Siirry sisältöön
Perhe

Kun vanhempi on julkkis

29.09.2014 Paula Posti Suomen Kuvapalvelu/Jorma Marstio ja Tero Sundberg

Onko vanhemman julkinen tunnettuus lapselle taakka vai ylpeyden tai ylimielisyyden aihe? Miten julkkisvanhemman lapsi haluaisi tulla kohdelluksi?

Näihin kysymyksiin oli vaikea löytää julkkisvanhempien lapsia vastaamaan. Osa kieltäytyi kohteliaasti ja vielä suurempi osa jätti kokonaan vastaamatta. Ilmeisesti ”julkkis” on jo sanana niin epämiellyttävä, että se karkottaa tehokkaasti asianosaiset.

Se nostaa karvat pystyyn, kuten eräs tunnettu näyttelijä asian ilmaisi.

Osa ihmisistä joutuu julkisuuteen tahtomattaan. Joidenkin työ on julkista, joten tunnettuus seuraa työn tekemisen myötä. Julkinen näkyvyys on usein myös tarpeellista, jopa välttämätöntä, jotta töitä riittäisi.

Toisaalta media voi nostaa jalustalle taiteellisesti tai tieteellisesti ansioituneen ihmisen, jolloin hänestä tulee ihailun tai ihmetyksen kohde.

Isossa kaupungissa julkisuus on toisenlaista kuin pienessä. Suurella paikkakunnalla voi sulautua tavallisten joukkoon ja huomion kohteena olevia on yleensä useampia. Pienellä paikkakunnalla voi joutua tai päästä pienestäkin syystä julkkiksen rooliin, josta saattaa olla vaikea irrottautua.

Mutta julkkisvanhemman lapsi joutuu huomion kohteeksi tahtomattaan.

Erilaisuus kiinnostaa

Saska Saarikoski oli jo kouluaikanaan tunnettu. Hänen tiedettiin olevan huippulahjakkaan runoilijan ja kulttuuripersoonan Pentti Saarikosken poika.

”Lainavaloissa paistatteleminen ilman mitään omaa ansiota ei ole eduksi", Saska Saarikoski pohtii. Kuva Jorma Marstio

”Lainavaloissa paistatteleminen ilman mitään omaa ansiota ei ole eduksi”, Saska Saarikoski pohtii. Kuva Jorma Marstio

Kaverit tiesivät tai heidän vanhempansa tunsivat ja valistivat lapsiaan. Isää pidettiin erityisen maineikkaana tai ehkä pahamaineisena. Minuun kohdistui ylimääräistä kiinnostusta ja mielenkiintoa, kertoo Saska Saarikoski, joka on tehnyt kolmekymmentä vuotta toimittajan työtä Ylioppilaslehdessä ja Helsingin Sanomissa.

Pentti Saarikosken ajan veivät työ, vaihtuvat ihmissuhteet ja alkoholi, joten hän ei juuri ehtinyt tavata poikaansa saati opastaa, miten julkisuuden kanssa pärjää.

Paljon auttoi se, että Käpylän Yhtenäiskoulu oli kulttuuriväen perustama koulu, jossa oli muitakin kirjailijoiden lapsia.

Olin hyvä oppilas, mutta kaunokirjallisuus ja runous eivät kiinnostaneet mitenkään erityisesti. Koulussa opettajat eivät onneksi kiinnittäneet kirjoitteluuni mitään erityishuomiota, joten sain löytää omat tapani kirjoittamiseen.

Pari vuotta sitten Saska Saarikoski julkaisi isästään kertovan kirjan Sanojen alamainen ja vuosi sitten lastenkirjan Meidän isä on hammaspeikko.

Voi olla, että olisin kirjoittanut kaunokirjallisuutta nuorempanakin, ellei isä olisi ollut tunnettu kirjailija. Totta kai minua on pelottanut vertailu isään. Tässä iässä semmoisesta ei kuitenkaan jaksa välittää. Teen mitä teen, enkä paljon piittaa, mitä muut sanovat.

Jos vanhempi on poikkeuksellisen lahjakas kirjallisesti, musiikillisesti tai vaikkapa liikunnallisesti, ympäristöä tietysti kiinnostaa, periytyykö lahjakkuus lapsille. Alkuun kiinnostus voi olla positiivisen odottavaa, mutta jos vuodet kuluvat ilman, että lapsesta tulee mitään erityisen merkittävää, odotuksista voi tulla taakka. Ihmiselle sellainen voi olla murskaavaa, mistä on historiassa vaikka kuinka paljon esimerkkejä, sanoo Saarikoski.

”Jos jotakin ikävää tulee mediassa esille, siitä pitää keskustella lasten kanssa", Mandi Mali toteaa. Kuva Tero Sundberg.

”Jos jotakin ikävää tulee mediassa esille, siitä pitää keskustella lasten kanssa”, Mandi Mali toteaa. Kuva Tero Sundberg.

Kun forssalaisen Turkka Malin tytär Mandi Mali oli koulussa, hänen oletettiin osaavan soittaa, koska isä on paitsi tuottelias sanoittaja ja esiintyvä muusikko myös musiikinopettaja.

Myös opettajankoulutuslaitoksella kummasteltiin, kun en osaa soittaa pianoa. Meillä ei kotona painostettu mihinkään: sain harrastaa, mitä halusin. Laulamisesta olen aina pitänyt, mutta en ollut kiinnostunut soittamisesta, vaikka isä olisi kyllä halutessani opettanut, kertoo espoolainen luokanopettaja Mandi Mali.

Vanhemman valossa vai varjossa?

Vanhempien julkisuus voi avata ovia. Siitä on sekä etua että haittaa, riippuu ihmisestä. Eri ihmiset kokevat asian eri tavalla, kertoo Saarikoski ja sanoo keskustelleensa asiasta muiden tunnettujen vanhempien lasten kanssa.

Ainakin yhden harmittavan tapauksen muistan. Se oli vuonna 1979. Kun menin välitunnilla kavereitten kanssa kioskille ostamaan karkkia, silmille tulivat lööpit, joissa kerrottiin, että Pentti Saarikoski oli ollut niin humalassa, että oli sammunut lavalle kirjallisuustapahtumassa Tukholmassa. Se tuntui tietysti ikävältä, mutta kaverit eivät siihen puuttuneet enkä muista, että asiaa olisi mitenkään käsitelty kotonakaan, muistelee Saarikoski.

Jos vanhempi saa kielteistä julkisuutta, lapsen asema kaveripiirissä ja ihmissuhdetaidot vaikuttavat siihen, miten hän pärjää. Pidetyn ihmisen mieltä ei haluta pahoittaa ja verbaalisesti lahjakas kykenee pitämään puolensa.

Toisaalta tunnettu, hyvän julkisuuskuvan rakentanut vanhempi ja hänen jälkikasvunsa voivat saada erinomaisen hyvää kohtelua. Tunnettu sukunimi voi herättää positiivisia mielikuvia ja toimia pääsylippuna ammatteihin ja työpaikkoihin.

Lainavaloissa paistatteleminen ilman mitään omaa ansiota ei ole eduksi.

Suhteet ja tunnettuus vaikuttavat monissa tilanteissa, mutta ne voivat vaikuttaa myös päinvastaisesti: voi syntyä kielteisiäkin mielikuvia ja/tai kateutta. Ilkeämielinen saattaa ajatella, että julkkisvanhemman lapsi saa työpaikan tai apurahan vanhempansa ansiosta, vaikka me kaikkihan haluamme tulla kohdatuksi ilman olettamuksia.

Mandi Mali kertoo halunneensa aina opettajaksi.

Kun pyrin opettajankoulutuslaitokseen, pärjäsin pääsykoetehtävissä ja tulin valituksi, mutta sitten viimeisenä kysymyksenä ikään kuin small talkina haastattelija tiedusteli, onko Turkka Mali isäni. Se jäi vaivaamaan.

Mali on erikoinen ja harvinainen nimi, joten minut yhdistetään helposti Turkkaan. Työelämässä on kysytty, onko Turkka sukulainen ja nimikirjoituksia on pyydetty. Näistä minulle tulee aina hiukan vaivautunut olo. En halua elää isän siivellä, sanoo Mandi Mali.

Turvaa tavallinen lapsuus

Forssa on pieni, nykyään noin 18 000 asukkaan kaupunki. Siellä kaikki tiesivät ja tunsivat Turkka Malin ja tuntevat edelleen.

Me olimme silmälläpidon alaisina. Jotkut lapset kuvittelivat, että meidän elämä on jotakin erityistä. Että olemme hirveän rikkaita ja meillä on hieno talo.

Olen saanut elää ihan tavallista ja hyvin onnellista lapsuutta. Tunnetusta isästä ei tehty kotona mitään numeroa, eikä julkisuutta nostettu kartalle. Sai vähitellen itse oivaltaa, että isä on julkinen henkilö, kuvailee Mali.

Ensimmäisinä kouluvuosina opettaja kysyi, mitä vanhemmat tekevät, johon Mandi vastasi, että isä on vaan kotona ja kuuntelee musiikkia.

On tärkeää, että lapsi saa elää mahdollisimman tavallista arkea. Eikä sillä saa olla merkitystä, mitä vanhemmat tekevät tai mitä ovat. Vanhempien tausta ei saa vaikuttaa lapsen kohteluun, sanoo Mali.

Tavallista elämää peräänkuuluttaa myös Saarikoski, joka on pitänyt omat lapsensa poissa salamavaloista ja kaukana juorutoimittajien kysymyksistä.

Jos lähipiiri pitää meteliä ja korostaa lapsen erityisyyttä, siitä voi seurata turhia paineita ja se voi olla tuhoisaa.

Lainavaloissa paistatteleminen ilman mitään omaa ansiota ei ole eduksi. Julkisuus ei voi tuoda mitään hyvää etenkään nuorille, jotka saattavat myöhemmin katua sanomisiaan, toteaa Saarikoski.

Jos jotakin ikävää tulee mediassa esille, siitä pitää keskustella lasten kanssa.

Julkisuus on nykyään raaempaa kuin pari vuosikymmentä sitten. Verkkojulkaisut lisääntyvät koko ajan ilman julkaisemisen ja toimittamisen sääntöjä, faktojen tarkistamisen mahdollisuutta. Sitä paitsi netti säilyttää kaiken, joten sieltä löytää muutamalla klikkauksella vuosien takaiset jutut ja kuvat.

Media tarvitsee julkkiksia, joiden elämästä voi rakentaa tunteellista draamaa. Tämä myydään yleisölle ja sen jälkeen yleisö mainostajille.

Lapsille pitää taata kasvurauha, muistuttaa Saarikoski.

Luonnollisesti yhden perheenjäsenen tunnettuus vaikuttaa koko perheen elämään. Jos jotakin ikävää tulee mediassa esille, siitä pitää keskustella lasten kanssa. Kertoa avoimesti, mistä on kysymys, kehottaa Mali.

 

Kerro lapsille työstäsi

Mitä tästä tuumaa psykologi?

Lapset ovat kiinnostuneita vanhempiensa työstä, joten työn eri puolista kannattaa keskustella kotona, mutta lapsen ajattelun kehitys huomioon ottaen. Lapselta voi kysyä suoraan, mitä hän ajattelee vanhemman työstä tai miltä hänestä tuntuu, jos vanhemman kasvot näkyvät lehdissä, ehdottaa psykologian tohtori Tuija Vasikkaniemi, joka toimii opetuksen kehittämispäällikkönä Seinäjoen Ammattikorkeakoulussa.

Hän on väitöstutkimuksessaan selvittänyt vanhempien työn myönteisten ja kielteisten kokemusten yhteyttä lasten hyvinvointiin.

Vanhempien työ, työn siirräntä kotiin ja lasten hyvinvointi Kohtaamisia tuulikaapissa -tutkimuksen mukaan vanhemmat puhuvat niukasti työstään lapsille. Vanhempien työstä tulevat kielteiset tunteet ovat yhteydessä lapsen lisääntyneeseen ahdistuneisuuteen ja ärtyneisyyteen.

Lisäksi on syytä pitää mielessä, että tunteiden siirräntä lapselle tapahtuu nopeasti ja välittömästi työpäivän jälkeen jo tuulikaapissa. Siksi on tärkeää, että vanhemmat kertovat lapsilleen näiden iän huomioonottaen, jos työssä on hankaluuksia.

Työhön liittyvän harmituksen voi tuoda esille, mutta kaikkia työongelmia ei pidä kaataa lapsen päälle ja hänen kannettavakseen. Tärkeää on sen sijaan kertoa lapselle, ettei vanhemman paha mieli johdu lapsesta.

Lapsilla on taipumus peittää tunteitaan ja olla kertomatta omia huoliaan, jos he huomaavat, että vanhempi on ärtynyt tai väsynyt työstään. Tunteiden säätely on hyvä asia, mutta ei ole hyväksi, jos lapsi joutuu jatkuvasti panttaamaan tunteitaan ja vetäytymään kontaktista vanhemman kanssa, ettei olisi häiriöksi. Se kuormittaa. Paljon riippuu kuitenkin lapsen persoonallisuudesta: jotkut kestävät paremmin paineita kuin toiset.

On myös hyvä muistaa, että vanhemman työhön liittyvät myönteiset tunteet ovat tutkimuksen mukaan myönteisessä yhteydessä lapsen itsearvostukseen.

Lapset voivat myös tuntea ylpeyttä vanhempien ammatista, jos vanhemmat itsekin pitävät työstään, toteaa Vasikkaniemi.

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »