Siirry sisältöön
Kasvu

Muualle kouluun

13.03.2014 Sirpa Palokari Marja Seppälä

Noora Päivinen muutti kotoa erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. Eniten Noora on nauttinut vapaudentunteesta.

Noora Päivinen muutti kotoa erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. Eniten Noora on nauttinut vapaudentunteesta.

Noora Päivinen muutti kotoa erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. Yksin asuen lukion tiukoista vaatimuksista selviäminen on edellyttänyt paljon itsenäisyyttä ja työtä. Eniten Noora on nauttinut mahtavasta vapaudentunteesta.

Kun anjalankoskelainen Noora Päivinen alkoi 16-vuotiaana suunnitella lähtevänsä lukioon toiselle paikkakunnalle, vanhemmat eivät heti hurranneet.

Etenkin äiti epäili, voisinko asua yksin. Hain silti Lahteen Tiirismaan musiikkilukioon ja kun olin jo päässyt sinne, äiti empi edelleen, Noora muistelee yli kahden vuoden takaisia keskusteluja.

Into musiikillisten lukio-opintojen äärelle oli niin kova, että lopulta äitikin heltyi. Jo hyvissä ajoin ennen lukion alkua perhe ryhtyi etsimään asuntoa Lahdesta.

Perheeni osti yksiön aivan koulun läheltä, sillä äiti piti parempana, että asun omassa rauhassani.

Tiirismaan musiikkilukio osoittautui maineensa arvoiseksi, sieltä löytyi paljon hengenheimolaisia ja ympäristö tarjosi uusia ja jänniä kokemuksia. Noora oli innoissaan uudesta elämäntilanteestaan.

Perheeni asuu aika syrjässä ja siksi olin aina haaveillut kaupungissa asumisesta. Lahti tuntui aluksi isolta, ja nautin kaupungissa olemisesta, enkä voi sanoa ikävöineeni kotiin. Onhan se todella kivaa, kun saa asua yksin on oma rauha eikä kukaan ole vahtimassa.

Ensimmäisen lukiovuoden syksyllä Noora huomasi, ettei yksinasuminen aivan mutkatonta ole, sillä vastuu ajankäytöstä ja arjen rutiineista vaatii energiaa.

Aikaa menee paljon, kun koulun lisäksi on huolehdittava ruuanlaitosta ja siivouksesta. Ensimmäisenä vuonna minulla oli vaikeuksia opiskella. Kun keskiarvoni oli yläasteella yli yhdeksän, lukion ekalla se laski vähän yli seitsemään. Nyt kun kaikki sujuu paremmin, olen saanut keskiarvon nousemaan yli kahdeksaan.

Rahan kanssa Noora on selvinnyt hyvin, vaikka myöntää ensimmäisenä vuonna toisinaan innostuneensa shoppailemaan liikaa.

Olen kyllä aika kova tuhlailemaan, hän kuittaa itsekriittisesti, mutta toteaa, että on ollut myös melko hyvä laittamaan rahaa jemmaan.

Olen ollut pienestä pitäen aika säästeliäs ja ollut kesätöissä. Nykyisin minulta ei oikeastaan mene rahaa kuin ruokaan, sillä vanhemmat huolehtivat asunnon yhtiövastikkeesta.

Musiikki on todellakin Nooran juttun. Hän on laulaja, mutta soittaa myös pianoa, jota on laulun ohella harrastanut kolme viime vuotta.

Musiikkilukioon hän sai kipinän jo ala-asteella, kun musikaalinen luokanopettaja vinkkasi, että Lahdessa on lähin musiikkiin erikoistunut lukio.

Musiikkilukiossa Nooran pääaine on laulu. Koulun pakollisten musiikkikurssien lisäksi hän kuuluu kahteen lauluyhtyeeseen, kuoroon ja käy laulutunneilla Päijät-Hämeen konservatoriossa.

Nautin kaupungissa olemisesta, enkä voi sanoa ikävöineeni kotiin.

Noora on saanut koulusta hyviä kavereita, mutta yhdessäoloon ei kovin paljon jää aikaa, sillä illat ovat täynnä ohjelmaa. Bilettäminen tai kaupungilla hilluminen eivät kiinnosta. Noora toteaa, ettei ole koskaan ollut mikään rellestäjä.

Käyn konsalla kolmena iltana viikossa, joten vain yksi ilta on vapaa, sillä aina perjantaina lähden viikonlopuksi kotiin. Joskus vanhemmat, pikkusisko ja jopa kissa ja koira tulevat luokseni viettämään viikonloppua ja nauttimaan kaupungissa olosta.

Koulun oman orkesterin ja kuoron tahdittama musikaali oli viime vuonna Pimeä metsä, jota myös Nooran perhe tuli katsomaan. Upean musikaalin näkeminen oli äidille lopullinen todiste siitä, että Noora kannatti päästää erikoislukioon.

Tänä kesänä Noora työskenteli Kouvolan kaupungilla siivousapulaisena, suoritti ajokortin ja luki kaiken ohessa vielä tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Hän aikoo kirjoittaa osan aineista jo tänä syksynä.

Joudun lukemaan, sillä haluan selvitä kirjoituksista kunnolla.

Kesäloman jälkeen Lahteen palasi yksinasumisen konkari. Nyt kun arki rullaa jo rutiinilla, opiskeluun ja musiikkiin voi keskittyä kevein mielin.

Jatko-opinnot ja koko tulevaisuus näyttää valoisalta, mutta suunnitelmat ovat vielä avoinna. Kotiin hän tuskin palaa asumaan.

Olisi ihanaa mennä opiskelemaan musiikkia! Olen ajatellut, että jos pääsen Helsinkiin opiskelemaan, saattaisin kulkea sinne vaikka nykyisestä asunnostani Lahdesta junalla.

Moni ala-ikäisen lapsensa kotoa päästänyt vanhempi jakaa Nooran äidin Pia Päivisen ajatuksia.

Aluksi ajattelimme, että omalla paikkakunnalla olevassa lukiossa voisi keskittyä vain koulunkäyntiin. Pohdimme, miten Noora vieraalla paikkakunnalla vieraassa ympäristössä kaikkien uusien asioiden ja ihmisten kanssa jaksaa. Tai miten esimerkiksi ruokapuoli sujuu, ettei hän vain alkaisi syödä pelkää pikaruokaa, Pia Päivinen muistelee.

Ennen Lahteen musiikkilukioon hakemistaan Noora suunnitteli Helsingin Sibelius-lukioon menoa, mutta sen vanhemmat stoppasivat oitis.

Helsinkiä pidimme liian isona paikkana 16-vuotiaalle.

Kun Lahteen muutto oli sovittu, perhe kävi tutustumassa kouluun ja ryhtyi etsimään asuntoa.

Vanhemmat eivät halunneet, että Noora menisi opiskelija-asuntoon, jossa ei välttämättä ole takeita rauhalle ja soitto- ja lauluharjoittelukin saattaisi olla hankalaa. Toisaalta äiti ehti murehtia sitä, liekö Nooralla iltaisin yksinäistä yksiössään.

Nyt Pia jo hymyilee parin vuoden takaisille peloilleen.

Noora on kasvanut tänä aikana valtavasti henkisesti ja aikuistunut.

Pia muistuttaa, että monet erikoislukiot edellyttävät nuorelta paljon sitoutumista vapaa-aikoina. Esimerkiksi musiikkilukiossa tehdään perusopiskelun ohella valtavasti musiikkiin liittyvä asioita, joihin kuluu iltoja ja jopa viikonloppuja.

Koulun lisäksi on huolehdittava itse ruuanlaitosta ja siivouksesta.

Hän pitää tärkeimpänä asiana nuoren ja vanhempien vahvaa ja luottamuksellista suhdetta. Arjen pärjäämistä on pohdittava etukäteen yhdessä ja sovittava, että pulmista kerrotaan avoimesti.

Kotoa pois päästäminen riippuu eniten siitä, millainen nuori on luonteeltaan. Kaikille itsenäistyminen liian nuorena ei sovi.

Nooralla on pikkusisko sekä kaksi veljeä. Piasta Noora on sisaruksista ehdottomasti se, jolta näin nuorena yksin asuminen sujuu parhaiten.

Piasta on mukavaa, että kotoa muuton jälkeen Noora on alkanut arvostaa kodin mukavuuksia aivan eri tavalla kuin aiemmin.

Kun hän siellä Lahdessa hoitelee kaikki asiansa ruunalaitosta lähtien itsekseen, kotona hän nauttii, kun teen hänelle lauantai-aamuina aamupalan valmiiksi.

Jätä kotiovi raolleen!

Päästänkö lapseni menemään vai pakotanko käymään koulun kotoa? Asia on yhä ajankohtaisempi, sillä opiskelijoita houkuttelevia erikoislukioita syntyy vauhdilla. Myöntymiseen päädytään kannustavin ajatuksin: ”Hyvä kun on halua itsenäistyä. Kun on noin suuri into, antaa mennä.”

Ala-ikäisen lapsen maailmalle päästäminen on silti aluksi stressi koko perheelle.

Vaikka Nooran kaltaisia hienoja itsenäistymistarinoita on kosolti, löytyy myös toisenlaisia esimerkkejä. Nuori saattaa yliarvioida kykynsä hehkuttaen itselleen yksin asumisen iloja, vaikka arjen vastuut ovat vielä hakusessa. Hän ei välttämättä ymmärrä, miten pitää sietää yksinäisyyttä, kun perhe ei enää iltaisin puuhaa naapurihuoneessa eikä kavereiden kanssa voi jatkuvasti viettää aikaa.

Yksin muuttavalla nuorella on oltava ajankäytön kuten nukkumisen ja aamuheräämisen kuviot hallussa. Tietokone on osattava laittaa ajoissa kiinni, vaikkei kukaan ole patistamassa.

Keväällä Yle Teemalta tulleessa, loistavassa dokumenttisarjassa Tunne minut sijaiskodissa elänyt Janette kertoi valmentautumisestaan kotoa poismuuttoon. Häneltä edellytettiin koeaikaa, jolloin hän harjoitteli elämänhallintataitojaan, opetteli muun muassa valmistamaan arkiruokia. Hänen sijaisvanhempansa vaikuttivat paitsi ammattitaitoisilta myös rakastavilta. He halusivat varmistaa, ettei Janetten kohtaama maailma tuntuisi liian karulta.

Minullakin on äitinä kokemus ala-ikäisen lapsen päästämisestä ”liian aikaisin” itsenäistymään. Fiksu ja sosiaalinen jälkikasvuni muutti kovalla innolla Savonlinnaan taidelukioon, jossa hommat eivät kuitenkaan menneet kuten Strömsössä.

Puolentoista vuoden jälkeen teimme yhteistuumin päätöksen kotiin paluusta. Se oli nuorelle kova paikka. Lukio tuli käytyä kunnialla kotipaikkakunnalla ja seuraava kotoa muutto näyttää kihelmöivän jo suunnitelmissa. Se sujuu varmasti paremmin edellisiä kokemuksia hyödyntäen.

Maailmalle lähteneelle nuorelle on jätettävä kotiovi raolleen. Ja jos ongelmia ilmaantuu, paras ratkaisu on palata pian takaisin. Vaikka paluu tekee kipeää ja jyystää nuoren itseluottamusta, viimekädessä se voi jopa pelastaa koko nuoren tulevaisuuden.

Itsenäisyyteen vielä kykenemätön nuori saattaa alkaa oirehtia hallitsematonta yksinelämäänsä muun muassa masennuksella tai syömishäiriöillä. Jos pinnan alla on kytenyt mielenterveysongelmia, turvaton ja kaoottinen elämäntilanne on niiden puhkeamiselle oiva maaperä.

Kurjaa oloaan nuori ryhtyy helposti ”hoitamaan” päihteillä, bilettämällä tai eristäytymällä. Ensimmäisenä kärsii koulunkäynti, puhumattakaan muista seurauksista. Ja mikä pahinta: vanhemmat saattavat olla asioiden kulusta täysin tietämättömiä.

Vaikka kotoa pois muuttanut alaikäinen on vanhempien kontolla, myös nuoria kalastelevien oppilaitosten on kannettava vastuunsa. Ala-ikäisiä ei saisi sijoittaa asumaan keskenään valvomattomaan opiskelijataloon.

Itsenäinenkin nuori tarvitsee kotiväen mukana oloa: säännöllisiä puheluja, vierailuja sekä opintoihin ja vapaa-aikaan liittyvää kiinnostusta. Miksei joskus kannattaisi kysäistä myös henkisestä jaksamisesta?

Normaalia huolenpitoa kuulee toisinaan pilkattavan hyysäämiseksi, vanha kansa muistelee, miten se 13-vuotiaana lähti eväsleipä repussa maantielle. Toki nykynuoria joissain asioissa passataan liikaakin, mutta suurin ongelma lienee huolenpidon puute.

Moni lapsi itsenäistyy nykyään pakon edessä vanhempien luodessa uraa ja rahaa tai taiteillessa omien päihde- tai mielenterveysongelmien tai parisuhdekiemuroiden kanssa. Välttämättömyydestä tehdään hyve: korostetaan lapsen itsenäisyyttä, vaikka todellinen syy voi olla aikuisen kyvyttömyys läsnäoloon.

Itsensä kanssa hyvin toimeentulevaksi ja pärjääväksi kasvaminen edellyttää vanhempien tukea usein jopa parikymppiseksi asti. Tai oikeastaan ollaksemme itsenäisiä meidän pitää saada olla läpi elämämme terveellä tavalla riippuvaisia. Vaivattomimmin itsenäistyvät ne nuoret, jotka ovat saaneet ensin riittävän kauan kasvaa turvassa ja tarvitsevina.

Sirpa Palokari

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »