Hyppää sisältöön

”Jokaisella on lupa laulaa ja leikkiä”

Kolmipäiväinen Pori Jazz Kids Festival käynnistyy jo kymmenennen kerran heinäkuussa. ”Juhlavuoden ohjelma sopii kaikenikäisille”, sanoo tapahtuman äiti Bianca Morales.
Julkaistu
Teksti Anne Tarsalainen
Kuvat Mikko Kauppinen
”Jokaisella on lupa laulaa ja leikkiä”

Viime kesän Pori Jazz Kids Festival houkutteli paikalle oikukkaasta säästä huolimatta noin 29 000 ihmistä. Tuottaja Bianca Morales on enemmän kuin tyytyväinen tapahtuman suosioon. Hyväksi havaittu ohjelmakonsepti tarjoaa tänäkin kesänä runsaasti ohjelmaa ja tekemistä koko perheelle. Kesän 2014 teema on Yhdessä X 10. Tarjolla on yli 50 maksutonta tapahtumaa, joista vain konservatorion musiikkipajoihin vaaditaan ennakkoilmoittautumista.

Kymmenennen Kids-kesän suunnittelu aloitettiin reilut pari vuotta sitten, koska suositut artistit täytyy varata ajoissa.

– Missio pysyy vuodesta toiseen samana. Tarjoamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden musisointiin yhdessä alan ammattilaisten kanssa rennossa ilmapiirissä, Morales kertoo.

Kidsien ensimmäinen Pori Jazz Young Star 2006 Anttu Koistinen sähkökanteleineen palaa konsertoimaan Poriin. Hän vetää myös sävellys- ja jammailupajoja kanteleella.

Napero- ja vauvamuskareihin ovat tervetulleita isovanhemmatkin.

Kirjurinluodon musiikkipajoihin saa osallistua, vaikka ei omaisikaan aiempaa laulu- tai soittokokemusta. Pajoissa sävelletään kanteleella, harjoitellaan marssibändikuvioita, klovneriaa ja askarrellaan. Marching Band -pajoihin osallistuvien toivotaan tuovan omat marssiyhtyeeseen soveltuvat puhallin- tai lyömäsoittimet mukanaan.

– Jaamme pajoissa päivittäin myös rajallisen määrän rytmikapuloita sekä kazoo-soittimia, joten ei haittaa, jos oma soitin jää kotiin.

Musiikin eheyttävä voima

Festivaali tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa: uusin yhteistyökumppani on Lastensuojelun Keskusliiton alaisuudessa toimiva Emma & Elias -ohjelma.

– Yhteistyössä voimme tarjota lapsille ja perheille hienon musiikkitapahtuman, johon kaikilla on vapaa pääsy. Festareille nousee Emma & Elias -teltta, jossa on jaossa tietoa järjestöjen tarjoamasta tuesta lapsille ja perheille. Tarjolla on myös musiikkiaiheista askartelua Porin taidekoulun johdolla, selvittää ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist Keskusliitosta.

Emma & Elias kokoaa yhteen järjestöjen projekteja, joilla tuetaan lasten ja heidän perheidensä hyvinvointia. Ohjelman avulla pyritään parantamaan yläkouluikäisten ja sitä nuorempien lasten kasvuolosuhteita.

Kids Festival tukee iloisella ja ammattitaitoisella panostuksellaan lasten ja nuorten henkistä hyvinvointia. Musiikki toimii tunteiden tulkkina sekä auttaa lasta ja nuorta ilmaisemaan syvimpiä tuntojaan.

– On tärkeää, että jokainen halukas pääsee musisoimaan. Mitään ei tarvitse osata ennalta, vakuuttaa Bianca Morales.

Kids-tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden iloiseen yhdessäoloon koko perheelle:

Satu Sopanen & Tuttiorkesteri vetää kaksikielisen yhteislaulutuokion 15.7 klo 16. Silloin ihan kaikki pääsevät varmasti laulamaan!

Tsekkaa koko ohjelmisto: https://porijazz.fi/fi/kids

Isän jalanjäljillä

Suomalainen musiikkimaailma on paljosta kiitollinen edesmenneelle kuubalaiselle Miguel Moralesille, jonka musiikon geenit siirtyivät Bianca-tyttärelle. Ammattimuusikon uralla tarvittavan sisun tyttö peri äidiltään, Gretel Falkilta, joka kasvoi yhdeksänlapsisessa perheessä.

– Isä muutti Havannasta ennen Fidel Castron vallankumousta New Yorkiin, jossa esiintyi monissa nimekkäissä bändeissä. Hän oli mukana mm. Los Paraguayos -yhtyeessä ja Perez Pradonorkesterissa. Pohjoismaihin suuntautuneella kiertueella hän tapasi suomenruotsalaisen äitini, jonka kanssa asettui Helsingin Kruununhakaan.

Bianca sai kuunnella isän laulua ja laulaa yhdessä tämän kanssa.

– Tunnistan itsessäni isän perimän. Kuubalaiset ovat leikkiviä ja laulavia lapsia, joilla on hymy herkässä.

Isä muutti Ruotsiin Biancan ollessa alle kouluikäinen. Hän menehtyi viime vuonna.

Lapsena Bianca lauloi pihakeinussa ja porraskäytävissä, kavereiden kanssa ja yksin ollessaan.

– Naapurit vain totesivat, että siellä se Bianca taas laulaa.

Tytön eno oli innokas Elvis Presley -fani, jolla oli kaikki tämän albumit.

– Kuuntelimme yhdessä Elvistä, jonka musiikista sain varmasti myös vaikutteita.

Kun Bianca oli 14-vuotias, totesi hänen luokkakaverinsa äiti, että tyttö sopisi Kauniaisten Grani Big Bandin solistiksi.

– Kävelin polvet tutisten Työväentalolle, jonka pihalle asti raikui upea musiikki. Kapellimestari Sven Nygård lauloi minulle malliksi Dinah-kappaleen, joka minun piti laulaa perässä. Seuraavana päivänä hän soitti ja kertoi, että olen orkesterin uusi solisti.

Bianca Morales on kiitollinen, että on saanut olla tekemisissä vahvojen ammattilaisten kanssa uransa alusta asti. Big Bandin soittajat tukivat nuorta laulajaa ja auttoivat tätä löytämään oman tyylinsä. Biancan ensimmäiselle singlelle vuonna 1981 tallentuivat muun muassa Louis Armstrongin Dinah sekä sekä Elvis Presleyn I can’t Help Falling in Love juuri Big Bandin säestyksellä.

Läpimurto suuren yleisön tietoisuuteen tapahtui vuonna 1984. Morales voitti Kevään Sävel -kilpailun Our Party -kappaleella, jonka hän oli kirjoittanut yhdessä F.F. (Fast Forward) -yhtyeen keulahahmon ”Right Hand” Hännisen kanssa.

– Järjestämme 30-vuotistaiteilijajuhlani kunniaksi uuden F.F.-bändin kanssa konsertin Espoon Sellosalissa lokakuussa.

Kevään Sävelen jälkeen Morales liittyi Soolo ry:n jäseneksi, jossa hän tutustui legendaariseen Ragni Malmsteniin. Tällöin tuli ilmi, että Suomessa ei ole tarjolla musiikkibisneskoulutusta, jota varsinkin aloittelevat muusikot tarvitsevat.

Vuonna 1995 Soolon puheenjohtaja Ilkka Lipsanen, siis Danny,pyysi Moralesia kirjoittamaan käsikirjan musiikkibisneksestä. Yhdessä Merja Partasen kanssa syntyikin teos nimeltä Solistin Käsikirja (nyk. Musiikkia & Menestystä).

Moralesia ja Partasta pyydettiin laatimaan opetussuunnitelma ensimmäiseen artistikoulutukseen, joka järjestettiin Tornion ammattiopistossa vuonna 1995. He järjestivät saman koulutuksen seuraavana vuonna myös Ikaalisten aikuiskoulutuskeskuksessa.

– Viihde- ja kulttuuribisnes -koulutusta olemme järjestäneet vuodesta 1999 alkaen nykyisin Omnian aikuisopistona tunnetussa oppilaitoksessa Espoossa, jossa toimin itsekin kouluttajana. Autan mielelläni uusia tulokkaita onnistumaan alalla.