Autistisia lapsia kiusataan
Lyömistä ja tönimistä, porukan ulkopuolelle jättämistä, nimittelyä ja naureskelua, somehäirintää…
Viime vuoden kouluterveyskyselyn (thl.fi) mukaan noin 9 prosenttia 4.–5.-luokkalaisista ja 8 prosenttia 8.–9.-luokkalaisista oli kiusattu vähintään kerran viikossa. Yli 20 oppilaan luokasta löytyy siis keskimäärin pari lasta, joita kiusataan viikoittain.
Kiusaaminen ei osu tasapuolisen satunnaisesti kaikkiin, vaan vähemmistöryhmät joutuvat kiusatuiksi muita useammin. Yksi tällainen ryhmä koostuu lapsista ja nuorista, joilla on paljon autistisia piirteitä.
Vähemmistöön kuuluva joutuu kiusatuksi muita useammin.
Autismi on synnynnäinen ominaisuus, jonka tyypillisiä piirteitä ovat valtaväestöstä poikkeava käyttäytyminen sosiaalisissa tilanteissa, aistiherkkyys ja voimakkaat erikoiskiinnostuksen kohteet. Kansainvälisten tutkimusten (doi.org) perusteella noin puolet autisteista on kokenut kiusaamista.
Kielimuurista kiusaamiseen
Oulun yliopiston väitöskirjatutkija, luokanopettaja Maria Junttila on tutkinut aihetta Suomessa (springer.com). Junttila ja hänen kollegansa analysoivat aiemmin kerättyä, yli 4 400 lapsen tiedot kattavaa tutkimusaineistoa. Mitä enemmän lapsella oli vanhemman ja opettajan arvion mukaan tiettyjä autistisia piirteitä, sitä todennäköisemmin tätä kiusattiin. Oleelliset piirteet liittyivät sosiaaliseen vuorovaikutukseen, kuten haasteisiin ryhmätoiminnassa tai noloiksi koettuihin kommentteihin.
Tutkimuksessa aikoinaan käytetyssä kyselylomakkeessa nämä asiat kuvataan autistisen lapsen ominaisuuksina, mutta nykytiedon perusteella kyse on pikemminkin kielimuurista kuin yksisuuntaisesta häiriöstä. Kahden autistin välinen vuorovaikutus näyttää sujuvan siinä missä kahden niin sanotusti neurotyypillisen henkilönkin. Haasteita tulee, kun ihminen, jolla ei juuri ole autistisia piirteitä, koettaa ymmärtää henkilöä, jolla nämä piirteet korostuvat – tai toisinpäin.
– Missään nimessä ei ole tarkoitus vierittää sitä kiusaamista uhriksi joutuvan lapsen syyksi, Junttila korostaa.
Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry:n (aistiyhdistys.fi) nuoret aktivistit arvioivat autistien päätyvän muita herkemmin kiusatuiksi. Heidän omat kokemuksensa kiusatuksi joutumisesta vaihtelevat. Yksi kertoo lumihankeen tönimisistä, toinen kuvaa pilkallista ihmettelyä ja naureskelua. Kolmas arvioi, ettei kiusaamista ole hänen koulussaan näkynyt käytännössä lainkaan.
Turun klassillisessa lukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva Viola Koivumäki pohtii, että kiusaaminen kohdistuu yleensä niihin, joita ei nähdä ”normaaleina”. Autistit voivat erottua joukosta.
– Ollaan ehkä vähän hiljaisempia tai sitten puhutaan tosi paljon, ehkä stimmaillaan ja ylikuormitutaan, niin ihmiset näkevät sen omituisena.
Stimmaaminen viittaa autistiseen tapaan rauhoittaa aistijärjestelmää esimerkiksi toistamalla kädellä tiettyä liikettä tai keinahtelemalla edestakaisin.
Edellä kuvattu ”kielimuuri” ja kokemukset siitä, ettei tule ymmärretyksi, ovat nuorille tuttuja. Tilanteisiin ei kuitenkaan aina liity pilkkaa tai kiusaamista: ystävien kanssa yhteisymmärrystä voi hakea hyvässä hengessä.
Koulu on kohtaamispaikka
Kenen vastuulla yhteisymmärryksen rakentaminen on silloin, kun se ei synny itsestään? Koulun tehtävistä puhuttaessa painotetaan usein akateemisten taitojen opettamista: lukemista, laskemista, fotosynteesin kaavaa. Oppilaiden sosiaaliset suhteet voivat tuntua sivuseikalta.
Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatutkija Laura Liukko on tästä huolissaan. Hänestä myös sosiaalisten taitojen ja itsenäisen toimijuuden opettaminen kuuluu koulun ydintehtäviin.
– Niidenhän pitäisi olla asioita, joita me aikuiset opetetaan ja mallinnetaan lapsille.
Pahimmillaan kouluissa voidaan Liukon mukaan vain olettaa, että oppilaat osaavat kyllä halutessaan seurata tiettyjä sosiaalisia sääntöjä ja käyttäytyä luokassa odotusten mukaan. Poikkeukset normista tulkitaan häiriköinniksi. Etenkin autistit kärsivät, kun sääntöjä ja odotuksia ei sanoiteta selkeästi, eikä niissä ole joustovaraa.
Koulussa tulisi harjoitella yhteiseloa autistien ja neurotyypillisten välillä.
Maria Junttila ajattelee koulun olevan luonteva paikka harjoitella yhteiseloa autistien ja neurotyypillisten välillä. Vuorovaikutustilanteiden ongelmia voidaan sanallistaa yhdessä aikuisen kanssa.
Junttilan kokemusten perusteella lapset voivat sanoittaa taitavasti omaa toimintaansa ja konfliktien syitä. He ovat myös avoimia oppimaan uutta. Erilaisuuden hyväksyminen ei silti lapsiporukoissakaan tapahdu itsestään.
– Maailma ei muutu sormia napsauttamalla autistiystävälliseksi yhdessä yössä, vaan sen eteen pitää tehdä työtä.
Puheita vai puuttumista?
Nuorten kommenteissa toistuu kokemus, etteivät opettajat huomaa kaikkea, mitä koulupäivän aikana tapahtuu. Kaarinalaisen Valkeavuoren koulun seitsemättä luokkaa käyvä Nestori kuvaa, että välitunneilla yhden tai kahden valvojan on mahdotonta ehtiä joka tilanteeseen ajoissa. Oppitunneillakin opettajan voi olla vaikea erottaa, milloin vaadittaisiin puuttumista.
– Joskus voidaan nauraa ihan yhteisesti jollekin pienelle mokalle.
Kiusaamisen ehkäisemiseen kehitetty Kiva koulu -ohjelma on kaikille haastatelluille nuorille tuttu, mutta he eivät vaikuta täysin vakuuttuneilta sen käytännön tehosta. Viola Koivumäen mieleen ovat kyllä jääneet alakoulun Kiva koulu -puheet, mutta kiusaamiseen puuttuminen jäi hänestä usein melko pintapuoliseksi. Opettajat eivät esimerkiksi kunnolla seuranneet, loppuiko kiusaaminen.
Maria Junttila pitää Kiva koulun kaltaisia, tutkimustietoon perustuvia kiusaamisen vastaisia ohjelmia tärkeinä. Ohjelmista on kuitenkin apua vain, jos koulut aidosti sitoutuvat niiden noudattamiseen. Esimerkiksi seurantavaiheen laiminlyöntiin ei ole varaa.
Lisää läsnäoloa ja autismitietoisuutta
Laura Liukon mielestä meidän pitäisi päästä jo eroon yksilöpsykologisista stereotypioista, joissa kiusatut nähdään kärjistäen ”säälittävinä reppanoina” ja kiusaajat ”psykopaatteina”. Kiusaaminen tulisi ymmärtää reaktiona ympäristöön. Ongelma ei ratkea yksittäisillä sovittelutapaamisilla, vaan vaatii toistuvaa työtä arjen tilanteissa.
– Sitä, että kuulee ja kohtaa oppilaita, on heidän kanssaan läsnä ja pystyy ennaltaehkäisten puuttumaan oppilaiden välisiin ristiriitoihin.
Autismiinkin liittyy stereotypioita. Maria Junttilan mukaan autistit on pitkään esitetty melko yksipuolisesti, töksäyttelevinä ”Asperger-tyyppeinä”. Viime aikoina on alettu tunnistaa paremmin myös tyttöjen autismia ja havahduttu siihen, että autistiset piirteet voivat ilmetä monin tavoin. Koulun arjessa piirteet pitäisi pystyä huomioimaan riippumatta siitä, onko oppilaalla diagnoosia.
Tutkijat ja nuoret ovat yhtä mieltä siitä, että kouluihin kaivattaisiin lisää ymmärrystä autismista. Viola Koivumäki toivoo, että opettajilla olisi ylipäänsä enemmän tietoa piirteistä, jotka voivat vaikuttaa nuoren tai lapsen elämään ja oppimiseen – olipa kyseessä sitten autismi, ADHD tai muu ominaisuus.
– Silloin he myös osaisivat toimia sellaisissa tilanteissa, kun joku esimerkiksi ylikuormittuu tai ei osaakaan kommunikoida.
Hyvä lukija,
Lastensuojelun Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.
Tue Lastensuojelun Keskusliittoa (lskl.fi) sekä laadukasta journalismia tilaamalla Lapsen Maailma – joko diginä tai painettuna lehtenä.
Ulla Siimes, päätoimittaja ja Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja
Kommentit (0)