Siirry sisältöön
Perhe

Metsän kutsu

18.08.2014 Elina Venesmäki Sabrina Blaesingin, Annika Mersmannin ja Johan Örlanderin albumit

Eräopasleiriläiset päättivät asioista piirissä.

Annika, Johan ja Sabrina kokeilivat vuoden heimoelämää metsässä lasten kanssa ja haluavat jatkaa.

Vuoden ajan he kokoontuivat rinkiin syömään yhdessä. Eräopasleirillä he etsivät ruokaa luonnosta: heinäsirkkoja, kalaa, sammakoita, käärmeitä, satimeen saatuja hiiriä, paljon vihreitä lehtiä, marjoja ja juuria…

He opettelivat metsästämään, kalastamaan, tekemään ansoja ja asumuksia, huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastaan ja tekemään tulen ilman tikkuja siis pärjäämään luonnon helmassa.

Johan Örlander nautti käsillä tekemisestä.

Johan Örlander nautti käsillä tekemisestä.

He eivät eläneet kokonaan omavaraistaloudessa, mutta pyrkivät siihen. Leirille toimitettiin ruokaa, mutta leiriläiset myös selvittivät, mitä kaikkea luonto pystyi heille tarjoamaan.

Myös ryhmässä elämisen sosiaalinen puoli ja toisten kuunteleminen tulivat tutuiksi.

Kaksi vuotta myöhemmin saksalaiset Annika Mersmann ja Sabrina Blaesing sekä ruotsalainen Johan Örlander ovat Helsingissä ja majoittuvat puutalossa sijaitsevassa yhteisössä Kumpulassa. Nelivuotiaat Iik ja Moritz tulevat ovelle vastaan leirikonkareita hekin. Iik on hänen itsensä keksimä nimi, jolla kaikki häntä nyt kutsuvat.

Porukka haluaa jatkaa heimoelämää, ja se etsii heimoonsa lisää aikuisia ja lapsia sekä paikkaa, johon asettua.

Kolme aikuista ja kaksi lasta on liian vähän heimoksi. Haluamme ympärillemme enemmän ihmisiä, Johan sanoo.

Hän kertoo halunneensa pitkään elää alkuperäiskansojen tyyliin. Kun hänestä tuli isä, tarve elää heimossa yhdessä muiden kanssa voimistui entisestään.

Iik seurasi aikuisia ja oppi näkemästään.

Iik seurasi aikuisia ja oppi näkemästään.

Kaupungissakin heimo noudattaa paleoruokavaliota, joka jäljittelee kivikautisten metsästäjäkeräilijöiden oletettua ruokavaliota. Siinä suositaan prosessoimattomia tuotteita ja vältetään esimerkiksi viljoja ja sokeria.

Heimoelämä puutaloyhteisössä tuntuu metsäelämän jälkeen vain kohtuulliselta kompromissilta. Kun kaikki ovat muualla töissä, yhteiset tavoitteet ja niiden mukaan eläminen unohtuvat.

Kesällä 2013 he olivat järjestämässä Ruotsissa kuukauden mittaista metsäleiriä ja suunnittelevat nyt Suomeen vastaavaa.

Eräopasleiri pidettiin Yhdysvalloissa lähellä Kanadan rajaa. Ilmasto tuolla alueella on samankaltainen kuin Suomessa. Leiripaikan vieressä oli järvi, jonka kirkasta vettä pystyi juomaan ja jossa leiriläiset kulkivat kanooteilla. Rannalla oli asunnoiksi useita wigwameja.

Talveksi leiri muutti kukkuloiden toiselle puolelle tuulensuojaan luonnonmateriaaleista esihistorialliseen tyyliin tehtyihin talvimajoihin. Talvella he tekivät myös lumimajoja asumuksikseen.

Jokaisella oli vessana oma alue metsässä noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä leiristä. Kun he kävivät samassa paikassa koko vuoden, paikkaan syntyi yhteys.

Johan on Iikin isä ja Sabrina Moritzin äiti. Annikalla ei ole omia lapsia, mutta hän on sosiaalinen vanhempi molemmille lapsille:

Lapset voivat turvata minuun ihan niin kuin biologisiin vanhempiinsa. Näin vastuu lapsista jakaantuu useammalle ihmiselle kuin ydinperheissä, joissa ehkä vain yksi aikuinen huolehtii lapsista.

Sabrina Blaesing teki käyttöesineitä savesta.

Sabrina Blaesing teki käyttöesineitä savesta.

Sabrina kertoo, että paluu sivistyksen pariin on ollut haastavaa:

Minulle on jo selvää, että haluan elää heimoelämää, joten kaupunkielämän kaikista piirteistä en pidä. Tämä ei ole lapsille hyvä ympäristö.

Hänestä kaupungissa on liikaa rajoja lapsille. Koko ajan pitää tarkkailla, etteivät lapset vaikkapa riko mitään, eivätkä he siksi voi rauhassa tutkia ympäristöään.

Leirillä kaikenikäiset lapset toimivat yhdessä, eikä heitä jaettu ikäryhmiin niin kuin päiväkodissa tai koulussa.

Eri-ikäisillä lapsilla on erilaiset tarpeet, eikä kilpailua siksi syntynyt, Johan sanoo.

Aikuisten ja lasten välille tulee usein valtakiistoja, jotka normaalisti päättyvät niin, että vanhempi päättää. Heimossa eletään niin, että lapsetkin saavat päättää omista asioistaan. Kun pitää tehdä isoja päätöksiä, porukka kokoontuu rinkiin, jossa lapsikin kuulee useita näkökulmia päätöksen perusteluiksi.

Mitä sitten, kun Iikin ja Moritzin pitää mennä kouluun?

Selviä suunnitelmia aikuisilla ei vielä ole.

Suomessa olisi mahdollisuus kotikouluun, ja se on yksi syy, miksi olemme täällä.

Saksassa kotikoulua ei ole mahdollista käydä, mutta siellä on paljon erilaisia yksityiskouluja, joista ehkä voisi löytyä sopiva.

Annika Mersmann vietti leirillä paljon aikaa tarkkaillen lasten tekemisiä.

Annika Mersmann vietti leirillä paljon aikaa tarkkaillen lasten tekemisiä.

Koulussa opetetaan monia asioita, jotka eivät ole niin tärkeitä oman itsen oppimisen kannalta, vaan niitä opetetaan, jotta systeemi toimisi mahdollisimman hyvin, Johan sanoo.

Metsävuoden aikana lapset oppivat monenlaista. Heillä oli yhteinen leiritulipaikka, jossa he tekivät itse ruokaa. He seurasivat aikuisten toimia ja jäljittelivät heitä. Isommat opettelivat metsästystäkin. Silloin vasta kolmevuotias Iik opetteli leikkaamaan kyntensä puukolla.

Sabrinasta heimon lapset eivät pelkää luontoa niin kuin monet ikäisensä. He ovat metsässä myös oppineet luottamaan itseensä ja toisiinsa.

www.teachingdrum.org

www.wildmoon.eu

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »