Hyppää sisältöön

Suomalainen keksintö

Linnanmäki on ainutlaatuinen huvipuisto maailmassa, sillä sen omistava Lasten Päivän Säätiö jakaa sovitusti ja ennustettavasti tuottoaan kuudelle lastensuojelujärjestölle, Seppo Sauro kirjoittaa pääkirjoituksessaan.
Julkaistu
Teksti Seppo Sauro
Suomalainen keksintö

Huvipuistoja on kaikkialla maailmassa, mutta Linnanmäen periaatteilla toimivia vain yksi. Ei kukaan olisi lähes 65 vuotta sitten uskonut, että vaivaisesta karusellista ja markkinahumusta kehkeytyisi yksi Helsingin ja koko Suomenkin vahvimmista brändeistä, jossa käy miljoona kävijää vuosittain.

Tämä ei vielä ole ainutlaatuista. Mutta se on, että Linnamäen omistaja, Lasten Päivän Säätiö, jakaa sovitusti ja ennustettavasti tuottoaan kuudelle lastensuojelujärjestölle mahdollistaen esimerkiksi merkittävässä määrin Lastensuojelun Keskusliiton toiminnan. Raha kiertää siis lapsilta lastensuojeluun.

Tämän lisäksi Linnamäki on hauska ja vastuullinen toimija. Monelle nuorelle se on ensimmäinen työpaikka ja siellä on turvallista kaikenikäisille. Se on myös paikka, jonne voi tulla ilman rahaa: sisäänpääsy ja pienten lasten härvelit ovat ilmaisia.

Me olemme ylpeitä Linnamäestä.

Lapsilisien leikkaus

Ensin ajattelin, että se oli todella tyhmää ja lapsellista – ihan kuin karkkipäivä olisi otettu pois pieniltä lapsilta. Sitten yritin ymmärtää: ehkä hallitus halusi kertoa, että nyt oli tosi kyseessä. Sitten mietin, että sehän oli täydellinen poliittinen virhearvio, josta yhteiskuntamme maksaa vielä kalliisti.

Lopuksi päädyin siihen, että se oli todellakin tyhmää ja lapsellista.

Komeat potkut

Koivuniemen herra – ne risut siellä oven päällä – ovat viimein historiaa.

Lastensuojelun Keskusliitto on seurannut vuodesta 2004 suomalaisten käsityksiä kuritusväkivallasta. Kun tammi–helmikuun vaihteessa haastatelluilta suomalaisilta (otos 1 062) kysyttiin ”Oletteko käyttäneet omien lastenne kasvatuksessa piiskaamista?”, tulokseksi saatiin nolla prosenttia. Nyt, ensimmäistä kertaa, nähtiin, etteivät suomalaiset hyväksy lasten piiskaamista.

Seuraavaksi historiaan joutaisi tukistaminen ja luunapit retuuttamisesta puhumattakaan.

Ainakaan Ukki ei näitä asioita kaipaa, eikä suosittele kasvatukseen.

Lue tutkimus kokonaisuudessaan (lskl.fi)