Isoisä ei enää komentele
Miten lapset itse isovanhempansa kokevat, ja miten ukkien ja mummien rooli lasten elämässä on muuttunut toista maailmasotaa seuranneista ajoista nykypäivään?
Ruotsalaistutkijat selvittävät asiaa tutkimusartikkelissaan (sagepub.com), jossa analysoidaan lapsenlapsena olemisen tarinoita 1940–1950-luvuilta, 1970–1980-luvuilta ja nykyään.
Vanhimmat kertojista olivat siis tutkimusta tehtäessä jo pitkällä ukki- ja mummi-iässä, ja nuorimmat elivät parhaillaan kukkeinta lapsenlapsuuttaan. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 63 eri sukupolvia edustavaa haastateltavaa.
Vanhimpien kertojien lapsuudessa eli ruotsalaisen kansankodin kiihkeinä kehitysvuosina hyvää lapsuutta alettiin pitää sosiaalisena oikeutena, joka kuuluu kaikille lapsille perheen asemaan ja varallisuuteen katsomatta.
Mistään pehmoilusta ei kuitenkaan ollut kysymys. Valtio alkoi kiinnittää entistä enemmän huomiota tulevien kansalaisten kasvatukseen, mikä näkyi mm. vanhempien kasvattajankykyihin kohdistuneena epäluulona.
Aikuisten auktoriteetti lapsiin nähden oli vielä 1940- ja 50-luvuilla itsestäänselvyys. Moni vanhemmista kertojista muistaakin erityisesti isoisänsä etäisenä ja ankarana kasvattajana, jolta ei juuri hellyyttä herunut. Suhde isoäitiin oli usein läheisempi ja tasa-arvoisempi.
1970-luvulla lapsia ei nähty enää aikuisten vallankäytön kohteina, vaan itsenäisinä ihmisinä, joiden mielipiteitä tuli kuunnella. Konkreettinen merkki ajattelutavan muutoksesta oli lasten ruumiillisen kurituksen kieltäminen.
Isovanhemmat ja lastenlapset huolehtivat vastavuoroisesti toisistaan.
Aktiivisemman roolin saaneet lapset uskalsivat lähestyä aikuisia entistä avoimemmin, ja isovanhemmista tulikin heille läheisempiä kuin edelliselle sukupolvelle.
Eliniän pitenemisen ansiosta lapsilla oli myös entistä enemmän ukkeja ja mummeja, joita lähestyä.
Nykyiseen lapsenlapsuuteen kuuluu tutkijoiden mukaan vastavuoroisuus: isovanhemmat huolehtivat edelleen lapsenlapsista, mutta myös lapsenlapset huolehtivat isovanhemmistaan. Lapset käyvät kaupassa ja auttelevat niin puutarhatöissä kuin ruuanlaitossakin.
Lapsenlapsista ja isovanhemmista voi parhaimmillaan kehkeytyä yhtenäinen ja itseään vahvistava tiimi, jota sopii esitellä ylpeänä ulkopuolisillekin. Isovanhemmuuteen on ilmaantunut statusarvoa, jota siinä ei ennen ollut, ja sama pätee lapsenlapsena olemiseen.
Isovanhempien läsnäolo ja sitoutuminen lapsenlasten elämään on kehittynyt sukupolvien saatossa yhä tiiviimmäksi. Kauas on tultu etäisestä, komentelevasta ja vähän pelottavastakin 1940-luvun isoisästä.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)