Hyppää sisältöön

Vastuu yhdistää erovanhempia

Vanhemmat voivat tukea toisiaan eron jälkeenkin – vanhempina.
Julkaistu
Teksti Marianna Laiho
Kuvat Laura Vesa
Vastuu yhdistää erovanhempia

Sinivalohoitoa ensimmäisinä elinviikkoinaan saanut Alina on nyt iloinen ja vilkas kolmevuotias.

Skeittaus on Tuukan intohimo, ja Alina harjoittelee jo tasapainon hallintaa. Tiialiinasta on hyvä, että isällä ja tyttärellä on yhteinen harrastus.

Skeittaus on Tuukan intohimo, ja Alina harjoittelee jo tasapainon hallintaa. Tiialiinasta on hyvä, että isällä ja tyttärellä on yhteinen harrastus.

Tamperelaiset Tiialiina Määttänen, 26, ja Tuukka Sorri, 32, olivat seurustelleet neljä vuotta, kun vauva ilmoitti tulostaan. Se oli kummallekin melkoinen yllätys.

– Pidän lapsista, mutten ollut koskaan ajatellut tulla äidiksi. En tiennyt, halusinko edes lapsia. Jopa adoptio tuntui enemmän mahdolliselta omalla kohdallani.

Tuukka oli samanlaisissa mietteissä.

– Jos kaverit saivat lapsia, sitä vaan pyöritteli silmiään, että huhhuh. Ei tullut mieleenkään, että olisin joskus itse isä. Siihen mennessä olin ollut vastuussa vain Hessu-kissastani, joka oli helppo tapaus.

Lapsenhankinnassa heitä askarrutti erityisesti maapallon tilanne.

– Kehityksen suuntaa ja ilmastonmuutoksen aiheuttamaa epävakautta ei tunnu hallitsevan kukaan. Emme ole jättämässä jälkipolville kovin kaunista perintöä, Tiialiina sanoo.

Hankalaksi tilanteen teki myös se, että he olivat päättäneet erota päivää ennen kuin raskaus tuli ilmi.

Kun Alina Sorri syntyi, he asuivat yhdessä.

Nyt jo kolmevuotias tyttö on vilkas ja puhelias:

– Kuka sä olet? Mihin sä menet? Mä olen pyörän tarakalla…

Lapsi tarvitsee kehuja

Tuukka sanoo tekevänsä Alinan kanssa asioita, joita hän tekisi muutenkin.

Tuukka sanoo tekevänsä Alinan kanssa asioita, joita hän tekisi muutenkin.

Raskaus nosti oman lapsuuden esiin. Tuukka ja Tiialiina miettivät, mitä eivät halua siirtää omasta lapsuudestaan eteenpäin. Piti myös miettiä, mikä siinä oli ollut hyvää.

– Äidin on osattava kasvaa lapsen mukana – varsinkin tytön kanssa, ettei siirrä omia häpeäntunteitaan, Tiialiina sanoo.

Hän harmittelee, ettei hänen vanhempiensa sukupolvi ole juuri kehuja jaellut. Hän haluaa kehua Alinaa ja vahvistaa tämän itsetuntoa ulkonäköä myöten. Vanhemmat ovat tässä avainasemassa. Jos lasta ei kehuta kodin ulkopuolella eikä edes kotona, miten hän oppisi arvostamaan itsessään olevaa hyvää?

Tuukka muistelee isänsä kanssa tekemiään kalareissuja.

– Silloin en välttämättä ollut niin innoissani, mutta jälkikäteen ajatellen ne ovat parhaimmasta päästä lapsuusmuistojani.

– Samoin minulla perheen yhteiset reissut vuokramökille, kun oltiin vaan ilman mitään tekemisen paineita, Tiialiina kuvaa.

Mikä ihmeen lonkkaluksaatio?

Alina ja Tuukka Sorri sekä Tiialiina Määttänen viihtyvät Tampereen Hiedanrannan skeittiparkissa.

Alina ja Tuukka Sorri sekä Tiialiina Määttänen viihtyvät Tampereen Hiedanrannan skeittiparkissa.

Raskausaikana Tiialiinalla oli tukijoina niin doula kuin oma äiti ja sisko, joka oli synnyttänyt puoli vuotta aiemmin.

– Sain kysyä heiltä mikä vähänkin mieltä askarrutti.

Doulan ohella synnytyksessä oli mukana Tuukka.

– Sillä hetkellä, kun Alina syntyi, tuntui, että juuri näin elämän kuului mennä, Tuukka sanoo.

Melkein vuorokauden mittaisen synnytyksen päätteeksi he pääsivät perhehuoneeseen.

– Se oli ihan parasta, sillä olimme kaikki aivan poikki. Olisi ollut aika ankeaa lähteä kotiin yöbussilla odottelemaan unen tuloa, Tuukka sanoo.

Turvan tunnetta he kaipasivat myös seuraavina päivinä, kun heille kerrottiin, että Alinalla on lonkkaluksaatio. Liian löysien lonkkien korjaamiseksi vauvalle asetettiin lonkkaluksaatiovaljaat muutamaksi kuukaudeksi.

Alina oli myös keltainen. Vaikka häntä pidettiin hoitokaapissa, keltaisuus ei meinannut hävitä, mikä lisäsi huolta.

– Emme olleet kuulleetkaan sellaisista asioista.

Tuoreille vanhemmille ladeltiin informaatiota ilman sen kummempaa perehdytystä. Hoitaja tuli ja sanoi, että vauva tarvitsee sinivalohoitoa, otti tytön kainaloonsa ja vei pois.

– Hoitajat kyllä yrittivät olla myötätuntoisia, mutta heillä oli aivan liian kiire, Tuukka sanoo.

– Herkässä mielentilassa oli vaikea ottaa vastaan kaikkea tietoa. Kävi työstä pitää itsensä järjissään. Ilman Tuukkaa en olisi sitä myllyä jaksanut.

Isättömyys nousi pintaan

Vuoroviikoin isän ja äidin luona asuva Alina sai syntymäpäivälahjaksi oman skeittilaudan.

Vuoroviikoin isän ja äidin luona asuva Alina sai syntymäpäivälahjaksi oman skeittilaudan.

Kun Alina pääsi kotiin, arki lähti sujumaan. Mutta ennen pitkää ongelmat, joiden vuoksi oli jo kerran oltu eroaikeissa, nostivat päätään.

Alina oli alle vuoden, kun vanhemmat päättivät erota ja hoitaa lasta kahdessa kodissa, jotka sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Tiialiina imetti Alinaa puolitoistavuotiaaksi, mikä rajoitti alussa lapsen yöpymistä Tuukan luona.

– Koin silti alusta lähtien Tuukan yhtä tärkeänä ihmisenä Alinan elämässä kuin itsenikin.

Tiialiinan isä ei ole ollut hänen elämässään, eikä hän ole oppinut tuntemaan tätä.

– Tämäkin asia nousi pinnalle Alinan synnyttyä. Voi olla, etten ole käsitellyt asiaa koskaan kunnolla, mutta isättömyyteni kautta ymmärrän Tuukan merkityksen Alinalle. Muutenkin toivon, että Alinalla on hyviä aikuisia ympärillään. Heitä vasten lapsen on turvallista peilata itseään ja tulla siksi ihmiseksi, joksi itsensä kokee.

Tavaroita tuplasti

Jo ennen omaa lautaa Alina oli harjoitellut Tuukan laudalla maton päällä pitäen sängyn tai pöydän reunasta kiinni.

Jo ennen omaa lautaa Alina oli harjoitellut Tuukan laudalla maton päällä pitäen sängyn tai pöydän reunasta kiinni.

Nykyään Alina asuu kummankin vanhempansa luona vuoroviikoin joustavasti. Paljon riippuu luonnonvaratuottajan tutkintoa opiskelevan Tiialiinan kouluviikoista. Tuukka työskentelee rakennusrestauroijana.

Alinan vaatteita ja tavaroita siirrettiin aluksi kodista toiseen, mutta unohduksia ja sekaannuksia sattui sen verran, että nyt tavaroita on tuplasti. Toistaiseksi niihin ei ole kulunut paljon rahaa, sillä vaatteita ja leluja on saatu sukulaisilta ja kavereilta.

Varsinkin Tiialiinasta kahden kodin systeemi on helpottanut arkea, tuonut voimia ja antanut tilaa omille ajatuksille. Asiaa on auttanut sekin, että Alina on aina nukkunut yönsä hyvin.

– Vain ensimmäisinä öinä luonani hän halusi nukkua vatsani päällä. Jos vähänkin liikahdin, hän heräsi heti, Tuukka sanoo.

– Ehkä Alina on perinyt unenlahjani? Tiialiina arvelee.

– Ainakin kaksi kertaa jouduin herättämään sinut imettämään, Tuukka muistelee nauraen.

Yhteisestä linjasta lipsuen

Isoja kasvatuskeskusteluja ei ole toistaiseksi käyty.

– Aika lailla meillä on yhteinen linja, Tiialiina sanoo.

– Yhteisestä linjasta lipsuen, Tuukka hymyilee.

Mieltä askarruttavista asioista keskustellaan ja erilaisiin eteen tuleviin tilanteisiin pohditaan suhtautumistapoja yhdessä.

Tuukan mielestä isän ja äidin luona ei tarvitse olla ihan samat säännöt tai toimintatavat. Eiväthän vanhemmat ydinperheissäkään välttämättä suhtaudu asioihin samalla tavalla.

– Toisen hyvistä puolista voi ottaa mallia, Tiialiina sanoo ja kehuu Tuukan taitoa olla läsnä Alinan kanssa.

– Jos Alina saa rakkautta ja ruokaa, eiköhän me selvitä? Siltikin, vaikka olen huono tekemään kotitöitä, Tuukka sanoo.

Hänen mielestään suhde Alinaan on kehittynyt parhaiten, kun he ovat olleet kahdestaan. Lapsi kasvaa aikuisten mukana. Tuukka sanoo tekevänsä Alinan kanssa asioita, joita hän tekisi muutenkin. Esimerkiksi skeittaa ja kalastaa.

– Tosin kalastamisesta Alina ei toistaiseksi ole kauheasti innostunut.

Kun Alina täytti kolme, hän sai lahjaksi parikymmentä vuotta skeittausta harrastaneelta isältään skeittilaudan. Jo ennen omaa lautaa Alina oli harjoitellut Tuukan laudalla maton päällä pitäen sängyn tai pöydän reunasta kiinni.

– Näin hän oppi hallitsemaan jaloillaan lautaa, Tuukka kuvaa.

Lapsi toi toivon

Tällä hetkellä kumpikaan vanhemmista ei seurustele. Entä sitten, jos kuvioon tulee kolmas tai neljäs aikuinen?

– Se jää nähtäväksi, Tiialiina sanoo.

Hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että Tuukka löytäisi kumppanin. Tuukka ei halua pohtia kysymystä julkisesti.

Tiialiinalla on kokemusta suhteesta, jossa toinen ei ollut kiinnostunut Alinasta. Se ei tuntunut hyvältä ja teki asioista monimutkaisia.

Tulevaisuus pelottaa kumpaakin edelleen. Tekeekö ihmiskunta muutoksen ajoissa? Jos ei, miltä maailma näyttää sitten? Nyt on huoli myös lapsesta ja se muuttuu lapsen kasvaessa. Toisaalta suunta on eteenpäin: lapsen kanssa on pakko elää toivossa.

– On osattava rakentaa parempaa – ainakin sitä voi yrittää omassa elämässään.

Kun raskaus tuli ilmi, Tiialiina ja Tuukka päättivät kantaa vastuun ja pärjätä yhdessä.

– Välillä on puolin ja toisin tehnyt mieli heittää pyyhe kehiin, mutta niin ei ole kuitenkaan käynyt.

– Voimme tukea toisiamme vanhempina, vaikkemme ole enää ydinperhe, he sanovat.

Lue myös: Lapset jäivät erossa yhteiseen kotiin

Lue myös: Miten ero vaikuttaa lapsiin?