan. Ei haittaa, vaikka kaikkeen ei lopullista vastausta löytäisikään.

– Perimmäisten kysymysten pohtiminen ja katsomus, olkoon se sitten uskonnollinen tai uskonnoton, on osa ihmisyyttä ja elämää. YK:n lapsen oikeuksien julistuksen mukaan katsomus on lapsen perusoikeus, Haapsalo perustelee asian tärkeyttä.

Kodin katsomus on lapsen katsomus

Katsomuksen suhteen pienet lapset ovat tavallaan vanhempiensa tai huoltajiensa armoilla. Kodin katsomus on myös lapsen katsomus.

Lapsi rakentaa omaa ajatteluaan ympäristöstään saamiensa virikkeiden pohjalta, joita ovat niin omien vanhempien puheet ja teot kuin vaikkapa perheen juhlaperinteet tai vierailut hengellisissä tilaisuuksissa.

Virikkeiden määrä vaihtelee: yhdessä kodissa katsomus on väkevästi läsnä kaikessa tekemisessä, toisessa se ei näy juuri mitenkään.

Oman katsomuksen selittäminen muita paremmaksi vertautuu rasismiin.

– Vanhemmat tietysti toivovat, että lapsi omaksuisi saman arvomaailman ja katsomuksen kuin he itse. Mitä fundamentalistisemmin vanhemmat ajattelevat, sitä tiukemmin he sitä toivovat. Viisas vanhempi kuitenkin raottaa sitä, että on toisenlaisiakin tapoja ajatella, Tiina Haapsalo sanoo.

Lapsen astuessa kodin ulkopuoliseen maailmaan, päiväkotiin tai kouluun, hän viimeistään huomaa, että ihmisillä on erilaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai miten maailma on saanut alkunsa.

Lasta hämmentää, jos tällainen katsomusten moninaisuus tulee hänelle yllätyksenä.

– Vanhempi tekee lapselleen karhunpalveluksen, jos pukee tämän ylle oikeassa olemisen pakkopaidan. Oman katsomuksen selittäminen muita paremmaksi vertautuu rasismiin. Tämä koskee sekä uskonnollisia että uskonnottomia katsomuksia.

Haapasalosta vanhempi voi ja saa olla iloinen ja ylpeä omasta katsomuksestaan, vaikkei sitä pitäisikään muita parempana.

Katsomus saa näkyä

Kotileikeissä on mukana rukousmatto ja kevätjuhlassa raikaa suvivirsi. Uskontoja ja katsomuksia ei enää lakaista päiväkodeissa maton alle.

– Meillä oli jonkin aikaa sellaista ajattelua, että kaikki uskontoihin ja katsomuksiin viittaava piti häivyttää, jottei kukaan vain loukkaannu, teologi ja kasvatustieteilijä Silja Lamminmäki-Vartia muistelee.

Hän työskentelee Helsingin yliopistossa Monikatsomukselliset oppimisen tilat varhaiskasvatuksessa -projektissa suunnittelijana ja on ollut mukana tekemässä nykyistä esiopetuksen opetussuunnitelmaa.

Uudet varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (vasu) ja esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet ovat syynä siihen, että katsomukset näkyvät päiväkodeissa enemmän kuin ennen.

– Nykyisin vasussa puhutaan katsomuskasvatuksesta, kun aiempi termi oli uskontokasvatus. Jälkimmäinen miellettiin usein nimenomaan luterilaiseksi kristillisyydeksi, ja uskontokasvatus saatettiinkin jättää seurakunnan hoidettavaksi. Katsomus taas kattaa koko spektrin eri uskonnoista uskonnottomuuteen ja vaikka ekologismiin tai veganismiin, Lamminmäki-Vartia selittää.

Millaista on onnistunut katsomuskasvatus?

Lamminmäki-Vartian mukaan konstit ovat samat kuin kaikessa muussakin varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa: satuja, tarinoita, leikkiä, draamaa, askartelua, musiikkia, vierailuja…

Päiväkotiryhmä voi käsitellä eri katsomuksia vaikkapa avaruusteemaan liittyen: Miten eri katsomukset selittävät maailman syntyä? Tiede puhuu alkuräjähdyksestä, Raamattu luomiskertomuksesta ja Kalevala sotkan munasta.

Tärkeintä on, että lapsen äärelle pysähdytään. Häntä tulee kannustaa pohtimaan ja kertomaan ajatuksistaan. Katsomuskasvatus ei katso paikkaa ja aikaa. Ne herkullisimmat keskustelut voivat syntyä vaikkapa kuravaatteita pukiessa.

Opetussuunnitelmien mukaan kaikki katsomukset ovat arvokkaita, eikä yksikään ole parempi toista. Katsomuksia pitäisi käsitellä tasavertaisesti.

– Tasavertaisuus on tavoite, mutta pitää tunnustaa, ettei siihen välttämättä päästä. Luterilainen kristillisyys on Suomessa edelleen sisäänrakennettuna niin monessa asiassa, ettei aina nähdä, missä voisi tuoda esiin toisia näkökulmia, Lamminmäki-Vartia sanoo.

Uudenlainen katsomusten esiinnousu voi tuntua huoltajista hämmentävältä ja pelottavaltakin. Tutkija painottaakin, että päiväkotien velvollisuus on kertoa huoltajille, mistä katsomuskasvatuksessa on kyse ja miten sitä toteutetaan.

Kun katsomuskasvatus on onnistunut, lapsi kunnioittaa ja ymmärtää niin omaa kulttuuriaan ja omia perinteitään kuin itselleen vierasta ja erilaista.

Opiskellaanko katsomuksista yhdessä vai erikseen?

Luterilaista kristinuskoa, islamia ja elämänkatsomustietoa opiskelevat yläkouluikäiset keskustelevat keskenään siitä, millaista on hyvä elämä. Tällaiseen näkymään voi nykyisin törmätä luokkahuoneissa eri puolilla Suomea. Katsomusaineiden osittainen yhteisopetus on yleistynyt.

Aiheesta viime vuonna väitöskirjan (helda.helsinki.fi) tehnyt uskonnon, elämänkatsomustiedon ja psykologian lehtori Vesa Åhs Helsingin normaalilyseosta arvelee kymmenien koulujen opettavan katsomusaineita yhteistunneilla. Tilastoa aiheesta ei ole.

– Opetus on vain osittain yhteistä, sillä opetussuunnitelman mukaan katsomusopetus on oman uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetusta. Yhteisopetuksessa oppilaat paneutuvat yleensä yhdessä eri katsomuksiin ja maailmanuskontoihin sekä etiikkaan.

Åhs haastatteli väitöskirjaansa varten neljän yläkoulun yhteisopetukseen osallistuneita oppilaita ja opettajia. Lisäksi yhden koulun oppilaiden huoltajat vastasivat avoimeen kyselyyn.

Niin oppilaat, opettajat kuin huoltajatkin pitivät pääsääntöisesti osittaista yhteisopetusta hyvänä ratkaisuna.

– Oppilaat kokivat, että tunneilla käydyt yhteiset keskustelut auttoivat ymmärtämään kavereita ja itselle vieraita katsomuksia ja niiden moninaisuutta entistä paremmin. Keskustelut konkretisoivat katsomuksia ja alleviivasivat, että ne ovat osa arkea ja elettyä elämää.

Huoltajista moni kiitteli sitä, että yhteisopetus heijastaa hyvin ympäröivää yhteiskuntaa, joka ei sekään ole eriytynyt katsomuksittain.

Opettajilta yhteisopetus vaatii paljon. Samaan aikaan pitää opettaa usean eri opetussuunnitelman mukaisesti ja luoda ryhmään luottamuksen ilmapiiri, jossa kaikki kokevat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi.

Julkisessa keskustelussa katsomusaineiden yhteisopetus on nostattanut tunteita puolesta ja vastaan.

Puolustajat ovat katsoneet yhteisopetuksen lisäävän keskinäistä ymmärrystä ja turvaavan oppilaan oikeutta omaan katsomukseen, sillä lapsen katsomus ei ole välttämättä sama kuin kodin.

Vastustajat ovat tähdentäneet oman uskonnon tai katsomuksen syvällistä tuntemusta. Pelkona on, ettei yhteinen opetus takaa tätä.

Åhs huomauttaa, että yhteisopetus ei ole läpihuutojuttu, vaan se edellyttää opettajalta laajaa pätevyyttä ja katsomusten tuntemusta sekä oman roolin ja opettajuuden pohtimista.

– Opetuksessa pitää olla tasapuolinen. Enemmistön ääni ei saa jyrätä vähemmistökatsomuksia. Toisaalta esimerkiksi vähemmistöuskontoon kuuluvasta oppilaasta ei saa tehdä koko katsomuksen mannekiinia. Se olisi epäreilua ja asettaisi oppilaan vaikeaan asemaan, Åhs sanoo.

Lapsi kyseenalaistaa vanhempiensa ajattelua teini-ikäisenä

Osa vanhemmista voi pelätä, että yhteisopetus vierottaa lasta kodin omasta katsomuksesta.

Tiina Haapsalo ymmärtää pelkoja, mutta kannustaa vanhempia miettimään asiaa myös aivan toisesta näkökulmasta.

– Teini-iässä on tavallista, että lapsi kyseenalaistaa vanhempiensa ajattelua. Lapsen ja nuoren kehitykseen kuuluu oman vakaumuksen etsintä. Vanhempien pitäisi tämä sallia. Pohdinta voi päätyä kodin katsomukseen tai johonkin muuhun. Vanhempien pitäisi joka tapauksessa onnitella itseään, että ovat kasvattaneet lapsen, joka ajattelee itse, Tiina Haapsalo summaa.

 


Pahuuden vallan vastustamista 

Lapsi ja nuoriso -kansi 1948

 ”Lapset, samoin kuin monet alkuasukaskansat, tuntevat sisimmässään tarpeen turvautua johonkin yliluonnollisempaan voimakenttään aina, kun koetuille elämyksille ei löydetä sopivaa selitystä. Varsinkin ajaa pelko ihmiset tähän asenteeseen. Monilla taikakeinoilla pyritään pitämään ’pahat henget’ ulottuvilta.” 

 Näin Lapsen Maailman edeltäjä Lapsi ja nuoriso käsitteli pienten lasten uskonnollista ajattelua vuonna 1948. 

 Artikkelin kirjoittanut Alpo Sinkko pohti myös, millaisena lapset näkevät Jumalan. 

Hän totesi, että näkemykset ovat yksilöllisiä, mutta ”epäilemättä hänet kuvitellaan paitsi suureksi myös kauniiksi.” 

 Murrosiässä lapsen usko joutuu Sinkon mukaan koetukselle. 

 ”Tosin murrosiällä nuori henkilö joutuu usein kiusaukseen menettää otteensa aikaisempaan uskonnollisuuteen, mutta jos hän selviytyy voittajana, on ilmeistä, että hänen vastustuskykynsä maallisia pahuuden valtoja vastaan on saanut entisestään voimistuneen panssarin.” 

Uskonto nuoren orjuuttajana 

Lapsi ja nuoriso -kansi 1963

Vuonna 1963 Lapsi ja nuoriso paneutui aiheeseen otsikolla Uskonnollinen elämä nuoren orjuuttajana. Heikki Castrénin artikkeli käsitteli voimakkaasti uskonnollisten kotien vaikutusta itsenäistyvään nuoreen. 

”Uskonnolliseen perinteeseen pitäytyvän kodin nuoren eteen asetetaan vaikea ristiriita. Hän voi toimia joko siten kuin itse todella haluaa tai sitten niin, että hänen maineensa uskovaisen kodin mallikelpoisena lapsena säilyy.” 

Castren kirjoitti, miten ”kannan määrittely elämän tärkeisiin kysymyksiin” on perusoikeus. Vaikeuksia syntyy, jos nuori joutuu vastoin tahtoaan omaksumaan vanhempiensa valmiit ajatukset. 

”Ahdistus on valmis koko elämän matkaa varten.” 

Irtaantuminen kodin piiristä saattoi Castrénin mukaan olla nuorille kirjaimellisesti juovuttava kokemus. 

”Moni perinteellisen uskonnollisuuden piiristä lähtenyt nuori ihminen kertoo, että Helsinkiin saavuttuaan hänen teki mielensä kohottaa kätensä ylös ja huutaa vapautensa kaikkien tietoon.” 

Tiukan uskonnollisen kodin suojissa kasvanut nuori on maailmalle lähtiessään suojaton. 

”Elämän katkera todellisuus koetaan juuri silloin, kun koti on mahdollisimman kaukana ja tilanne muutenkin turvattomin.”

 

Kansalaisaloite 

”Elämänkatsomustiedon opiskelu sallittava kaikille” vaatii parhaillaan vireillä oleva kansalaisaloite. 

Nyt uskontokuntiin kuulumattomat voivat osallistua joko uskonnon tai elämänkatsomustiedon opetukseen, mutta kirkon jäsenet eivät saa opiskella elämänkatsomustietoa. 

Jotta eduskunta ottaisi aloitteen käsittelyyn, pitää allekirjoittajia olla 50 000. Kannatusilmoitusten keräys päättyy helmikuussa 2022. 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.