Siirry sisältöön
Teemat

Elina Hirvonen vaatii, että lukutaidon eriarvoistumisen on pysäytettävä

28.09.2020 Elina Hirvonen Mara Leppä

Elina Hirvonen, kirjailija ja dokumentaristi-

Lukutaidon eriarvoistuminen ei ole vain yksilön vaan koko yhteiskunnan kriisi, Elina Hirvonen kirjoittaa. Valeuutisten ja disinformaation maailmassa lukutaidon, luetun ymmärtämisen ja lähdekritiikin merkitys on erityisen suuri.

Suomalaisista kouluista kuului viime vuonna uutinen, jonka pitäisi pysäyttää meidät kaikki: heikosti lukevien nuorten osuus kaikista nuorista kasvaa vauhdilla.

Yleisesti ottaen suomalaiset lapset ja nuoret pärjäävät yhä loistavasti Pisa-tutkimuksissa, myös lukutaidon osalta. Mutta huonosti lukevien nuorten osuus on kymmenessä vuodessa kasvanut 8,9 prosentista 13,5 prosenttiin.

Eroihin vaikuttavat ainakin perhetausta ja sukupuoli. Heikommista lähtökohdista tulevat nuoret ovat lukutaidon osalta pahimmillaan kahden ikävuoden päässä ikäluokkansa parhaimmista.

Erityisen paljon heikkoja lukijoita on poikien keskuudessa. Lähes kaikissa tutkimukseen osallistuneissa maissa näkyvä trendi on erityisen voimakas Suomessa: ero tyttöjen ja poikien välillä on lukutaidon osalta Suomessa suurempi kuin missään muussa OECD-maassa.

Tulosten pitäisi pysäyttää kaikki, koska lukutaito ja kyky ymmärtää lukemaansa on edellytys kaikelle, mitä demokraattisessa yhteiskunnassa tarkoitetaan kansalaisuudella ja osallisuudella.

Lukutaito ei tarkoita kirjallisuuden harrastamista, vaan kokonaisvaltaista kykyä ymmärtää ja jäsentää luettua tekstiä, ja sen myötä mahdollisuutta hahmottaa sitä, mitä ympärillä tapahtuu, osallistua keskusteluun ja toimia yhdessä muiden kanssa.

Lukutaidon eriarvoistuminen ei ole vain yksilön vaan koko yhteiskunnan kriisi. Yhteiskunta on sitä hauraampi, mitä useampi ihminen jätetään osattomaksi. Valeuutisten ja disinformaation maailmassa lukutaidon, luetun ymmärtämisen ja lähdekritiikin merkitys on erityisen suuri.

Suunta on yhä mahdollista muuttaa. Koko suomalaisen laajan lukutaidon ja kaikille saavutettavan sivistyksen ihanne luotiin aikanaan sitkeällä politiikalla, nykyistä moninkertaisesti vaikeammissa oloissa.

Ympäristö, jossa suomalaista kirjallisuutta aikanaan luotiin ja luettiin, syntyi pitkälti J.V. Snellmanin ajatteluun perustuvan tietoisen kirjallisuuspolitiikan seurauksena. Tähän politiikkaan kuului koulutuksen ja tutkimuksen lisäksi vapaiden kirjamarkkinoiden ja kirjastolaitoksen luominen. Sen taustalla oli ajatus lukemisesta paitsi yksittäisen ihmisen myös koko kansakunnan sivistyksen mittarina.

Samanlaista tietoista ja sitkeää politiikkaa tarvitaan myös nyt. Lukutaitoon liittyvän eriarvoistumisen pysäyttäminen on otettava yhteiseksi tavoitteeksi, ja siihen on löydyttävä riittävät resurssit.

Lukutaidon vahvistamista ei voi jättää kotien tehtäväksi, koska ongelma on juuri taustoista riippuvien erojen kasvu.

Opettajien on saatava käyttöönsä aihetta koskevassa tutkimuksessa löydetyt ratkaisut ja mahdollisuus toteuttaa niitä työssään.

Suomalaisen yhteiskunnan rakenteet neuvolasta kirjastolaitokseen on saatava mukaan tavoitteen toteuttamiseen. Eriarvoistumiskehityksen pysäyttäminen on nähtävä koko yhteiskuntaa vahvistavana pitkän tähtäimen tavoitteena, johon kannattaa sitoutua yli hallituskausien.

Tilaa Lapsen Maailma tue Lastensuojelun Keskusliiton työtä vain 29 e!

Keskusliiton julkaisema Lapsen Maailma -lehti on journalistisin periaattein toteutettava aikakauslehti, joka katsoo maailmaa uteliaan lapsen silmin.

Voit tukea Lastensuojelun Keskusliiton toimintaa tilaamalla lehden itsellesi, työyhteisöllesi tai lahjaksi. Näppärän digitilauksen saat puoleksi vuodeksi vain 29 eurolla, ja kestotilaus maksaa 69 € vuodessa.

Painatamme lehden Punamustan painotalossa Joensuussa. Punamustalle on myönnetty Joutsenmerkki eli Pohjoismainen Ympäristömerkki. Lehti painetaan PEFC-sertifioidulle paperille, johon käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tämä tiedoksi sinulle, jota paperisen lehden ekologinen jalanjälki huolettaa.

Lapsen Maailman kansi ja juttu älypuhelimen sekä pädin näytöllä.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »