Siirry sisältöön
Kasvu

Reiska Halonen ei luovuta

16.01.2015 Sirpa Palokari Reilika Landén

Reiska Halonen etsii aktiivisesti työtä.

Ammattikoulusta valmistunut Reiska Halonen, 25, on ollut viisi vuotta työttömänä. Elämä on epävarmaa ja köyhää, mutta periksi hän ei anna.

Reiska Halonen on luova ja vilkas nuori, jota kiinnostaa musiikki, teatteri, ihmiset ja elämän monenkirjavat ilmiöt. Työmarkkinoilla hänen persoonansa ei kuitenkaan tule näkyviin. Siellä hän on työnhakija numero se ja se.

Reiskalla on Ylä-Savon ammattiopistosta logistiikan perustutkinto, ja ammattinimikkeeltään hän on autonkuljettaja. Valmistumisen jälkeen hän on ollut pari kuukautta pätkätöissä jakeluautonkuljettajana ja varastotyöntekijänä, diskossa karaokejuontajana ja dj:nä, lapsenvahtina sekä päiväkodissa harjoittelijana. Lyhyet työjaksot ovat olleet hänestä mukavia, mutta niiden antama voima on kadonnut pitkän työttömyyden alle.

Olen ollut viisi vuotta työnhakijana ja lähettänyt 143 työhakemusta. Olen hakenut muun muassa kuorma-autonkuljettajaksi, jakeluautonkuljettajaksi, postille, henkilökohtaiseksi avustajaksi, päiväkotiin, mallikeikoille…. Mutta töitä ei ole löytynyt.

Miltä tuollainen tuntuu?

Tuota minulta ei ole ennen kysyttykään.

Joskus tuntuu, ettei mulle anneta sijaa, arpaa, osaa eikä paikkaa. Kysyn itseltäni, miksi muut saavat töitä, mutta mä en. Kaikilla kolmella veljelläkin on työpaikat.

Onko vika minussa?

Reiska ei ole ronkeli työn suhteen, hänelle kelpaisi mikä tahansa palkkatyö. Hän on laatinut itselleen kattavan cv:n, josta käy koulutuksen ja työkokemuksen ohella ilmi, että hän on räväkkä ja positiivinen, osaa työskennellä hyvin ryhmässä tai yksin, harrastaa lenkkeilyä, salia, musiikkia, kitaransoittoa ja talvella lätkää. Suosittelijoitakin löytyy.

Olen käynyt neljässä duunipaikassa työhaastattelussa, mutta jo keskustelun aikana huomannut, että suhtautuminen on nuiva, eikä paikka irtoa.

Hän on harmikseen todennut, etteivät työantajat kunnioita hakijoitaan sen vertaa, että ilmoittaisivat hylkäämisestä. Vaivalla ja suurella toivolla laaditut työhakemukset katoavat jonnekin avaruuteen, mikä kielii työnantajien ylimielisestä ja työttömien massaa halveksivasta käytöksestä.

Kun vastausta ei kuulu, ensimmäisenä mieleen tulee, mikä vika mussa on tai oliko cv:ssä jotain ongelmia tai menikö hakemus ylipäätään perille. Koska käytän kännykässä Prepaid-liittymää, mulla ei ole varaa soitella kaikkien hakemusten perään.

Miksi petitte?

Työttömyys kutistaa unelmia yksi kerrallaan: ei ole varaa asuntoon, huonekaluihin, liikkumiseen tai vaatteisiin. Työtön nuori ei myöskään ole siellä, missä muut, ja hän nukkuu, kun muut ovat valveilla.

Koska ei ole mitään, minkä takia pitäisi olla valmiudessa, valvon öisin ja touhuan kaikenlaista, esimerkiksi pelaan NHL:ää aamukolmeen ja herään sitten iltapäivällä neljältä.

Känkkäränkkäpuuskan tullessa ajattelen että työkkärit on syvältä.

Reiskan lapsuudenkoti sijaitsee Iisalmessa maaseudulla. Toive autoalan ammatista syntyi jo nuorena, kun sisarukset kaahailivat romuautoilla pitkin sänkipeltoja.

Pitkäaikaistyöttömäksi joutuminen on Reiskan mielestä petetyksi tulemista: yhteiskunta pettää lupauksensa osallisuudesta ja aikuiset pettävät jälkikasvulleen maalaamansa tulevaisuudenkuvat.

Jo pienenä ihmiselle annetaan mielikuva, että kunhan tulet isoksi ja hankit ammatin, työpaikka tulee automaattisesti.

Kun Reiska aloitti vuonna 2006 ammattiopinnot, varasto- ja kuljetusalalle luvattiin hyvin töitä, mikä osoittautui pettymykseksi hänen kohdallaan. Hän muutti Ouluun ja meni opiskelemaan puusepäksi.

Jätin sen kesken, kun käsi ei kestänyt. Siellä oltiin realistisia ja kerrottiin suoraan, ettei alalla ole juuri töitä tarjolla.

Kun Oulustakaan ei löytynyt töitä, Reiska muutti työttömäksi Lahteen.

Onko köyhyyteen totuttava?

Reiska tuntee köyhyyden nahoissaan, sillä hän on pyörittänyt vuosikaudet arkeaan pikkurahoilla.

Työttömyyskorvaus on 32,66 euroa viideltä päivältä viikossa. Asun neljän hengen soluasunnossa, josta maksan vuokraa 324 euroa, mutta siihen saan asumistukea. On elettävä tosi säästeliäästi, sillä rahaa jää käyttöön noin 300 euroa kuussa. Kaikki vaatteetkin ovat risoja, muttei ole varaa ostaa uusia, puhumattakaan matkustelusta.

Työpaikka helpottaisi myös kertynyttä velkakuormaa, koska silloin Reiska pääsisi velkajärjestelyyn.

Kaikki ylimääräinen kuten vaikkapa veronpalautukset on mennyt neljän vuoden ajan suoraan ulosottoon.

Olen köyhästä perheestä ja oppinut elämään vähällä.

Reiska ei voi enää olla mukana nuoruutensa lempiharrastuksessa jääkiekossa, sillä seurojen lisenssimaksut karsivat joukkueista köyhät pois. Joskus hän joutuu lainaamaan ruokarahaa kotoaan.

Se on noloa, sillä aikuisen pitäisi pystyä itse elättämään itsensä.

Reiska kertoo rahattomuuden tuomista harmeista maltillisesti, eikä hänen puheestaan kuulla valitusvirsi tai itsesääli.

Olen köyhästä perheestä ja oppinut elämään vähällä.

Saako lannistua?

Joutilaisuudesta Reiska on selvinnyt kehittämällä itselleen aktiviteetteja ja tutustumalla uusiin ihmisiin. Vieraaseen kaupunkiin Lahteen muutettuaan hän päätyi Seksuaalinen tasavertaisuus Setan paikallisyhdistykseen ja ryhtyi vetämään siellä nuorten ryhmää.

Työttömyys kulkee silti koko ajan rinnalla, se on kuin sota, jota vastaan on yksin taisteltava. Kestävyyttä on hankittava jatkuvalla itsensä tsemppaamisella.

Se tarkoittaa kokoaikaista aktiivista työnhakua, fyysisen kunnon ylläpitoa ja haastatteluihin valmistautumista, hän listaa työttömän työkunnon keskeiset elementit.

Reiska myöntää, että hänen vilkkaan olemuksensa ja nauravien kasvojensa takana lymyää toisinaan huoli ja murhe.

Känkkäränkkäpuuskan tullessa ajattelen että tää on yhtä paskaa ja työkkärit on syvältä, kun eivät saa järjestettyä mitään! Kohtaus tosin kestää noin viisi minuuttia kerrallaan, hän naureskelee.

Epätoivon hetkellä Reiska lojuu vuoteellaan ja tuijottaa pimennysverhoon kiinnittämäänsä kollaasia.

Siinä on kuvia hyvistä kavereistani, joilta olen aina saanut tukea. Lisäksi olen laittanut siihen pläjäyksen itsestäni kertovia, positiivisia lauseita, joita olen saanut muutamalta leiriltä.

Luotanko vai luovutanko?

Vaarallisinta Reiskan mielestä työttömyydessä on se, ettei yhteiskunta anna vaihtoehtoja: joko olet aktiivinen työnhakija tai sitten sorrut ja syrjäydyt.

Osa kavereistani on hyvissä töissä, mutta on myös niitä, jotka ovat pitkän työttömyyden takia niin masentuneita, että jumittavat yksin kotona, eivätkä pysty tekemään edes toimeentulotukihakemusta. Olen yrittänyt auttaa heitä, sillä kokemuksesta tiedän, miten paljon tuki auttaa.

Reiska toteaa, että työttömyydestä johtuva masennus on vakava asia, sillä se voi johtaa jopa itsemurhaan.

Näitä tapauksia ei saisi sensuroida, vaan niistä pitäisi kertoa avoimesti julkisuudessa, jotta asian vakavuus tulisi näkyviin. Näin näiden epätoivoisten kaltaisia alettaisiin auttaa.

Reiska on ollut nyt muutaman viikon Lahden Nuorisopalveluiden draamapajalla työharjoittelussa, josta maksetaan 9 euroa päivässä työmarkkinatuen päälle. Hän viihtyy luovassa ja innostavassa porukassa ja yökuppaaminenkin on toistaiseksi jäänyt. Harjoittelu on kuitenkin tekohengitystä ammattikoulutuksen saaneelle nuorelle aikuiselle, jolla on vimma päästä töihin ja käsiksi tulevaisuudensuunnitelmiin.

Mutta periksi en anna, en ole luovuttaja!

Reiska on tyytyväinen, ettei työttömyys ole raadellut hänen itsetuntoaan. Hän ei ole antanut sen syödä identiteettiään.

Lähden siitä, mitä laulussakin sanotaan: ”kelpaat kelle vaan”. Mut on muovattu sellaiseksi, että koen olevani hyvä tällaisena, työttömänkin, hän pohtii.

Ajatus kääntyy kotikonnuille Iisalmeen.

Perheessäni on seitsemän lasta, ja vaikka kuri on ollut kotona kova, vanhempani ovat olleet aina olleet rakastavia ja meidät lapset on hyväksytty sellaisina kuin olemme.

Mitä Reiskalle kuuluu nyt? Saiko Reiska töitä?

Lue Reiskan kuulumiset artikkelin julkaisun jälkeen!

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »